Uudistuuko suomalainen koulutus kärkihankkeilla?

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen esitteli tänään osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeita, joilla uudistetaan suomalaista koulutusta. Seurasin valtioneuvoston kanavalta tilaisuutta viran puolesta suorana lähetyksenä. Omasta ja edustamani yhteisön puolesta on pakko todeta, että jotakin kärkihankkeista unohtui: lukiokoulutuksen kehittäminen jää taas vaille huomiota lukuisista aikaisemmista linjauksista ja lupauksista huolimatta. OAJ tyrmäsi kärkihankkeet tuoreeltaan mediapelinä (Paavo Väyrysen lanseeraama termi muuten, Kalevi Sorsa puolestaan puhui infokratiasta) ja totesi, että tavoitteena on vain siirtää puhe leikkauksista kärkihankkeisiin.
Mediapeliä tai ei, iloinen olen kärkihankkeiden linjauksessa siitä, että digitalisaatiota aletaan nyt viedä eteenpäin oikeista lähtökohdista – viimeinkin. Opettajankoulutusta uudistetaan uudet oppimisympäristöt ja opetusteknologian kehitys huomioiden. Lisäksi opettajien täydennyskoulutusta uudistetaan niin, että jokaiselle opettajalle tarjoutuu mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan omasta lähtötasosta käsin. Tämän avulla on mahdollista päästä vähän kerrassaan tilanteeseen, jossa kouluissa ihan kaikki aidosti tietävät, mitä olemassa olevilla laitteilla voi tehdä ja miten niitä voi pedagogisesti järkevästi hyödyntää. Laitteet edellä meneminen onkin ollut aivan väärä tie ja johtanut pahimmillaan kilpajuoksuun raudan haalimisesta ilman perusteltua käyttötarkoitusta.
Lukioissa sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset ovat pakottaneet koulut ja koulutuksenjärjestäjät miettimään oppimisympäristöjä ja opetusteknologian käyttöä uudesta näkökulmasta jo muutamia vuosia. Pakko on hyvä motivaattori, mutta ei se kyllä kestäviin ratkaisuihin useinkaan johda. Opetuksen kehittämisen on lähdettävä opettajasta itsestään – hänen omista tavoitteistaan ja valmiuksistaan. Toivottavasti kärkihankkeisiin sisältyvä opettajien täydennyskoulutus ulotetaan koskemaan myös lukioiden opettajia, sillä tarvetta ja halukkuutta aivan varmasti on. On myös hyvä, että koulutustarpeeseen pyritään jo nyt vastaamaan moninaisten hankerahoitusten turvin. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta jos annamme itsemme ajautua tilanteeseen, joissa lukioihin tulvii peruskoulun digitalisaation läpikäyneitä opiskelijoita, olemme auttamattomasti hukassa ja hyvin alkanut muutos katkeaa. Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppimisympäristöjen kehittymisen on tapahduttava yhtä aikaa.
Hyvää kärkihankkeissa on myös se, että toisen asteen ja korkeakoulujen yhteistyötä lisätään ja korkeakoulujen valintakoemenettelyjä uudistetaan. Joustavat koulutuspolut pyritään turvaamaan ja pääsykokeissa korostuu soveltuva osaaminen ulkoa opitun sijaan. Korkea-asteen ja toisen asteen yhteistyöstä puhuttaessa viitataan edelleen koko toiseen asteeseen, siis sekä ammatilliseen koulutukseen että lukiokoulutukseen.
Ammatillisen toisen asteen uudistaminen on yksi kärkihanke itsessään. Hankkeen mukaan mm. työpaikoilla tapahtuvaa oppimista pyritään lisäämään. Ammatilliseen koulutuksen kohdistetut säästöt ovat jo nyt vähentäneet lähiopetustuntien määrää ja lisää on tulossa. Osaaminen nostetaan ihan aiheestakin keskiöön, ja teorian opiskelu jää ehkäpä vähemmälle. Sopiikin kysyä, kuinka kauan pidämme yllä mallia, jossa sekä ammatillinen koulutus että lukiokoulutus tarjoavat jatko-opintokelpoisuuden korkea-asteen tieteellisiin opintoihin. Kuinka hyvät jatko-opintovalmiudet yhä työvoittoisemmaksi muuntuva ammatillinen koulutus opiskelijalle tarjoaa? Ehkäpä joissain yhteyksissä ammatilliseen koulutukseen väläytelty 2+1-malli, jossa ammatillinen tutkinto tehdään kahdessa vuodessa ja jatko-opintokelpoisuus hankitaan kolmannen vuoden aikana, voisi olla järkevä ratkaisu.
Lukiokoulutuksen uudistamiseen opetusministerillä oli pelottavan ympäripyöreä vastaus: lukiota uudistetaan pitkän aikavälin suunnitelmalla kokeilujen kautta. Mitenhän pitkä tuo aikaväli on? Itselläni on pitkän aikavälin työvuosia jäljellä kenties noin 26. Toivottavasti saan olla mahdollisimman monessa kokeilussa mukana.
Kouluissa on nyt kaikki mahdollisuudet uudistua. Sekä perusopetuksen että lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat kirjoitetaan uusiksi. Opettajankoulutusta muokataan vastaamaan ajan haasteisiin. Oppimisen tapoja on kouluissa uskallettava rohkeasti uudistaa. Mittaamiseen ihastuneet voivat luottaa siihen, että arvioinnin tavat seuraavat ihan varmasti perässä.
Toivottavasti lukioissakin halutaan uusiutua, vaikka tuntijaon uudistus ja opetussuunnitelman luonnosperusteet vähän torsoiksi jäivätkin. On hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä vain sen varjolla, että ainoastaan pieneen muutokseen olisi mahdollisuus. Oppiaineiden kurssien sisältöjen sijaan muutos nähdään ensisijaisesti toimintakulttuurissa, oppimisympäristöissä ja pedagogisissa ratkaisuissa – opetusteknologian käytön lisäämistä unohtamatta. Näitä muutoksia lukiokoulutus kaikkien kipeimmin kaipaakin.
Loppuun on vielä lisättävä pakollinen jalkapallokommentti, joka tällä kertaa sivuaa aihetta. Joskus on hyvä luottaa jo olemassa oleviin ratkaisuihin ja jättää uudistukset vähemmälle. Näin ajatteli ainakin Arsene Wenger hankkiessaan Valioliigan siirtoikkunan aikana vain yhden (no okei tuli lisäksi muutama juniori taas kerran) uuden pelaajan: Petr Cechin Tykkimiesten maalin suulle. Paineita muihin hankintoihin oli ja kuulemma rahaakin. Silloin, kun tietää, että asiat tapahtuvat oikein ja luottoa tekijöihin on, muutoksia ei pidä tehdä vain muutosten vuoksi. Uusille ratkaisuille on nähtävä selkeä tarve ja käyttötarkoitus. Talven aikana näemme, olisiko tällä kertaa pakko ollut tarpeellinen motivaattori.

Kommentit

  • Kalevi Salonen

    ”Lukioissa sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset ovat pakottaneet koulut ja koulutuksenjärjestäjät miettimään oppimisympäristöjä ja opetusteknologian käyttöä uudesta näkökulmasta jo muutamia vuosia. ”
    Edellä mainittu näkemys juontaa juurensa opetusministeriön tiedotteista. Siinä ei kuitenkaan ole tolkkua, että tällainen ”pakotus” olisi digitalisaation lukioon tuomiselle ratkaisevaa. Päin vastoin ylioppilaskirjoitukset ovat lukion toiminnalle vakava haitta.
    Ministerin kanta, että koulutustarpeeseen pyritään jo nyt vastaamaan moninaisten hankerahoitusten turvin, on huteralla pohjalla. Erilaisiin hankkeisiin syydetään paljon rahaa ilman, että kunnollisia tuloksia juurikaan tulee. Kun näin menetellään, ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että ministeriö ei oikein ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Pitkäjänteinen ja kokonaisvaltainen ote puuttuu kokonaan ja sen sijaan huiskitaan sinne tänne.

Kommentointi on suljettu.