Kehittyvät kaupunkiseudut vai tasapäistetyt maakunnat

Maan hallitus päättää lähiaikoina aluehallintouudistuksen etenemisestä ja itsehallintoalueille siirrettävistä tehtävistä. Asiaa on valmistellut poikkeuksellisen kiireellä aikataululla selvitysmies, ministeri Lauri Tarasti. Hän jätti esityksensä hallitukselle 26.1. Tarasti otti selvityksessään kantaa muun muassa itsehallintoalueiden hallintorakenteeseen. Muodostettavia itsehallintoalueita hän kutsuisi maakunniksi, joilla tulisi olla yhdenmuotoinen hallinto pitäen sisällään valtuuston, hallituksen ja maakunnan viraston. Hänen esityksessään maakuntien nykyiset tehtävät siirtyisivät pääosin myös tuleville maakunnille. Joitakin vahvaa asiantuntemusta ja resursseja vaativia viranomaistehtäviä esitetään jaettavaksi vain osaan maakuntavirastoista. Tarastin toimenkuvaan ei kuulunut ottaa kantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen.

Esityksessä kiitettävää on tavoite yhtenäisistä tietojärjestelmistä ja yhteisestä asiakaspalvelukeskuksesta. Merkittävin esitys kuntien ja maakuntien välisen tehtävänjaon kannalta olisi yritys- ja työvoimapalvelujen siirtyminen maakunnille. Esityksessä todetaan, että maakunnat voisivat valita tuottajikseen esimerkiksi kaupunkeja, kaupunkiseutuja tai yrityksiä. Päätöksenteon kannalta esitys on vähintäänkin kimurantti. Esitetty hallintomalli voisi tällaisenaan johtaa siihen, että maakuntavaltuusto voi halutessaan päättää, ettei esimerkiksi maakunnan suurin kaupunki hoida enää itse alueensa työ- ja elinkeinopolitiikkaa.

Yleisen toimivallan esitetään olevan jatkossakin kunnilla. Tällä jaolla maakuntien tosiasialliset kehittämismahdollisuudet jäävät työ- ja elinkeinopolitiikkaa lukuun ottamatta ohuiksi ja vaativat maakuntavaltuuston päättäjiltä oleellisesti nykytilaa parempaa, kuntarajat ylittävää yhteistyökykyä.

Suurista kaupungeista, etunojassa Turku ja Tampere ovat esittäneet aluehallintouudistuksen yhteydessä huolensa kaupunkiseutujen kehittymisen jarruista, jos kaupunkien erityispiirteitä ja kansallista merkitystä niin taloudelle, työllisyydelle kuin kasvulle ei korosteta riittävästi. Huoli on kovin aiheellinen. Suurilla kaupungeilla ja maakuntien kaupunkiseuduilla on jo nyt kokoaan suurempi vaikutus ja vastuu ympäröivälle alueelle, joka ei ole sidonnainen kuntarajoista. Kaupunkikeskukset vastaavat joissain tapauksissa lähes koko maakunnankokoisen alueen tärkeimmistä koulutus-, kulttuuri-, vapaa-ajan sekä elinkeinoelämää tukevista palveluista.

Aluehallintouudistuksessa työssäkäynti- ja asiointialueet tulisi tunnistaa ja tunnustaa paljon aikaisempaa vahvemmin. Keinotekoisten rajojen ylläpitäminen heikentää sekä ihmisten että koko alueen elinvoimaa.

Kunnalliset ja alueelliset palvelut on haravoitava ja suodatettava perusteellisesti. Samoja tehtäviä ei ole välttämätön antaa maakunnan järjestettäväksi ympäri maata, vaan jossain suunnalla on varmasti parempi antaa tehtäviä järjestettäväksi maakunnan sijasta suurille kaupungeille. Tämä on perusteltua erityisesti niiden palveluiden osalta, jotka eivät juuri kosketa pienimpiä kuntia.

Suurten kaupunkien omia vahvuuksia on annettava hyödyntää. Näin ollen tuleekin päätyä ratkaisuun, jossa kaupunkikeskusten kehittämistä ja kasvun edellytyksiä saataisiin ruokittua mahdollisimman tukevasti. Se että jokaisella itsehallintoalueella olisi yhdenmukainen hallintomalli, on selkeydessään kannatettava, muttei välttämättä käytännöstä toimiva eikä kasvua ja kehitystä tukeva.