Elokuva ”Vaimoke” ja vuosi 1936: matkailun Kuopiosta esittäytyivät näyttävästi funktionalistinen rautatieasema, hotelli Atlas ja Puijon vanha näkötorni. Vuonna 1953 saapui elokuvan ”Lentävä kalakukko” juna Kuopion asemalle. Kokonaisvaikutelma huokui harmoniaa. Maailma näytti ilmenevän säröttömänä. Ristiriitaisuudet puuttuivat. Paikan henki puhui sopusoinnun sanoja.
Koitti 2020-luku. Tulevaisuudesta puhalsi muutoksen tuuli. Maailmaan ilmestyi särö, hiuksenohut aikahalkeama. Äkkiä entisyys ei enää riittänytkään. Tarvittiin taivaita tavoittelevia taloja. Vanhojen rakennusten rinnalla ne tuntuivat kertovan tarinaa vielä läsnä olemattomista päivistä. Ne vaikuttivat suorakulmaisilta säiliöiltä: jonkinlaisilta laatikoilta tai koteloilta. Onkohan niiden sisään kätketty olemissalaisuus? Ulkokuori on merkkinä nykyhetkellä tuntemattomasta tulevaisuudesta. Pujahtiko vastainen aika siis läsnäoloon liian varhain?
On kuin elokuvien asemalaiturin katoksella olisi siivet. Antennien avulla se ottaa vastaan viestejä tulevaisuudesta. Osaako nykymatkailija niitä tulkita? Vai onko sisältö hänelle salakieltä? Milloin saapuu ensimmäinen avaruusalus? Vai onko katos kerran menneestä tulevaisuudesta silloiseen nykyaikaan laskeutunut avaruusalus ”Kuopio”? Jos on, niin milloin se taas kohoaa siivilleen? Sen ilmentäminen edellyttäisi tieteiselokuvaa.
Tulevaisuuskotelot ovat olemukseltaan eriparisia. Ulkokuori ja sisätila eivät vastaa toisiaan. Ne ovat keskenään jokseenkin yhteismitattomia. Eksteriööri ei houkuttele luokseen. Interiööri sen sijaan on moderni, käytännöllinen, kodikas ja jopa puhutteleva. Koristelemattomuus ja konstailemattomuus miellyttävät. Siinä ilmapiirissä on helppo viihtyä. Vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on myöntävä: kyllä, sisätilaan on piilotettu salaisuus. Ulkokuori ei kerro samaa tarinaa kuin sisäpuoli. Lieneekö ristiriita tarkoituksellinen? Toimintaohje matkailijalle: vasta astumalla rakennukseen sisään pääsee perille olemissalaisuudesta.
Moniaika-asema aloittaa tutkistelutrilogian. Kuopio on kaikkien kertomusten keskiössä. Kertoja on Savon filosofinen ääni. Joskus hän on kaikkitietävä. Toisinaan taas syrjästä asioita tarkkaileva. Nyt hän hetkeksi vaikenee. On luovan hiljaisuuden aika.
