Suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiriä ei tarvitse tarkastella kovin pitkällä aikajänteellä huomatakseen, että niin sanoissa ja puheissa kuin teoissakin ilmentyvät asenteet ovat koventuneet.

Kehitystä voi selittää vaikeilla ajanoloilla: suurtyöttömyydellä, vähäosaisuudella ja niihin usein yhdistyvällä toivottomuudella.

Oma merkityksensä on myös kommunikoinnin helpottumisella. Verkossa yksityisen ja julkisen tilan raja hämärtyy. Kun aiemmin tunnot on lausuttu kotona ja neljän seinän sisällä, nyt samat ajatukset jaetaan kaikelle kansalle kärjistyksiä, yksinkertaistuksia tai yleistyksiä välttelemättä. Samalla disinformaation määrä on lisääntynyt.

Jyrkimpiä asenteita ilmentävä, poliittisesti motivoitunut väkivalta on ainakin toistaiseksi ollut lähinnä pienten ääriryhmien alaa. Sen sijaan verkkokeskusteluihin osallistuvat kaikki. Lisääntynyt – joskin lähinnä kielteisellä tavalla – keskustelu paljastaa suomalaisen arvoperustan muutoksen, joka edelleen selittää yhteiskuntaelämän kuumentumista.

Arvot määrittävät asenteita ja ohjaavat kaikkea ihmistoimintaa – ne vaikuttavat käsityksiin oikeasta ja väärästä, tavoitteista, mahdollisuuksista ja saavuttamisen rajoista. Perinteisesti suomalaiseksi koettu arvomaailma on määrittynyt talonpoikaisille arvoille: työnteolle, ahkeruudelle ja elämässä pärjäämiselle.

Politiikkaan kuuluu väittely, kiistely ja asioiden asettaminen vastakkain värikkäinkin retorisin keinoin. Mutta tässä ajassa vaaditaan poliitikkojen tappamista ja raiskaamista, toisinajattelevien omaisuuden tuhoamista ja maahanmuuttajien karkottamista väkivallan uhalla. Kaikkia näitä yhdistää omituinen – kasvava yleinen taipumus löytää syyllinen tai syylliset omiin ongelmiin oman itsen ulkopuolelta. Se on läheistä sukua kateudelle, katkeruudelle ja kitinälle, joista tulee päästä eroon.

Etenkin haasteikkaina aikoina ihmisten tulisi kantaa yhä enemmän vastuuta itsestään ja läheisistään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulisi siirtyä jonkinlaiseen sosiaalidarvinismiin, jossa heikot poljetaan vahvempien tieltä. Määrättyjä erityisryhmiä tulee edelleen voimallisesti tukea.

Mutta koulutuksesta ja työelämästä sivuun jättäytyvä nuori, alkoholilla sekä oman että lähellään olevien ihmisten elämän pilaava ja vain tulonsiirtoihin työllistymismahdollisuuksiensa edistämisen sijaan uhriutuva ovat esimerkkejä, jotka voisivat olla oman onnensa seppiä. Jos on terveyttä ja tahtoa, Suomi tarjoaa edelleen kaikki mahdollisuudet jäsentää oman elämän näköaloja elämänhallintaa kehittämällä, opiskelemalla ja töitä tekemällä.

Nyt suomalaisen yhteiskunnan yllä on todella väsynyt, haluton ja lannistava mielenmaisema, jossa ulkoisille pakoille annetaan omia voimavaroja ja mahdollisuuksia suurempi merkitys. Suomalaiset tarvitsevat enemmän kunnianhimoa, vahvaa tulevaisuudenuskoa ja kykyä sopeutua muuttuvaan maailmaan.
Vihanpito, pakonomainen tarve osoittaa ulkopuolinen syyllinen ja koventuvat asenteet eivät sovi siihen perimään, joka arvojen ajassa elämisestä huolimatta on aina pohjustanut elämää piskuisessa pohjolassa.