Aktiivisena yhdistysihmisenä koen antavani jotain yhteiskunnalle. Valtakunnallinen ja paikalliset potilasyhdistykset ovat saaneet minusta ideoivan ja luovan kaverin. Joskus törmään siihen että ideani ovat liian isoja pieneen yhdistykseen tai sitten liian pienesti ajateltuja isommassa yhdistyksessä, jonka voimavaroja voisi käyttää rankemminkin. Kultaista keskitietähän minä en ole nähnytkään…

Pyrin kuitenkin siihen, että ideoillani ja toiminnallani vien yhdistystä eteenpäin jollain saralla. Toisaalta parannan itseäni samalla. Tunnen olevani tärkeä, vaikken vaikuta työelämässä tai suuremmin yhteiskunnassa. Ruohonjuuritason tekeminen on usein mielekkäämpääkin kuin isoissa piireissä notkuminen.

Mutta kaipaan volyymia vaikuttamiseen yhdistysmaailmassa. Että yhdistykset otetaan tosissaan ja niiden tekemisistä tiedotetaan mediassa, ne huomataan ja niitä arvostetaan eri tavalla kuin nykyisin. Monet potilas- ja omaisyhdistykset tekevät korvaamatonta työtä kentällä omalla sarallaan. Nämä tulokset pitäisi tuoda näkyvämmiksi päättäjille ja yhteiskunnassa yleisesti.

Jossain, en muista missä, sanottiin että Suomi on yhdistysten luvattu maa, missä kahden ihmisen kohdatessa syntyy yhdistys. Ei tarvitse mennä niin äärimmäisyyksiin, sillä Suomessa on yhdistyksiä jokaisen osallistua jo olemassa olevan yhdistyksen toimintaan. Yhdistykset kaipaavat kovasti aktiivisia jäseniä.

Potilasyhdistyksiä vaivaa eräs ongelma mitä ei ole muilla yhdistyksillä. Jäsenet karttavat yhdistykseen kuulumista tai siinä vaikuttamista leimaantumisen pelossa. He eivät halua näkyä yhdistyksen toiminnassa koska tutut ja muut kyläläiset voivat arvata tai jopa kysellä että mikäs sinulla on kun tuollaisen yhdistyksen piirissä hääräät. On siis turvallisempi jäädä kotiin.

Mutta sekä kuntoutuja itse että hänen perheensä voi jo olla jossain määrin (ainakin pienellä paikkakunnalla) ”tiedossa” eli leimaantunut. Mitään haittaa tuskin olisi jos nämä asian tiedostavat ihmiset näkisivät että kyseinen kuntoutuja tai omainen on aktiivisesti parantamassa omaa vointiaan ja muiden kuntoutujien ja omaisten asemaa yhdistystoiminnassa mukana olemalla.

Näin ainakin itse näen asian. Kun kerta leimaantuu niin miksi ei voisi myös voimaantua, sillä yhdistys on kuitenkin näkyvämpi volyymistaan riippumatta kuin yksittäinen ihminen. Näinpä ihminen voi saada volyymia omaan elämänhallintaansa ja samalla auttaa toisiakin. Katsopa vaikka paikkakuntasi yhdistykset läpi, eikö sieltä löydykin juuri sinun elämäntilanteeseesi sopiva yhdistys.