ADHD-aivot tarvitsevat jatkuvasti stimulointia, ettei vaan tule tylsää. Tämän huomasin taas eilen illalla, kun kihlattuni ei suostunut pelaamaan kanssani rakastamaani lautapeliä. En osannut yhtä äkkiä keksiä mitään järkevää tekemistä, joten kirjoitin tähän blogitekstiin ensimmäisen lauseen. Sekin oli tylsää.

Yritin epätoivoisesti keksiä aivoilleni työtä, sillä en ollut halukas vielä menemään nukkumaan. Kihlattuni taas, normaaleine aivoineen, ei ollut tietääkseenkään mistään tylsyydestä, vaikka television katseleminen oli pelkkää kanavasurffailua, koska mitään järkevää katsottavaa ei hänkään löytänyt. Silti häntä ei kyllästyttänyt, ei tylsistyttänyt. Hänen aivonsa eivät huutaneet tekemistä ja ajattelemista. Miksi?

En sitten keksinyt muuta kuin tupakoinnin ja suihkussa käymisen, eikä niistäkään ollut aivoilleni mitään hyötyä. Mikä neuvoksi? Ei muuta kuin nukkumaan. Siitä olen aina tykännyt. Uni tuli silmään ja aivot pääsivät työstämään hurjia unia. Minulla on vilkas unimaailma.

Mutta enkö todella osaa olla hetkeäkään työstämättä mitään, ilman että tylsistyn ja muutun levottomaksi? En ilmeisesti. Miten ADHD voikin olla näin rasittava oireineen. No mutta, ilman sitä ei tätäkään kokemuskirjoitusta olisi syntynyt. Aivoillani on taas tekemistä, järjestää kirjaimia merkityksellisiin jonoihin blogialustalle. Sellaista on elämäni ADHD:n kanssa välillä, aika usein.

Muita kanssakulkijoita? Kommentointi suotavaa!