Lainastoon, lainastoon

sankarihaudat-_-itkonen-2016b
Aluksi
Istuin keskiviikkoaamuna 5.10. Varkauden kaupunginkirjastossa. Olin juuri lukemassa saamiani sähköpostiviestejä, kun ystävällinen kirjastovirkailija tuli viereeni. ”Käyttääkö kukaan enää sanaa lainasto?” kysyin häneltä. Hetken vaikutti siltä, ettei hän ollut aivan varma, mitä olin kysynyt. Esitin kysymykseni hieman toisin muotoiltuna: ”Puhuuko tätä nykyä kukaan enää kirjaston asemesta lainastosta?” Virkailija arveli vastauksessaan, että ilmaus lainasto kuului 1950-luvun kieleen. Sitten hän lisäsi painokkaasti: ”Olemme nykyisin matalan kynnyksen kirjasto.” Siitä oikeastaan alkoivat nämä pohdiskelut. Havaitsin aiheen mielenkiintoiseksi.

Varkaus
En muista, että kirjastoon olisi milloinkaan ollut erityisen vaikea mennä. Kyllä asia on pikemminkin ollut täysin päinvastoin: kaikkialla juuri kirjasto on ollut se paikka, joka on tuntunut tutulta, turvalliselta ja läheiseltä. Kirjaston sijainnin olen aina melkeinpä ensimmäisenä jokaisessa uudessa kaupungissa kartasta selvittänyt. Kävelyreittinikin olen sitten sen mukaan suunnitellut. Niin aion tehdä myös vastaisuudessa.
kansanopisto-_-itkonen-2016
Ensimmäinen mielikuvani Varkauden kaupunginkirjastosta on kansanopistosta eli nykyisestä Soisalo-opistosta. Itseäni iäkkäämpien ihmisten puheissa kirjasto ja sotavuodet ovat yhdistyneet toisiinsa. Otaksun, että noina menneinä vuosikymmeninä kirjastoa yleisempi nimitys oli lainasto. Minäkin olen sitä tottunut käyttämään. Samalla tavoinhan aikaisemmin puhuttiin opiskelun sijasta lukemisesta. Joku saattoi olla yliopistossa lukemassa esimerkiksi kieliä tai lakia. Edelleen käytän aika ajoin nimeä lainasto. Ehkä se niin ikään nykyisin terminä on sangen kuvaava, koska kirjastosta on mahdollista lainata paljon muutakin kuin kirjoja. Millaisiahan ajatuksia herättäisi nimitys kaupunginlainasto?

Kirjaston sijoittaminen kansanopiston yhteyteen on ollut nerokas ratkaisu. Nykyaikana se olisi oppimiskeskus, jossa erilaiset lähdeaineistot ovat kätevästi opiskelijoiden saatavilla. Samankaltaisen tilanteen olen kohdannut Alkio-opistossa Korpilahdella ja Työväen Akatemiassa Kauniaisissa. Kummassakin oppilaitoksessa kirjasto on merkinnyt sivistyskeskusta. Kansansivistys on vieläkin tärkeä ja jalo päämäärä. Ei siitä kannattaisi tinkiä.
puustelli-_-itkonen-2016
Kirkkaimmat muistot minulla on siitä kaupunginkirjastosta, joka sijaitsi Puustellin talossa. Tai ainahan se on ollut sama kirjasto, mutta sisänäkymät vain ovat eri paikoissa vaihdelleet. Puustellin yläkerran interiööri tuntui hyvin arvokkaalta. Sen vuoksi siellä oli juhlallista käydä ja etsiä kiinnostavia kirjoja. Pyöreän pöydän ääressä musiikkiosastolla olen kuunnellut ainakin Beatlesin, Uriah Heepin, Deep Purplen, Sladen, Christien, Sparksin ja Mott the Hooplen musiikkia. Oli jännittävää istua kuulokkeet korvillaan ja keskittyä vain musiikkiin. Sanoisin nyt, että kirjasto teki ansiokasta populaarimusiikkikasvatusta.

Kun sitten myöhemmin kirjaston tiloihin tuli kuntosali, oli alkuperäisistä mielikuvista hyvin vaikea irrottautua. Koko ajan tuli vain mietiskellyksi, mitä kaikkea juuri tässä kohdassa kirjastossa oli. Sama ongelma yhdistyy myös Kunnonsaliin: muistot Sokoksesta ovat edelleen voimakkaita. Tosin Kunnonsali on kirjaston tiloissa ollutta kuntosalia huomattavasti tasokkaampi, joten harjoittelu on siellä antoisaa. Terveisiä henkilökunnalle!
kaupunginkirjasto-_-itkonen-2016b
Nykyinen, valkoinen kirjastorakennus on kauniissa ympäristössä ja arkkitehtonisesti onnistunut. Etukäteen vastustusta taisi herättää puiston pieneneminen. Osaa ihmisistä vanhojen talojen purkaminenkaan ei varmaan ilahduttanut. Arvelisin kuitenkin lopputuloksen miellyttävän monia. Ennen tarjolla oli tutkijahuoneitakin. Sittemmin ne on otettu muuhun käyttöön. Lukusalissa istuksin aikoinani usein kirjoihin perehtymässä. Rauhallisia ja metelittömiä soppia tarvitaan kirjastoissa vieläkin. Muuten arjen melskeestä rauhoittuminen käy vaikeaksi. Myös Cafe Ankkurissa viihdyin. Joskushan sinne voisikin tehdä gastronomisen lounasmatkan.

Lontoo
Matkoillani Lontooseen olen säännöllisesti vieraillut kirjastoissa. British Library on kunnianosoitus Alvar Aallolle. Monia tuttuja yksityiskohtia on mahdollista huomata, jos niitä vain osaa etsiä. Sykähdyttävin seikka on silti ollut ala-aula kirjapenkki. Se on kuin kiinteään muotoon ikuistunut sivistyksen ihanne. Kyse on taidokkaasta taideluomasta. Monet kerrat olen siinä istunut lukemassa.
british-library-_-itkonen-2016
Swiss Cottagen kirjastossa olisi jokaisen Lontoon-kävijän hyvä vierailla. Interiöörissä on koko kirjastoajatus maailmalliseen muotoon loihdittuna. Tila on sekä nykyaikainen että ajaton. Luultavasti juuri sen vuoksi ihmiset siellä niin hyvin viihtyvät. Minullakin oli väkevä tunne kotona olemisesta. Marraskuussa taas sinne arvatenkin menen. Jo nyt odotan seuraavaa vierailuani innokkaasti.
swiss-cottage-_-itkonen-2016
Lopuksi
Kun seisoo Pirtinvirran sillalla ja katsoo konepajan sekä Tyyskän suuntaan, sisimmässä läikähtää lämpimästi. Muistot, sinivälkkeinen vesi ja syksyn värikylläisyys saavat aikaan koko olemuksen täyttävän kotikontuailahduksen. Tuntuu hyvältä olla olemassa.
pirtinvirta-_-itkonen-2016
”Lainastoon, lainastoon” taisin mielessäni viime keskiviikkonakin huudahtaa. Ihmiset, käykää kirjastossa – ja museossa. Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää itse kullekin! Minä ryhdyn lukemaan Joel Lehtosen teosta Myrtti ja alppiruusu (1911). Suomalaisessa kirjallisuudessa on lumovoimaa. Sen tenho on ehtymätön.

Jätä kommentti

*