Talaviflunssoo pukkoo eikä ajatus juokse, joten aattelinpa sitten olla laeska ja esitellä teille tämän meijän penikan kirjotustaetoja. Mutta ennen sitä ipatin tekstiä esitellään nyt tuo kirjottaja! Tämä meijän ipanuus, Elina 12 vee, on nyt tiällä Intermediatessa, seiskaluokalla. Ikäsä puolesta voes olla jo kasillakkii, mutta ko tiällä alottaavat koolun jo viisvuotiaana ja myö tänne tultiin Suomesta ko tuo penikka olj yheksän (eli paekallisten mittapuulla vitosluokkalaenen), ni eivät uskaltanneet ihan suorilla samanikästen luokalle heittee ko eivät tienneet että ossooko tuo ulukomuanelävä ies kieltä. No osashan tämä tietennii, meijän viksu ja vilmaattinen likka, ja on osottanu olevasa harvinaesen noheva koolulaenen. Joka viikko yllättää vanahempasa sillä miten hyvin se on tuonne uuteen kouluusa soppeutuna ja miten hyvin pärjee – ja tästä muistaa opettajattii aena maenita, eli ei ou vuan vanahempiin kehuja tämä ;) Mutta lapsen tekstiin! Nämä koulun isoemmat siis kävivät hetj vuojen alussa leireilemässä tuolla lähialueen metissä, ja sen jäläkkeen sitten penikoehen piti kirjottoo tarinoeta omista kokemuksistaan. Minusta tämä meijän ipatin tarina olj niin mukava, että pyysin luppoo julukasta sen tiällä omassa plokissanikkii ja käskin kiäntee sen vielä suomekssii että kaekki varmaan ymmärtää :) Eli tässäpä Elinan, entisen Rajalan koolulaesen (terkkuja Joanne ja Leena ja vanahat luokkakamut!!) tarinata Kaniwhaniwhan leiriltä!
So, camp Kaniwhaniwha. Three days in the bush, all alone, all except you, the whole of Kawaka team and eight adults. With no access to the outside world, you’re dependent on the food that you’ve walked in. Which is a long way off. Waking up early in the morning, and going for a run half- asleep. Swimming in a freezing cold creek, and walking in the bush for hours. Squeezing through tight gaps in caves, and the troth runs. This is no holiday. This is boot camp.
Retki Kaniwhaniwhalle. Kolme päivää metsässä, aivan yksin, vain seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset ja kahdeksan aikuista. Ilman mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Olet täysin riippuvainen elintarvikkeista jotka olet kantanut sinne. Ja se oli pitkä kantomatka. Herätys kukonlaulun aikaan joka aamu ja juoksulenkki puoli-unessa. Pulahduksia jääkylmässä joessa ja pitkiä vaelluksia korvessa. Litistymistä ahtaissa luolissa ja juoksuja juomakaukalolle paljain jaloin piikisen pellon läpi. Tämä ei ole loma. Tämä on selviytymisleiri.
Walking to the campsite was one of the hardest thing in the whole camp. With a huge backpack on your back, a 3 litre camel pack on your front, and a log in your hands, you’re walking with nearly half your weight extra on you. Walking with a brisk pace, once you get to the campsite and take all the packs off, you feel like you’re flying. Then, you need to set up your tent, arrange all your things inside, and go to the tribal campfire after a tiny snack.
Leiripaikalle käveleminen oli yksi vaikeimmista tehtävistä. Valtava rinkka selässä, kolmelitrainen juomareppu edessä, sekä halko käsissä, kannat melkein puolet oman painosi verran ylimääräistä. Reipasta tahtia kävellessäsi väsyt nopeasti ja kun ollaan päästy leirialueelle ja otat reput pois, niin tuntuu että leijut. Sitten sinun on kootava teltta, järjesteltävä kaikki tavarasi telttaan niin että sinulla on just ja just tilaa nukkua. Pienen välipalan jälkeen on mentävä nuotion luo odottamaan.
Then, there is the morning runs. 6:30 am, the bell rings, waking up everyone in the camp. You have to be up as fast as possible, otherwise you lose points for your tribe. First, a morning run, which should wake you up, and then stretches. Only after that, you’re allowed to start cooking breakfast. No adults helping you, just you, the cooker, food, and a friend if you’re lucky.
Ja sitten on aamulenkit. Kello soi 6:30 aamulla, herättäen kaikki inhottavalla säikäytyksellä. Sinun pitää olla valmiina vaatteet päällä mahdollisimman nopeasti, tai menetät pisteitä tiimiltäsi. Ensin on aamulenkki, jonka pitäisi herättää sinut kunnolla, ja sitten venytykset. Vasta sitten saat aloittaa aamupalan kokkauksen. Ei yhtään aikuisia auttamassa, vain sinä, Trangia, ja pussipuuro.
And then, the river. Once your toes touch the water, you know that it´ll be your enemy for the whole camp. Unfortunately, you have to go in. Your feet are sore and tender after all the walks, and they need a short bath. Swimming in the creek needs a lot of courage, and diving even more. But in the end, even one of the teachers went for a dip! :-)
Everyone enjoyed this, so it was a great camp!
Ja jokea ei voi unohtaa. Kun varpaasi koskettavat vettä, tiedät että se tulee olemaan vihollisesi koko retken ajan. Valitettavasti sinun on pakko mennä uimaan. Sinun jalkasi ovat kipeät ja hellät (ja LIKAISET) ja tarvitsevat huuhtelua. Vesi on todella kylmää ja joudut keräämään paljon rohkeutta jotta uskallat pulahtaa veteen. Lopulta yksi opettajakin kävi pulahtamassa! :-)
Kaikki nauttivat retkestä vaikka se olikin väsyttävä! Ensi vuonna odottavat Kaniwhaniwhalla uudet haasteet.
