Kaksoistohtorin tutkisteluja

Sininen juna oli myös akateeminen juna. Se kulki suoraan, vaihdoitta, Joensuusta Turkuun. Se oli kuin modernin ajan airut: valoisan sivistystulevaisuuden lähetti. Sillä matkaaminen tuntui juhlalta keskellä arkeakin.   Sinisen kaluston junat lienevät olleet Valtionrautateiden runollisimmat ajokit. Tai ainakin minulle ne edustivat kulttuurin myönteisiä kulkuvälineitä. Niiden kanssa sopusoinnussa oli rautatieasemien kukoistus. Se ajanjakso oli matkaajan näkökulmasta […]

Valokuva 1. Aamunsarastus Kuopiossa. Alkulause Aamu on koittamassa. Yön hämäryys alkaa pikkuhiljaa väistyä. Uutta kevätpäivää ennakoiva elämänpallo kohoaa veden ja metsän takaa. Taivas punertaa, maalaten herkällä hehkusiveltimellään koko maiseman. Huhtikuu on painumassa lopuilleen. Talvi höllentää otettaan. Maa uinuu vielä lumi- ja jäävaipan alla. Oleminen on tulvillaan valon odotusta.   Latu- ja tieurat ovat jo tummuneet: […]

Kohti korkeuksia ne tähysivät. Tavoitteena oli ilmeisesti taivas. ”Irti kamarasta, maasta yläilmoihin”, lienee kuulunut olemisohje. Syntyi unelma korkeimmasta pilvenpiirtäjästä. Kohota avaruuksiin, yletä pilvien päälle: sieltä näkisi kauas, halki kaikkien nykyaikojen. Se olisi yhdistelmä vailla vertaa: koti ja tähystystorni samalla kertaa.   Tampereella Erkkilän silta merkitsee monitasoista näköalapaikkaa: Se sijaitsee liki entisyyttä. Kertoo se moderniudestakin. Aseman […]

Oleminen ja aika vai aika ja oleminen? Esitin Warkauden Lehden kolumnissani asiantilan hivenen toisessa muodossa: olla ja omistaa vai omistaa ja olla? Kyse oli tutkimuksellisesta tai pohdinnallisesta kysymyksenasettelusta. Ei esseistisessä tekstissä myöskään kerrottu minun mielipidettäni. Siinä testattiin ja sovellettiin Erich Frommin ajatusta olemisen ja omistamisen suhteesta. Myös arvo-oppia sivuttiin. Voitaisiin puhua filosofis-kulttuuris-esseistisestä pienoistutkielmasta.   Kolumni […]

Avasin kirjan ja hätkähdin: se kertoikin minusta. Sisimmästäni ⎼ sisälsi omia sanojani. Ajatuksiani, kieltä, joka sykki rytmissäni. Raja ⎼ jota ei pitäisi ollakaan ⎼ karkkosi; formaalinen muoto ja tajunta törmäsivät toisiinsa. Enemmän: ne lävistivät toisensa, olivat samaa olemusta ⎼ yksi elämä, jakamaton oleminen.   Minuuteni katosi ja syntyi kirjassa uudelleen. Oli maailma, joka eli vain […]

Kuopion rautatieasemalla asuu aika. Tai oikeammin siellä asuu monta nykyaikaa. Kaunis asemarakennus aineellistaa 1930-luvun funktionalismin idean: ihminen on kaiken mittana. Uudet talot hipovat taivaita. Ne näyttävät palapelitaloilta. Onko niissä mahtipontisuus ollut kaiken mittana? Myös pienen puistikon ja puhuttelevat liuskekiviportaat ahmaisi aika. Maisemaa umpeutetaan; horisonttia rajataan. Vapaata taivasta ilmeisesti kavahdetaan.   Veturiesineen olemus: se kuljettaa, vetää, […]

I Aika virtaa lävitseni kuin kuuma laava. Se piirtää uurroksiaan, kulkupolkujaan uumeniini. On oltava valmis.   II Kun on valmis, varuillaan, näkee enemmän. Katse muuttuu tarkemmaksi. Panoraamasilmäys riisuu arjen alastomaksi.   III Sitä ja tätä nykyä: hetken juuret ovat syvällä, menneen mullassa.   IV Aika-aallon harja on jyrkkä, teräväsärmäinen istua. Ratsastaja olen, satulattomanakin paikkani pitävä. […]

Elokuva ”Vaimoke” ja vuosi 1936: matkailun Kuopiosta esittäytyivät näyttävästi funktionalistinen rautatieasema, hotelli Atlas ja Puijon vanha näkötorni. Vuonna 1953 saapui elokuvan ”Lentävä kalakukko” juna Kuopion asemalle. Kokonaisvaikutelma huokui harmoniaa. Maailma näytti ilmenevän säröttömänä. Ristiriitaisuudet puuttuivat. Paikan henki puhui sopusoinnun sanoja.   Koitti 2020-luku. Tulevaisuudesta puhalsi muutoksen tuuli. Maailmaan ilmestyi särö, hiuksenohut aikahalkeama. Äkkiä entisyys ei […]

Veturitallien vaiheilla vallitsee menneen kulta-ajan tuntu. Puutarhamaiset asemamiljööt ovat runollisia. Rakennusten muotokieli on kaunista. Käsityö oli taidokasta, suorastaan mestarillista. Junamatkailuuni on tullut pitkä tauko. Soisin sen jo päättyvän. Mainiota ja turvallista matkantekoa kaikille.

Vesi on virrannut Itämerestä, kauempaakin: mansikoiden sydänmailta. Sen voima turvaa suomalaista keittiötä. Joki on kansallisen keittotaidon kuvastin. Sorsakoski on aterioiden taikapaikka. Joki kertoo salanimisestä ahmasta, Osmasta. Oopperasävelet ovat rytmittäneet sen kulkua. Koskessa soi honkien humina. Kuuluu Turja kutsu. Hanhenkaulassa on hyvä levähtää. Joki vaikenee. Tarina jatkuu tuonnempana.

Valokuva valaisee mustavalkoisen muistojen maailman. Se sonnustaa muinaiset muistikuvat väreillä. Savontiellä kaikuu edelleen kadonneiden askelten ääni. Se rytmittää näidenkin pohdintojen kulkua. Tarkasteluja sävyttävät myös otteet vanhasta esseestä. Alkakoon tutkistelu siis lainauksilla.   I ”On kummallista, että en ole vieläkään oppinut kärsittelemään tällä uudella Jupiterillani. Täytyy taas katsoa tuosta Rajalan talon ikkunasta, miltä tyylini näyttää. Näytänköhän […]

München. Matti Suuronen ja Futuro.   Oli 1960-luku ja unelmoitiin utopioista. Uskottiin avaruusaikaan ja valoisaan tulevaisuuteen. Ajan henki muistutti 1920-lukua. Olavi Paavolainenkin etsi uutta aikaa (ja nykyaikaa). Olemisen ihanteena oli maailmankansalaisuus. Ei kaupunkien estetiikka ole mihinkään kadonnut.  Sen voi kuka tahansa todeta käyskentelemällä vaikkapa Varkaudessa Päiviönsaaressa. Siellä vallitsee ajallinen moniäänisyys. Siitä huolimatta arkkitehtuuri on sopusointuista. […]

Valokuva 1. Lyseon aika päättyy. Oleminen kääntyi kesään 2020. Nykyhetki käy likemmäksi, ja valokuvaan ilmestyy tyhjä tila. Kulkija avaa ostamansa aikakäärön. Mitä katse kohtaa?   Ikiaikaa mittaava kellotorni valmistui 1913. Se sijoitettiin voimakeskuksen, sittemmin voima-asema, katolle. Sama vihreäkattoinen aikatorni sopisi verkkosivujenkin virtuaalisen Varkauden olemusosaksi. Viisareiden kulkuradan mukaan lukuisat ihmiset ovat päiviään rytmittäneet.   Kulkija tutkii […]

Runo on merkkien tihentymä ja jokaiselle ihmiselle tunnusomainen tapa tutkistella yhteistä todellisuutta. Sen mukaisesti ihminen myös asuu ja oleilee runollisesti keskinäismaailmassa. Silloin äidinkielen ensimmäisyys merkitsee elettyä kieltä, jonka välityksellä kyetään kovertamaan olemiseen oma, ainutkertainen jälki. Kotimaakin tarkoittaa miljöötä, jossa ihminen todellistuu keskellä muita objekteja, niiden joukossa ja yhtenä niistä. Ilman näkemystä eletyn runouden eksistentiaalista, filosofisesta […]

Aluksi Puut lehtivät. Ihminen voi lehteillä elämäänsä. Historian lehti kääntyy. Sanoma- ja aikakauslehdet kiinnostavat lukijoita. Kaunokirjan lehdet puhuvat. Jotkut suosivat lehtitaikinaa, toiset filotaikinaa. Vieläkin on olemassa kirjoittamattomia lehtiä. Lehtiala on myös elämänala.   Asemia Asemilta on lähdetty maailmalle. Niille on saavuttu, kun on ollut kotiinpaluun aika. Asemilla on hyvästelty ja lausuttu tervetulotoivotuksia. Niiden edustalla on […]

Flanööri vieraili syynitalossa. Siellä syynättiin savolaisuus. Tarvittaessa hän käväisi muuntamossa ja olemuksellisesti kuopiolaistui. Venho on metafyysinen vesikulkuneuvo. Se ylittää todellisuuksien rajat. Kun savolaisuus humisee maiseman yllä, tuulimylly tuottaa oivaa kuopiolaisuutta. Silloin ei taistella tuulimyllyjä vastaan. On Kuopion aika.

Vierailin Wienissä sydänkesällä. Olin siellä pitkähkön ajan. Se ei kuitenkaan riittänyt seikkaperäisen kaupunkianalyysin tekemiseen. Oli siis keskityttävä joihinkin asioihin ja paikkoihin. Eritoten minua viehätti ajatus muotokielen ja sopusointuisuuden yhteiselosta. Aioinkin paneutua ristiriidattomuuden ihanteen tarkasteluun. Myös kulttuuriset kaupunkikävelyni toteutin sen suunnitelman mukaisesti.   Ensimmäinen kohteeni oli Karlsplatz. Olin edellisenä vuonna pitänyt esitelmän teknillisessä yliopistossa, joka sijaitsee […]

Tori-Torppa ja Neiti Sininen: ostin ensimmäiset ”buutsini” ja Wrangler-farmarihousuni. Lahkeiden tuli olla niin pitkät, että ne jäivät kengänkorkojen alle ja kuluivat repaleisen näköisiksi. Hurriganes saapui esiintymään Torpalle, ja minä sonnustauduin vihreään – viikatekauluksiseen – paitaan. Odotuksen tunne oli piinallinen: Albert Järvinen järjesteli kitaroitaan ja poltti savukkeita yhtenään. Viimeinkin se alkoi – rytmeissä soi kaikki se […]

I Katson maisemaa, kuvaa ikkunan läpi. Olen vieras, kaikkeen kuulumaton. Osaton, maaton. Maisematon.   II Maassa maan tavalla, sanotaan. Minne jättäisin kesäyöt, valkoisina hohtavat hanget tai toukokuisen vihreyden? En mihinkään. itseään ei voi hylätä.   III Maa antaa ja ottaa: versoo uutta, kätkee poveensa ja vaihtaa asuaan. Olen kulkija sen kierrossa. Siihen myös aikani täyttyessä […]

Varkaus, Kissakoskenkatu. Taikatie, kuten mies oli sitä mielessään leikillisesti kutsunut. Nimi juontui siitä muistikuvasta, jonka Oscar Parlandin tenhoava ”Lumottu tie” -teos oli herättänyt. Päivät olivat paahteisia, taivas kaartui yllä korkeana holvina. Taikatie johti lumottuun maahan.  

Minna Canth Jo opiskeluaikana luin Minna Canthin koko tuotannon. Erityisesti pidin praktikumista, joka keskittyi Canthin teosten perinjuuriseen tarkasteluun. Sittemmin olen nähnyt useita kirjoista tehtyjä elokuva- ja teatterisovituksia. Usein ylipääsemättömiltä tuntuviin ongelmiin ratkaisijaksi tulee mielen järkkyminen. Varsinkin elokuvissa tuonkaltaiseen tilanteeseen saadaan voimaa ja mahtipontisuutta jyhkeästi soivan musiikin avulla. Arvostelijat ovat nähneet menettelyssä pelkästään teatraalisuutta. Sillä tavoin […]