Valokuva 1. Aamunsarastus Kuopiossa.
Alkulause
Aamu on koittamassa. Yön hämäryys alkaa pikkuhiljaa väistyä. Uutta kevätpäivää ennakoiva elämänpallo kohoaa veden ja metsän takaa. Taivas punertaa, maalaten herkällä hehkusiveltimellään koko maiseman. Huhtikuu on painumassa lopuilleen. Talvi höllentää otettaan. Maa uinuu vielä lumi- ja jäävaipan alla. Oleminen on tulvillaan valon odotusta.
Latu- ja tieurat ovat jo tummuneet: ne enteilevät saapuvaa suvea ja vapaina välkkyviä vesiä. Kuitenkin vasta vähän aikaa sitten muutamat uskalikot ovat kulkeneet talven kahlitsemien vetten päällä luistellen, kävellen, hiihtäen sekä potkukelkkaa lykkien. Maisema on esittäytynyt suurena, luonnon muovailemana valkokankaana, johon on heijastettu pienimuotoisia tapahtumia. On ollut kyse olemassaolon elävistä ja eletyistä kuvista, joiden juonenkulkua olen elämysikkunani takana seurannut. Tuntuu kuin olisin päässyt ensi-illan kutsuvierasnäytökseen. Elämä on kaikista ohjaajista taidokkain.
Elämän elävissä kuvissa
Jos joku on oikealla, onko hän silloin myös oikeassa? Entä päinvastoin: onko vasemmalla olija aina automaattisesti väärässä? Politiikka on aaltoliikettä, heilahtelua puolelta toiselle. Sitten tulee taas uuden tilinteon hetki.
Vielä tovin vallassa olevaa hallitusta edeltänyt hallitus aloitti toimintansa suurin lupauksin. Uhkauksiksikin moni ihminen ne puheet otaksuttavasti tulkitsi. Tuleva hallitus vaikuttaa valinneen samankaltaisen toimintatavan: Kaikkea on kiristettävä. Joka asiasta täytyy säästää. Itse kunkin elämää on pakko kurjistaa.
Kyynikko saattaisi nähdä tilanteen näin. Kun todelliset ongelmat puuttuvat, paisutellaan pieniä asioita ylettömästi. Toimitaan teatraalisesti, suurieleisesti. Mahtaako se lisätä tehokuutta tai uskottavuutta?
Nuorten naisministerien hallitus kohtasi murroskauden, jollaista ei yksikään hallitus ole sotavuosien jälkeen kohdannut. Käännekohta oli jyrkkä, yllättävä ja pelottava. Kohtalokaskin se monelle oli. Kuolleita olisi voinut tulla paljon enemmän, ellei olisi toimittu ripeästi, viisaasti ja päättäväisesti. Pääministeri oli taitava työssään. Hän toi Suomelle maailmalla paljon myönteistä näkyvyyttä. Kuva Suomesta kirkastui.
Murros unohdettiin liian nopeasti. Nemo propheta in patria: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Kansainvälinen arvostus näyttää merkitsevän kansallista kateutta ja väheksyntää. Se on surullista.
Tulevassa pääministeripuolueessa ei ole ollut milloinkaan naispuolista puheenjohtajaa. Jokuhan voisi siitä tehdä hyvinkin monenlaisia päätelmiä. Toivokaamme, ettei yritetä luoda itse aiheutettua murrosta. Kyllä aikaansaannoksille pitäisi saada hyväksyntää ja arvostusta muutenkin. Ihmisen tulisi olla myös tässä kohdassa kaiken mitta. Hän on pääosassa oman elämänsä elävissä kuvissa. Sitä roolia eivät päättäjätkään saisi aliarvioida.
Loppulause
Jääkantinen järvi, puiden lehdettömyys, lumilaikkujen läsnäolo, jotka ovat merkkeinä lepäämisen tai väliaikaisen unielämän tilasta. Itseen, omaan olemukseen jähmettyminen ennen uutta kukoistusta; juuri sellainen on kesän muistollinen olemassaolo. Elämä talvehtii. Pian saapuvat kuitenkin suvehtimisen vehmaat päivät – ja auringon lämmin hymy.
Valokuvaa voidaan pitää koneellisena tehdastuotteena. Muistikuva taas nähdään taiteena, koska siinä on mukana tyylikkyyttä ja käsityön ainutkertaisuutta. Ovatko siis kaikki otokset silkkaa harhaa, jotka ilmentävät maailman liian räikeänä liikkumattomuutena? Muistoistako sitten löytyy se entisyysestetiikka, joka saa menneisyyden yhä niin väkevänä väreilemään keskellä alati pois noruvaa nykyisyyttä?
Ehkä tämä blogikirjoitukseni on paljastanut yhden totuuden: senkaltaisen Kuopion kevään, jonka olen halunnutkin kohdata. Muistihuoneissani tuo Kallaveden kaupunki hehkuu lempeästi väräjävän liekin tavoin. Sen lämpö on turvallista kodin lämpöä, jonka huomaan olen aina tervetullut.
Valokuva 2. Väinölänniemen kevät.
