Kielen mieli ja merkitys

Runo on merkkien tihentymä ja jokaiselle ihmiselle tunnusomainen tapa tutkistella yhteistä todellisuutta. Sen mukaisesti ihminen myös asuu ja oleilee runollisesti keskinäismaailmassa. Silloin äidinkielen ensimmäisyys merkitsee elettyä kieltä, jonka välityksellä kyetään kovertamaan olemiseen oma, ainutkertainen jälki. Kotimaakin tarkoittaa miljöötä, jossa ihminen todellistuu keskellä muita objekteja, niiden joukossa ja yhtenä niistä. Ilman näkemystä eletyn runouden eksistentiaalista, filosofisesta olemisolennaisuudesta, kansallinen itseymmärrys käy mahdottomaksi. Samalla yhteys entisyyden ja läsnäolon väliltä katoaa: eri ikäpolvet jäävät irralleen toinen toisestaan. Yksityiset ja yhteiset tarinat pysyttelevät mykkinä, kertomattomina. Kuuntelijat, ymmärtäjät ja tarinoijat puuttuvat. Nykyhetki on juureton – läpikuultavan ohut tuokio kotvien katkeamattomassa ketjussa. Mihin enää tulevaisuuttakaan tarvitaan?

 

Satoisaa suomalaisuuden päivää itse kullekin.

Jätä kommentti

*