Ystavistä ja ystävyyven muuttumisesta

Ulukomaelle muutto. Iso, ite asiassa helekatin iso muutos elämässä. Mutta niin monessa suhteessa silimiä avvoova kokemus jota iliman olisin minäkkii monenmonta hienoo tapahtummoo ja uutta tuttavuutta kööhempi. Mutta ei se aena niin ruususta se elämä oo, ja tuolla Ameriikan isoilla maella asusteleva Jenni sohassii ampiaispessee ja kirjotteli pitkän jutun ystävyyvestä ja siitä miten se elämä kulettelloo lähheisiäkkii ystäviä kaavas toesistaan. Eikä nyt puhuta pelekästään fyysisesti kaakana olemisesta, vuan ennen lähheisten ystävyyssuhteitten katkeemisesta tahikka vuan hualenemisesta tämän väljmatkan takia. Tämän paljo keskustelua ja katkeruutta aeheuttanneen jutun takia arvelin itekkii sannoo parj sannoo aeheesta.

Asioo Jenni puhhuu, ja itekkii tunnistan monia nuista hänen maenihtemistaan asioesta. Alakuun tiällä assuissa harmitti se että niin harva ystävä tahi tuttu jotka olj innoessaan Uuvesta Seelannista, loppupeleissä tulj käämään. Suomeen käämään männessä sae ite juosta tukka putkella kaekkien luona vaekka itellä sitä matkustamista olj takana jo kolome lentoo ja matka-aekoo kaekenkaikkiaan semmoset 40 tuntia. Ite olis vuan halunu makkoella kotosalla ja naatiskella pitkästä aekoo äetin herkuista, mutta minkäs tiet ko “pittää” juosta kylässä. Kaekki halluu nähä, mutta hyvin harva on valamis sitten tulemmaan vastaan. “Sinähän oot lomalla, jouvat paremmin tiällä meilläkkii käymään” ja muuta vastoovoo. Nämä tässä siis tuntemuksia ensjmäesestä ulukomaella elosta.

Nyt on takana kolome vuotta tätä toesta Uuven Seelannin reissua ja asioehin suhtautuu vähän erj laella. Ja samalla ymmärtää myös paremmin sitä kulttuurishokin ja kotjikävän kourissa pyöriskelevvöö nuorempoo ihteesä. Kyllä, sillon harmitti ja kaekkee mahollista ja mahotonta tulj ikävöetyä, etennii ystäviä. Skypeviesteilyt ja messengerit olj kovassa käätössä, mutta kun sitä aekaerroo olj 9-11h, nekkii turinat jäe vähän vähhiin ko siinä vaeheessa kun minä jousin olemmaan konneella (meijän illalla), kaekki muut olj Suomessa alottelemassa töetään. Ja tietennii ko niillä ystävillä ja tutuilla siellä kotosalla se elämä jatku entisiä uriaan, harva ymmärti mitenkä tiukalle se otti ko heillä ei ollukkaan aekoo ennee jutella entiseen malliin. Uus mua jossa ei mittään tukiverkostoo, ei ystäviä, uuvet opinnot joeta ei ikuna ois kuvitellu ies alottavasa, taaperoikänen ipana… tarviikoon tuota vielä muuta? Uuvessa kotjmuassa olj niin paljon kaekkee mahottoman hienoo ja viihyttiin hyvin, mutta jottaen kuitennii puuttu…

Mutta sitä mitä sillon ei tajunnu olj myös kaekki se mitä meillä tiällä sillon jo olj. Ko sitä sitten yks päevä yllättäen napsahti postista kirje että tervetulloo takas Kuopijjoon maesteriopintoja suorittammaan, tämähän kilju riemusta – jeee! piässöö kottiin. Mutta asiat ei männykkään sielläkkään niinko sitä alakuun oletti. Suomeen muuton jäläkeen sitä oljkii melekkeen ko ulukomualaenen omassa muassaan. Kaekki ystävät olj muuttanneet poes koto-Savosta ja tuas olj etittävä uus tuttavapiiri. Muutettiin isosta omakotjtalosta pieneen kerrostalokämppään. Juu, oljhan se ihanoo ko näki perhettä niin ussein ko halus, piäs saunaan, ei tarvinnu ennee leipoo ruisleipee ja kaapasta sae kaekkee muutakkii mitä olj ulukomaella ollessaan kaevannu (voe jeebus että syötiin paljo rahkoo ja raejuustoo!!). Mutta tuas olj mielessä tyhjä, musta, Uuven Seelannin mäntävä aakko!

Että muuten arvoo miten ristiriitasta voep olla ko pienen immeisen mieltä revittään kahteen paekkaan, toesessa olj rakkaat immeiset, toesesta nyt olj vuan kehkeytynyt se Koti – Meijän Koti. Mutta nyt vuosien pähkimisen jäläkkeen, toesta kertoo tiällä Uuvessa Seelannissa, omassa talossa, töessäkäävänä, minoon tyytyväenen elämääni just tämmösenä ko se on, just tiällä! Tottakaet ystäviä (ja perhettä) on ihan mahoton ikävä, mutta ne parraat ystävät on kuitennii säelyny ja aena Suomessa käävessä nähhään. Tarinat jatkuu just samasta kohin mihin ne edellisellä reissulla jäe ja tietää tasan varmaan että tämä porukka ymmärtää meikäläesen vähintäännii erikoesta huumorintajua ;) Ja parraat rakkaat ystävät ajelloo pitkiäkkii matkoja, että ies pikasesti nähtäes niillä harvoella kerroella ko Suomessa piässöö käämään (ja toeset tuas ajeluttaa, että minä piäsisin yhteisten ystävien uusia koteja etempänä näkemään!!). Voen sannoo että oon enemmän ko onnekas, että nämä Suomen ystävät oovat säelynneet elämässä kaekki nämä vuojet. Väliäkö sillä ettei kaekki piäse tiällä käämään (vaekka majapaekka on tarjolla takkuuvarmasti reissun ajaks jos joku tänne tulloo!! tämä tarjous ei vanahene!), kun tiijän että ne ihanat immeiset kuitennii oovat siellä Suomessa oottamassa kohan seuraavan kerran ite piäsen reissun piälle.

Immeiset kasvaa ja aekuistuu, elämä kulettelloo sinne sun tänne, mutta ne tärkeimmät asiat ja immeiset elämässä säelyy aena. Katkeruutta menneistä ja menetetyistä on turha tuntee, sillä suap vuan pilattua päeväsä :)

Ite haluan kiittee kaekkia teitä ihania ystäviä ja tuttuja siellä Kuopijossa ja ympärj Suomee. Kiitos kun ootta vielä ilahuttamassa tämän ulukosuomalaesen elämee!

Ja mitä Suomessa ympärjämpärjajeluun tulloo, sen minoon lopettanu. Ne ketkä halluu oekeesti nähä, tietäävät kyllä missee minä Suomessa ollessanj asustelen. Vähemmän ressiä kaekille, ko ei oo ennee kenenkään “pakko” tappoomisia järjestellä.

Kommentit

  • Salia

    Oot kyllä ihan oikeassa. Meillä on jokatapauksessa aina jollain tavalla ikävä sitä missä emme ole, ja aina jotain puuttuu. Mutta parhaat ystävät sailyvät ja on keskityttävä siihen missä on hyvä olla ja mikä tekee onnelliseksi. Ihan turha repiä sydäntään liikaa moneen paikkaan! Itse olen juuri valmistelemassa takaisin Suomeen muuttoa, ainakin vähäksi aikaa, ja vaikka se yhtä aikaa tuntuu ihanalta, kyllä se myös pelottaa, koska tiedän että tulee monia muita paikkoja ikävä, enkä tiedä miten sinne enää sopeudun, muuten kuin lomalaisena. Mutta sen näkee sitten :).

    • Sari

      Kiitos kommentistasi Salia. Näinhän se menee, kun on kerran lähtenyt niin sen jälkeen on vaikea asettua aloilleen minnekkään kun aina kaipaa jotain sieltä “edellisestä elämästä”. Onneksi olen nyt itse osannut “asettua” ja antanut itselleni luvan nauttia elämästä. Koti-ikävä on muuttunut enemmänkin sellaiseksi nostalgiseksi Suomi-kaipuuksi, mikä on ihan ok! Toivottavasti sinun Suomeen muuttosi sujuu ongelmitta ja ilman sen suurempia kulttuurishokkeja!! Muistat vaan ostaa heti sen kirkasvalolampun syksyn pimeitä varten!! :)

  • Tina

    Sari, tykkäsin sun kirjoituksessasi just siitä “Uuden Seelannin” mentävästä aukosta – meillä kun yleensä on hyvät syyt sinne ulkomaille lähtöön/sinne jääntiin ja ainakin toivoisin että kaikille se ois loppuen lopuksi se parempi vaihtoehto kuin Suomessa asuminen. Mutta tähän tarvitsee katsoa kaikkia osatekijöitä (haluaako olla puolisosta erossa, haluaako vaikeuttaa uraa etc…). Sitten kun on pros ja cons tehty ja loppuen lopuksi OMA päätös kannattaa sitä olla sitten enää murehtimatta ja nauttia elämästä.

    Ja ennenkaikkea arvostaa myös sitä että ne ystävät eivät tehneet omaa päätöstään “monimutkaistaa elämäänsä” muuttamalla ulkomaille, siksi heitä ei tulisi arvostella heidän lomaratkaisuistaan tai ajankäyttö preferenseistään ollenkaan. Minun mestani eivät aina ole olleet ne kaikkein media sexeimmät lokaatiot joihin kaikki haluavat tulla, mutta se on minun päätös enkä kaveruutta koskaan mittaisi sillä vaihtaako joku Thaimaan rantalomansa minun sohvalla nukkumiseen.

    Jos hyppään kaverin kenkiin niin todellakin tekisin ratkaisut sen perusteella mikä on perheelleni parasta ja mahdollista ja jos se on se rantaloma, rantaloma se sitten kans on – kaikella rakkaudella ystävääni kohtaan.

    Pidin myös tuosta iän tuomasta näkökulmasta. Olisin myös sitä mieltä että aika ja oma asenne vaikuttavat kovin. Itse aloitin edellisessä ulkomaan kohteessa väärällä jalalla ja jollain tapaa kärsin ikävästä vuosikausia kunnes annoin itselleni luvan olla onnellinen olematta Suomessa tai ystävien ja perheen ympäröimänä. Ja onnellinen olinkin ja onnellinen olen nyt uudessa maassa … siitä että ne samat ystävät jotka oli siellä 12 vuotta sitten kun lähdin maailmalle ovat vieläkin siellä (ja täällä, ympäri maailmaa) … ja toisaalta myös onnellisena siitä että olen 1000 kilometriä lähempänä perhettäni ja Suomen ystäviä. :)

    • Sari

      Juuri näin Tina! Tänne meille varsinkin tuota matkaa on niin valtavasti, että viikon talviloma ei esimerkiksi riitä mihinkään kun matkoihin saa varata jo sen melkein 2 päivää suuntaansa. Sitten toisaalta taas kesälomilla, noh kukas tänne talveen haluaa tulla kesälomaansa viettämään? (siitäkin huolimatta että se talvi on Suomen mittakaavassa enemmänkin kuin huhtikuun kelit)

      Ja nimenomaan tuo itselleen luvan antaminen, että minä SAAN nauttia täällä elosta, on vaikeampaa mitä sitä moni kuvittelee. Kai siellä taustalla on jonkinlainen syyllisyys myös siitä, ettei ole siellä ystävien ja perheen tukena silloin kun he sitä tarvitsevat. Mutta ikävä kyllä sitä ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Jos minä olen onnellisempi nyt täällä nykyisessä kotimaassani mitä Suomessa koskaan, miksi minun pitäisi syyllisyydentunteen vuoksi oma onnellisuuteni uhrata? Suomessa on aina ihana käydä, ja mistäs sen tietää vaikka eläkkeelle sinne takaisin muuttaisi, mutta juuri nyt haluan asua täällä!

  • Timo Lampi

    Puhut täyttä asiaa.
    Just tohon tapaan kaikkoaa ne “kaverit” myös silloin, kun sairastut vakavammin, niinkun mulle kävi.
    Mutta ne todelliset ystävät pysyy vaikka kuussa asuisit.
    Hieno kirjoitus, taasen. :)

    • Sari

      Kiitos taas Timo!
      Ikävä kyllä näin se menee että kaikenlaiset elämänmuutokset, oli se sitten muutto, sairastuminen, ero, tai jotain muuta, testaavat kyllä sen ystävyyden. Mutta toisaalta niinkuin sanoit, ne jotka näiden muutosten läpi selviävät todellakin haluavat olla elämässämme mukana. On ollut ihanaa huomata miten ne ystävät jotka ovat säilyneet, todellakin tekevät kaikkensa että näitä tapaamisia saa reissujen aikana järjestettyä. Arvostan näitä ihmisiä enemmän kun he varmasti arvaavatkaan!!!

  • sr

    <3 ja niisk ja terkkuja sinne kauas!

    • Sari

      <3 Terkkuja ja haleja sinnekin koko perheelle!! Jospa ensi vuonna taas nahtais!

Jätä kommentti

*