Maan matonen tai heinäsirkka

Välillä sitä on vaan niin itsesäälin vallassa, omaa napaa tuijotellen, itku silmässä, maan matonen. Kun omantoiminnanohjaus ei toimi ja siitä huomautellaan ja nolottaa ja ketuttaa, aikuista ihmistä. Miten kovan työn takana olikaan aikuisiällä vielä oppia olemaan myöhästelemättä. Se itsekoulutus onnistui, nykyään en ole myöhässä juuri mistään. Mutta mikä työ jokaiseen rutiiniin täytyykään tehdä, että se jonain kauniina päivänä onnistuu kuin normisti toimivan ihmisen rutiinihomma.

Olen ihan itsetietoinen, omanarvontuntoinen nainen. Ei minulla ole heikko itsetunto. Mutta jatkuva palaute virheistä, virhearvioista, muistamattomuudesta, organisointikyvyn puutteesta, itsenäisen tekemisen vaikeudesta ja niin edespäin, saa minut tuntemaan pahoinvointia. Olen koulutettu, luova, herkästi innostuva, erinomaisesti sopeutuva ja mielestäni ihan hyvä tällaisenaan. Mutta kun olen myös vankina addi-aivojeni maailmassa, jossa ulkoaohjautuvuus on normi ja aloittaminen vain niin hirveän vaikeata. Aikuinen ihminen ei saa itseään tekemään asioita. Noloa.

En huomaa asioita, joista en ole sillä hetkellä kiinnostunut. Listat pitävät minut järjestyksessä, useimmiten, joskus nekin vain ahdistavat entisestään. Mutta se että spontaanisti huomaisi tehdä kotiaskareita tai ohjautuisi lenkittämään koiraa tai keskittymään opintoihin, miten vaikeaa se voikaan olla. Sitä ei moni ymmärrä. Kaikesta pitää tehdä lista tai rakentaa päivä täyteen rutiineja. Mutta kun ei voi rutiinisti tehdä kaikkea mitä pitää, muuten päivästä tulee raskaan ohjelmoitu.

Miten muut adhd-aikuiset ratkaisevat nämä ongelmat? Olisi kiinnostavaa tietää, ehkä opettavaistakin.

Heinäsirkan lailla pompin ruohikosta ylös taivasta kohti. Ruohonjuuritasolta korkeammalle, taivaankannen taakse, avaruuteen ja jään sinne lepuuttamaan hermojani. Stimuloin itseäni ajatusleikein, jotta en tylsistyisi, sekin kun uhkaa addi-aivoja usein. Onneksi pääsen vahvoilla jaloillani hyppäämään korkealle arjen vaatimusten yläpuolelle, jossa stressi ei ole päivittäinen seuralainen, vaan jotain kaukaista sanahelinää. Onneksi on mielikuvitus, siellä olen hyvä ja riittävä sellaisena kuin olen.

Jätä kommentti

*