Ajan, paikan ja itseyden yhteisyys

I

Aika virtaa lävitseni

kuin kuuma laava.

Se piirtää uurroksiaan,

kulkupolkujaan uumeniini.

On oltava valmis.

 

II

Kun on valmis, varuillaan,

näkee enemmän.

Katse muuttuu tarkemmaksi.

Panoraamasilmäys

riisuu arjen alastomaksi.

 

III

Sitä ja tätä nykyä:

hetken juuret ovat syvällä,

menneen mullassa.

 

IV

Aika-aallon harja on jyrkkä,

teräväsärmäinen istua.

Ratsastaja olen,

satulattomanakin paikkani pitävä.

 

V

Kymi on tullut kaukaa,

kylmiltä lähteiltä,

mustavetisiltäkin.

Se pyörteilee enteilevästi,

aavistuksia antaen.

 

VI

Olleisuudessa kylvetään,

nykyisyys kasvattaa,

vastaisuus leikkaa:

niittää elämän jokaisesta

entisyysalusta.

 

VII

Aika ei virtaa lävitseni

vaan ohitseni,

sivuitseni seisahtumatta.

Uurrokset arpeutuvat,

hohtavat hetken punaisina.

Vaalenevat sitten

ja muuttuvat maisemaksi.

 

VIII

Aika on maisema.

Maisema on aika.

Minä olen maisema.

Aika on minussa.

Minun on aika.

Maisema-aika.