Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Heikko medialukutaito suurin turvallisuusuhka

Sosiaalidemokraattiset Opiskelijat aloitti loppiaisena Loppu MV-lehdelle -nimisen kampanjan, jonka idea on ottaa yhteyttä MV-lehden verkkosivustolla mainostaviin yrityksiin ja tiedustella, ovatko nämä tietoisia näkymisestään ko. sivujen yhteydessä.

Kampanja on ollut onnistunut ja useat yritykset ovat kertoneet Twitterissä vetävänsä kaikki mainoksensa pois. Vastavetona kampanjalle MV-lehti on julkaissut linjansa mukaisesti koko joukon “uutisia”, joiden mukaan Sosiaalidemokraattiset Opiskelijat on osa lehden aiemminkin väittämää salaliittoa, jossa on mukana – vähän kulloisestakin kontekstista riippuen – ensinnä tietysti valtamedia, mutta myös likipitäin kaikki valtiolliset instituutiot ja kansalaispiirit, jotka eivät jaa MV-lehden maailmankuvaa.

Vastakampanjan yhteydessä demariopiskelijoiden puheenjohtaja Hanna Huumonen on saanut Keskisuomalaisen mukaan osakseen myös tappouhkauksia. Eikä kerta ole ensimmäinen kun MV-lehteä näkyvästi kritisoineita ja näiden perheitä on painostettu ja uhattu väkivallalla.

MV-lehden ja muiden sen kaltaisten ilmiöiden nousu on ehkä vahvin argumentti sen puolesta, että perusopetuksesta ei saa leikata. Propagandan vaikuttavuus korreloi aina sen kohteen sivistystason kanssa. Suomalaisten ilmeisen heikko medialukutaito on hyvää vauhtia muodostumassa suurimmaksi kansalliseksi turvallisuusuhkaksi.

Ja sekin on aika paradoksaalista. MV-lehden kiihkein lukijakunta kun vaikuttaa olevan sitä porukkaa, joka pitää itseään myös kaikista kansankerroksista isänmaallisimpana. Vaikka juuri he syövyttävät suomalaista yhteiskuntaa eniten.

Heillä ei useinkaan vaikuta olevan minkäänlaisia valmiuksia arvioida omaa toimintaansa. He uskovat todeksi kaiken, minkä kokevat vahvistavan omia arvojaan, toiveitaan ja tavoitteitaan.

He eivät myöskään vastaanota vahvaakaan kritiikkiä seuraamansa ja toimintaansa ohjaavan julkaisun todenperäisyydestä. He nielevät kaikki tekaistut “uutiset”, valheet ja huhut. He eivät välitä, vaikka MV-lehden julkaisupolitiikan on todistettu olevan kaikkea muuta kuin journalismia.

Medialukutaidon ohella suomalaisessa perusopetuksessa olisi paikallaan painottaa enemmän myös keskeisen oikeusopin tuntemusta. Suomalaiset ovat kyllä kiitettävän tietoisia kaiken länsimaisen yhteiskuntaelämän pohjana olevista perusoikeuksistaan, tässä yhteydessä ennen muuta sananvapaudesta. Mutta mikään vapaus ei anna oikeutta käyttää sitä ihan miten huvittaa – ei yksittäiselle kansalaiselle eikä millekään “medialle”.

Kommentit

  • Zero

    Ville, olet täysin väärässä. Koska MV-lehdessä ei ole sensuuria, sen lukemiseen tarvitaan medialukutaitoa. Silloin pystyy erottamaan faktan fiktiosta. Koska mm. YLE:lla ja HS:lla on selvä poliittinen agenda, ne sensuroi ja muokkaa uutisia toivottuun muotoon. Sitä kutsutaan propagandaksi. Ellet sitä näe, olet täysin väärällä alalla.

    • höpsistä

      Zero olet totaalisen eksyksissä. Luulet siis ettei MV-lehdellä ole sensuuria – höpsistä siellä ei julkaista kriittisiö puheenvuoroja kyseistä julkaisua ja sen pelonlevitys tarinoita vastaan. Olet myös ostanut omaksesi litanian HS ja YLE sekä poliittinen agenda. Mikä se siis on ? Mikä tekee MV agendasta puhdasta ja YLE:n agendasta propagandaa ? Pysähdy, mieti ja häpeä.

      • Juuso

        MV-lehti uutisoi Kölnin uudenvuoden tapahtumista välittömästi.
        Saksan yleisradioyhtiö ZDF kahden päivän viiveellä – ja pyysi anteeksi vitkutteluaan.
        YLE uutisoi asiasta kuuden päivän viiveellä – eikä ole pyytänyt vitkutteluaan anteeksi.

        Olikohan YLE:n vastaavat politrukit lomalla vai toivoivatko vain ettei Kölnin tapahtumat saisi Suomessa riittävästi julkisuutta.

  • Geneerinen

    MV-lehden nerokkain taktiikka ei ole sen sisällösä, vaan nimessä. Aika merkittävä osio kansasta tosiaan uskoo lukevansa jonkinlaista toimitettua lehteä, sen näistä kommenteistakin huomaa. Pelottavaa, miten kujalla jengi on.

  • Jari Holopainen

    Aihepiiri lienee erityisen ajankohtainen tänään, sillä äsken päättyi Vares-elokuvan 1. osa. Erään tarinan mukaan MV-lehti, Mitä vittua-lehti, olisi saanut Vares-elokuvien sloganista. Siitä taas tuli mieleen taannoiset uutiset suomalaisten pornolehtien häviämisestä. Jos aihetta katsoo kulttuuripiirteen muodonmuutoksen näkökulmasta, kehitys on ymmärrettävä. Todennäköisesti näitä lehtiä syntyy jatkossa useita. Niiden nimistä ei ole takeita, mutta MV lienee paikkansa historian lehdillä ansainnut: siitäkin huolimatta, etten ole lehteä vielä avannut.

  • Vanha demari

    Moro Ville täältä Hämeestä. Vanhana demarina kiinnostaa aina mitä muut demarit sanovat. Lisäksi kiinnostaa mitä muutkin kuin demarit sanovat- Olen myös opiskellut Helsingin yliopistossa mutta myös Tampereen teknillisessä ja käväissyt Tampereen yliopistossa.

    Sitten Ville agendasi kimppuun. Argumentoit propagandan ja perusopetuksen keskinäisellä kontekstilla. Olen samaa mieltä että opetuksesta ei millään tasolla saisi leikata edes huonoissa oloissa. Sen sijaan pidän naivina, jopa juvenaalina uskoasi että vähäinen perusopetus korreloisi vahvasti MV!!?? nettilehden suosion tai siinä esitetyn asian ymmärtamisen suhteen.

    Ajatellaanpa että olet oikeassa ja poliittinen kannatus menisi niin että huonoimmalla luetun ymmärtämisellä päädytään aina kannattamaan fasismia. Miten ryhmittelet muiden puolueiden saaman kannatuksen jos selittävänä tekijänä pidetään abstraktien kontekstien hahmottamista? Päädytkö siihen että parhaat äänestävät aina kokoomusta, keskustaa vai vihreitä? Ja missä järjestyksessä?

    Itse olen seurannut MV!!?? “lehden” kirjoittelua ja seulonut ihan omiin kokemuksiini perustuen lukemaani. En suinkaan ole ollut koko ajan samaa mieltä kuin MV!!?? kirjoittajat. Samalla tavalla luen päivittäin ja usein päivässä Fox-newsia. Luen sitä koska se on niin viihdyttävää perverssillä tavalla. Saan sieltäkin koko ajan uutta tietoa miten eri tavoin voidaan ajetella verrattuna siihen mitä pidän oikeana. Enkä ole saanut mitään tartuntaa lukemastani vaan lukeminen on välillä lopetettava lukemisen aiheuttaman pahan olon takia.

    Suomessa on ajattelun, sanan ja ilmaisun vapaus. Silti on aina ollut olemassa ryhmiä joita saa virallisen tahon ja yleisön puuttumatta lyödä surutta. Usein lyömisen kohde onkin epäilyttävä vai mitä sanot näistä ryhmistä (aikaperspektiiviä mukana) joita on saanut hakata julkisella paikalla poliisin ja yleisön katsoessa muualle:
    – köyhät
    – naiset
    – mustat
    – homot
    – kommunistit
    – natsit

    Ok, no nyt tietysti vastaat että jos ryhmä on väkivaltainen ja rikkoo muutenkin yhteiskunnan normeja niin hakkamista saa jatkaa (kuvaannollisessa, ei juridisessa mielessä).

    Annan kotilaksyksi kertoa miten natsiksi itsensä julistava muuttuu muille lainsuojattomaksi. En itse tietenkään lue itseäni natsiksi koska kannatan sosialidemokraatteja äänestämällä heitä, ja haluankin henkisen laiskuuteni takia että joku ajattelisi tämän natsi-asian puolestani ja kertoisi tuloksen. Lasketaanko, kuten tavallista näissä ympyröissä, vaikkapa uhrien määrään perustuen vertailukohtana esim. katoliset, muslimit, kommunistit jne.?

    Suvaitsevaisuutta, vaikka savolaisuus saattaa olla esteenä. No, vesitinkö sanomani tässä?

    • Vanha demari

      Niin, no tehtävä kun oli lapsellisen helppo eli luettelosta

      – köyhät
      – naiset
      – mustat
      – homot
      – kommunistit
      – natsit

      muut kuin kommunistit ja natsit ovat ominaisuuksia joille ei voi mitään ja joiden perusteella ei tietenkään ketään pidä tuomita.

      Natsi tai kommunisti voi olla halutessaan eli kysymys on valinnasta. Sitten vaan pohtimaan miksi joku voi haluta olla kommunisti tai natsi. Luulen että aivan ilman syytä ei kumpaankaan ryhmään löytyisi kannattajia. Enkä sano että nämä kaksi ryhmää olisivat toistensa vastakappaleita tai mitenkään yhteismitallisia.

  • Kommentoija

    MV-lehti rahastaa totuuden vääristelyllä ja toisaalta totuuden kertomisella. Yhtenäistä jukaisulinjaa ei ole. Samaa tekevät toisaalta erilaisessa kontekstissa myös perinteiset mediat, jotka jättävät kertomatta vaikeista aiheista, kuten maahanmuuton ongelmista tai vasemmistolaisesta terrorismista. Ulkomaisella palvelimella julkaistavan “lehden” kieltäminen on vaikeaa ja sananvapauden vastaista. Lehden julkaisijoita voidaan asiallisesti syyttää oikeudessa lainvastaisesta sisällöstä, mikä on asiallista.

  • Padam

    Onko moraalittomampaa vääristellä mainosrahoilla kuin valtionvelaksi parlamentaarisella puoluetuella?

    Eikö kaupallinen vääristely olekin vain markkinataloutta ja viihdettä, kun taas julkisin varoin tapahtuva kavaltamista?

Jätä kommentti

*