Kaikkien jatko-osien päätösosa

 
Arvoisa Lukija, olette tervetullut jatko-osien päätösosaan. On jälleen sama filosofinen kellonaika, samalla Varkaus-kanavalla. Tarinan nykyhetkenä esittäytyy 1970-luku. Täsmällisemmin ilmaistuna nykyisyytenä on 1970-luvun alku. Miljöönä on tällä kertaa Savontie: Parsiuskuja. Kadulle on pysäköity kaksi aika-ajoneuvoa, Volvo Amazon ja Ford Taunus. Volvo on tämän kertomuksen kannalta olennainen ajokki. Hiekka ja puu – ne sävyttävät aikakauden olemisarkea. Molemmat ainesosat katosivat sittemmin Parsiuskujan todellisuudesta.
 
Tuuli käy Komminselän suunnasta. Se tuo tuoksun ja aavistuksen veden sinestä, lähtemisen välttämättömyydestä sekä kesän läsnäolosta. Puurakennusten elämässä rajat ovat häilyviä. Rajallinen tila merkitsee usein avoimuutta: ovet ovat avoinna vieraiden tulla. Ei tarvita monia etukäteisvarmistuksia vierailun soveliaisuudesta. Vieraanvaraisuuden ja pyyteettömyyden ihanteet asuvat keskellä niukkuudenkin päiviä. Vastavuoroisuuden periaatteen toteutumiseen pystytään epäröimättä luottamaan.
 
Kamera on tallentanut entisyyden. Ihminen unohtaa menneisyyden helposti ja alkaa suhtautua vallalla olevaan näkymään oikeana näkymänä. Hän ei enää muista, millaista joskus on ollut. Uusi syrjäyttää vanhan tai sisällyttää ja kätkee vanhan uumeniinsa. Eli se, viimeisin, näyttäytyy ikään kuin aina saapuvilla olleena asiantilana. Onneksi valokuva kykenee paikan tai kansakunnan yhteismuistoina siirtämään entisyyden keskelle tuoreita nykyhetkiä. Sillä tavoin katkeamaton kytkös eri ikäpolvien välillä säilyy. Kamera taitaakin olla ajallisuuden ikeen voittava taikakone.
 
Volvo Amazonin keulan edessä oleva valkoinen viiva muistuttaa aikajanaa, jota nykyisyysauto ei ylitä. Janan toisella puolella sijaitsee tuntematon tulevaisuus. Sellainen tulevaisuus, jossa hinaajat ja tukkiniput ovat harvinaisia. Siellä on sähköisyyden utopian ja medioituneen maailman aikakausi. Kirjoja ja paperilehtiä väheksytään. Ei ehkä jokainen, mutta silti liian moni uskoo kritiikittömästi teknistymisen auvoisuuden hourekuviin. Valokuvan nykyisyydestä ne ovat vielä kaukana. Eikä niiden saapumista pidäkään kiirehtiä. Kaikki vanha ei suinkaan ole halveksuttavaa. Sen arvo on vain opittava näkemään.
 
Vaikuttaa siltä, että Parsiuskuja loppuu veteen. Ainakin jos valokuvaan on luottaminen. Siellä edessäpäin kimaltelee Komminselkä. Jatko-osien päätösosa on päättymäisillään. Filosofinen kello pysähtyy. Varkaus-kanava katoaa valikosta. Koittaa kesä. Hymyilkäämme yhdessä.

Jätä kommentti

*