Kuopiossa kerran: menikö maku maan alle?


Motto
Utopia: perustuu kreikankielisiin sanoihin u topos, joiden merkitys on ei paikkaa tai ei missään, ja se tarkoittaa siis jotakin kuviteltua tai haaveellista. Vapaasti tulkiten sen voisi ymmärtää myös kodittomuudeksi, kotia vailla olemiseksi, tai unelmaksi kodista. (Palmgren 1963, 6.)

Tori
Tätä nykyä on olemassa kaksi toria: todellinen, eletty tori ja verkkosivujen sähköinen korviketori. Raoul Palmgrenin ajatuksia soveltaen tekisi mieleni väittää, että Internet-tori merkitsee ikuista utopiaa. Se siis tarkoittaa pysyvää tilaa, jossa ihminen on vailla kotia. Kodittomuus sisältää myös katoamattoman haaveen kodista. Ratkaisu ongelmaan on hyvin yksinkertainen. On vain suljettava tietokone ja vierailtava Kuopion oikealla torilla. Silloin unelma muuttuu elämäksi.

Hotelli Atlas on näyttävästi esillä Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa Vaimoke (1936). Edelleen tuo perinteikäs majapaikka on entisillä sijoillaan. Uudistuksen jälkeen Atlaksesta on sukeutunut moderni ja tasokas hotelli. Onneksi siirtyminen osaksi Cumulus-ketjua ei hävittänyt maineikasta Atlas-nimeä. Samankaltaista huolta ja pohdiskelua on yhdistynyt viime aikoina Rovaniemen kuuluisaan Pohjanhovi-hotelliin. Sielläkin alkuperäinen nimi säilyi.

Onko maku mennyt maan alle? Kyllä, ainakin Kuopiossa maku on osittain muuttanut maan kannen alle. Torilla on myynnissä kaikenlaisia maittavia tuotteita. Kauppahallistakin on mahdollista ostaa monia herkullisia ruokia. Kumpikin noista ulottuvuuksista on osa elettyä toria tai toteutunutta toriuden ideaa. Myös maan uumenista löytyy makujen mainio maailma. Siellä ruoka näyttäytyy niin ikään median roolissa: sen avulla ilmennetään omaa alkuperää. Nepalilainen ravintola Mandala on kuin tuulahdus gastronomista taidokkuutta Savon ytimessä. Kukhurako Sekuwa on annosten aatelia. Naanleipäkin vaikutti herkkusuisuuden mestariluomukselta. Ravintolasta oli seikkailukasta palata tunneleita pitkin Atlakseen.

Kauppakeskus Minnassa sijaitsee Cafe Valkea. Tarjolla ollutta lounasta ei totta totisesti käy soimaaminen. Kokonaisuus oli hyvin sopusointuinen. Valikoima oli näkemyksellisesti rakennettu. Makukokemus ei katkeillut, vaan maut seurasivat ja täydensivät toinen toistaan. Lopputuloksena syntyi ristiriidaton ruokaelämys. Eritoten ruisleivässä maistui juurevuus, rukiinen kotikontu. Palvelu oli asiantuntevaa ja moitteetonta.

Kuopion tori voi samanaikaisesti merkitä jotakin kuviteltua ja jotakin todellista. Sellaisen vaikutelman pystyy ihmisen sisimpään loihtimaan ainoastaan erittäin runsassisältöinen paikka. Senkaltaisessa ympäristössä pystytään samanaikaisesti oleilemaan kotona ja keskellä haavemiljöötä. Sen vuoksi voidaan väittää Kuopion torin olevan yhdellä kertaa sekä juuri tässä että ei missään. Mutta eikö juuri tuo ei missään tarkoita samaa kuin kaikkialla? Kun on kerran Kuopion torilla käynyt, on sitä likimain velvollisuus kaivata kaukana maailman turuilla.

Loppulause: maailman turuilla
Maun on mahdollista olla kuopiolaistunutta Brysselissäkin. Kun Radisson Blu Royal -hotellin huoneeseen tuotiin lohiannos, karkasivat ajatukseni kevättalviseen Kuopioon. Istuskelin auringonpaisteisena helmikuun päivänä kauppahallin osaksi rakennetussa kahvila Salacavalassa. Jugend ja moderni lasiseinäarkkitehtuuri kohtasivat. Kahvi oli hyvää. ”Se on maailman parasta savolaista kahvia”, sanottiin. Hain toisenkin kupillisen.

Sitten Brysselin lautaselle valmisteltu metsätarina palautti minut takaisin nykyhetkeen. Ainesosat sijoitteluineen muistuttivat jostakin syystä talvista metsää, jossa oli vaeltelupolkuja. Punasipulista tuli heti toverini, samoin selleristä. Lohi oli riittävän kypsäksi paistettua. Annoskokonaisuus oli muutenkin maukas. Jälkiruokakahvi ei kuitenkaan yltänyt maailman parhaaseen savolaisuuteen. Salakavalasti kuopiolainen kahvi oli jäänyt mieleeni laadukkuuden mittapuuksi. Siihen ei maailman turuilla ulotuttu.

Jälkikirjoitus
Vihje: Anna-Maija Sirvio ja Jukka Voutilainen, kun lähitulevaisuudessa vierailette Turussa, käykää tutustumassa Roster-ravintolaan. Voisi tietysti ajatella, että siellä maku on mennyt menneisyyteen ja televisioon. Kyllä nauttimani kuha ja punajuuri olivat kuitenkin maultaan vahvasti keskellä nykypäivää. Kari Aihinen on ammattitaitoinen keittiöpäällikkö. Silti kaipasin niitä muinoisia Kaupunginkellarin, Puustellin ja ravintola Savontien herkullisia lounaita. Niin – ja taitaa minulla olla ikävä niitä lounasseteleitäkin.

Kirjallisuus
Palmgren, R. 1963. Pelon ja toivon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri OY.

Kommentit

  • Matti Itkonen

    Ei ainakaan leivän maku mennyt maan alle. Ruisleipä oli hotelli Atlaksen aamiaisella hyvin maukasta. Mahtoiko Ansa Ikonen ajatella samalla tavalla vuonna 1936, kun elokuvaa ”Vaimoke” filmattiin? Sen jälkeen tuli elokuva ”Mieheke”. Se 1930-luvun toisinto on parempi (1950-luvun toisintoon verrattuna). Antti Aholle terveisiä. Ihailen harvoja asioita. Herra Ahon asiantuntemus on kuitenkin mykistävä. Öitä. Matti Itkonen

Jätä kommentti

*