Lepoa ja läsnäoloa

Muuttopäivä on ohi, mutta itse muutto jatkuu. Se on pitänyt kiireisenä, vaikkakin vielä kiireisempänä on pitänyt yhdeksän kuukauden ikäinen neiti. Osasin odottaa, että tämän ikäisen lapsen kanssa ei ehdi paljon muuta tehdä kuin olla hänen kanssaan, mutta silti yllätyin kuinka todella kiinni hänessä onkaan. Siihen nähden uutta kotia on tullut saatua yllättävänkin paljon (lue: todella vähän) järjestykseen, vaikka ihan hirveän paljon on edelleen tehtävää. Paras aika saada rauhassa järjesteltyä paikkoja, on ollut lapsen mentyä nukkumaan. Se onkin sitten rokottanut yöunia ja sen seurauksena väsymys on alkanut painaa.

Kun koti on yksi suuri ”to do -lista”, on ollut rauhoittavaa käydä useita kertoja päivässä ulkoilemassa koirien ja lapsen kanssa. Tällä viikolla olen antanut itselleni luvan olla harjoittelematta puolimaratonia varten ja olemmekin vain kävellen kuljeskelleet uuteen asuinalueeseen tutustuen.

IMG_4180

Näin sunnuntai-aamuna oli erityisen rauhallista kuljeskella ympäriinsä. Yleensä kiidän pikavauhtia eteenpäin, mutta tänään hiljensin askellustani ja rauhoittelin hieman ylikierroksilla käyvää mieltäni tekemällä pienen läsnäolo-harjoituksen. Vaikka kuinka yritän elää hetkessä niin huomaan liian usein ajatusteni harhailevan joko menneessä tai huomaan suunnitellevani jo tulevaa niin, että tämä hetki jää havainnoimatta. Harjoitus oli yksinkertainen ja siinä pyrin keskittymään yhteen aistiini kerrallaan, ja aistittuani mielestäni kaiken kyseisellä aistilla, vaihdoin toiseen aistiin.

20150705_081141

Näin muun muassa toinen toistaan kauniimpia taloja ja pihoja, sinisen taivaan ja kaikista kauneimman, oman lapseni, juuri nukahtaneena vaunuihin. Suljin silmäni ja kuulin kirkkaammin tuulen tanssittavan lehtiä ja lintujen laulavan laulujaan. Haistoin lukuisien kukkien huumaavan tuoksun ja aamukahvin muiston huulillani. Tunsin auringon lämmön kasvoillani ja maistoin, hmm, purkan suussani. Hehkeää.

IMG_4178

Jokatapauksessa täydellisen rauhoittava hetki, johon palaan tänään uudelleen ja uudelleen hakeakseni tarvitsemaani mielenrauhaa. Kotiin päästyämme lapsen uni nimittäin katkesikin jostain syystä lyhyeen ja hetken aikaa itkimme yhdessä yliväsymystämme. Silloin muistin uudelleen, että tänään on sunnuntai ja päätin pyhittää sen lepopäiväksi.

Levollista sunnuntaita!

 

PS. Kokeileppa huviksesi kuinka paljon itse olet läsnä juuri tässä hetkessä. Ota vaikka muutaman minuutin verran aikaa ja kirjaa esimerkiksi tukkimiehen kirjanpidolla ajatuksesi, jotka liittyvät menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaan. Harhaileeko mielesi eilisen tapahtumissa, suunnitteletko jo päivällistä vai pysyitkö tässä?

Jätä kommentti

*