Kotikonnuilla ja maailman turuilla

On mahdollista puhua tutusta tanhuasta, kotikonnusta, ja vieraasta ympäristöstä, vennosta mannusta. Kenties tilanteeseen on paikallaan liittää vielä myös ajatukset kotikontuisuudesta sekä maailmanturkuisuudesta. Mustavalko-otos toimikoon nyt mediana: yhdistäjänä tai yhdistimenä ja merkityksen siirtäjänä noiden kahden ulottuvuuden välillä. Tutkisteluun tarvitaan niin ikään valokuvan muistollisuuselementtiä.

 

Myönteisessä kontuajassa humisee ainaisuus, joka suo turvan syntymänsä sydänmaille palaavalle matkaajalle. Asiat eivät vaadi selittämistä; ne vain yksinkertaisesti ovat juuri niin kuin niiden olla täytyykin. Puhetta ei tarvita, ei sanojakaan. Pelkkä tunne riittää. Siitä on selvillä jokainen, joka on joskus esimerkiksi ruisleipää tai riisipiirakoita vaivautunut antaumuksellisesti maistamaan. Silloin ei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse tulkita herkkuelämystään kenellekään ulkopuoliselle kuulijalle. Jo siinä on kylliksi, että ihminen on osana armasta likeisyyttä: keskellä kotikontuisuuden eksistentiaalisuusvuolletta, jossa lukemattomat entisyysmuistot läpäisevät alati pois liukuvan nykyhetken. Kontuajassa iäisyys hipaisee kuluvaa kotvaa ja jokainen tuokio kurottaa kohti ikuisuutta. Silmänräpäys on tulvillaan historiaa; menneisyys hulmahtaa keskelle nykyisyyttä. Kaipaus on kadonnut ja sisintä raastanut tuska elämän irtolaisuudesta, olemisen mierolaisuudesta kaikonnut.

 

Mantuajassa ihminen kulkee temporaalisuusajoneuvolla, jonka leikillisenä nimenä voisi olla Kansanvaunu Vento. Läsnäolokokemusta sävyttää laantumaton tunne jonkin puuttumisesta: pysyväisvaikutelma jonkinlaisessa vaillinaisuuden tilassa eksistoimisesta. Mantuaika ilmenee historiattomuutena, juurettomuutena. Sen sisältämän olemuksettoman tai läpikuultavan nykyhetken ympärille levittäytyy kontuaika koko juurevuudessaan. Eli kontuajalla on substanssi, ja se kykenee reaalistumaan yksikseen, itsenäisesti. Mantuajalle sitä vastoin on tunnusmerkillistä aksidenttisuus. Se on siis jonkinlaista kylkiäistemporaalisuutta, jonka todellistuminen käy päinsä vain kontuajan osana. Siksi myös maailmanturkuisuus tarkoittaa silkkaa epäitsenäisyyttä, joka pystyy olioimaan ainoastaan kotikontuisuuden yhteydessä, sen kytkytkotvasena.

 

Savolaisuus ja varkautelaisuus merkitsevät kaikkein aidointa kontuaikaa ja kotikontuisuutta. Sehän on tosio, jonka pitäisi automaattisesti olla kaikille selviö.

 

Kuvalähde

S. ja P. Kinnunen. Yksityiskokoelma. Varkaus.

Jätä kommentti

*