Pikakuvia Berliinistä: ihminen kaiken mittana

Berliini 1 _ 2016
Berliini tuntui aluksi hengettömältä, sieluttomalta tai olemuksettomalta. Vaikutti kuin koko kaupunki olisi repäisty irti historiasta. Kaikkialla rakennettiin tai kunnostettiin. Yritettiinkö sillä tavoin luoda nykyaika, joka saa pahan menneisyyden katoamaan? Tai ehkä pyrittiin saamaan aikaan senkaltainen tulevaisuus, jolle entisyys on tuntematon. Otettiin kaiken mitaksi ihminen: kun ajatellaan jokaisen viihtyvän, niin viihtyykö silloin kukaan? Aloin etsiä kysymykseen vastausta.

Tutkisteluissa oli edettävä asia kerrallaan. Kenties sitten lukuisista pikakuvista syntyisi kokonaiskuva. Jonkinlaiseksi havainnointini ohjenuoraksi valitsin innostavan lainauksen Le Corbusier’n klassikkoteoksesta Kohti uutta arkkitehtuuria (1923/2004, 19): ”Arkkitehti yhdistää muodot kokonaisuudeksi, ja lopputulos on puhtaasti hänen hengentuotteensa. Muotojen avulla hän vaikuttaa voimakkaasti aisteihimme. Hän haluaa saada aikaan mielenliikkeitä ja vastakaikua ihmisen sisimmässä. Hän luo mittasuhteet, jotka ovat sopusoinnussa ympäröivän maailman kanssa. Hän ohjaa sielumme liikkeitä, ja meissä syntyy kauneuden kokemus.”

Kun päämääränä on löytää jotakin edellä luonnehdittua muistuttavaa, ei tavoite ole mitenkään vaatimaton. Tai ei vaativuus varmaankaan yhdisty ensisijaisesti havainnoijaan, vaan olennaisimmissa osissa ovat itse kohde ja sen suunnittelija. Valinta tuntui helpolta: Bauhaus-arkisto ja eritoten sen museo vaikuttivat innostusta herättäviltä seikoilta. Suuntasin siis kulkuni kohti Tiergartenin kaupunginosaa ja Landwehrkanal-kanavan rantoja.

Jo ensimmäinen näköhavainto rakennuksesta loihti sisimpääni väkevän vaikutelman tuttuudesta ja kotiin saapumisesta. Kummeksuin hivenen tunteen voimakkuutta. Walter Gropius oli totta totisesti suunnittelutyössään onnistunut. Uuden alun tavoin valkoinen arkkitehtuuriluoma näytti kohoavan ruohon joulukuisesta vihreydestä. Pohdinnoissani annoin rakennukselle nimeksi ”Alituisessa tuoreuden tilassa oleminen”. Lehdettömät puut vasta odottivat uutta lehtevyyskukoistustaan. Yhden puun lehtien keltaisuus jätti vielä jäähyväisiään jo kadonneelle kesälle. Heijasteleva vesi kertasi kaiken päinvastaisuuskuvajaisissaan. En katunut valintaani.
Berliini 2 _ 2016
Matkalla pääsisäänkäynnin luo oli hetkeksi pysähdyttävä. Yleisnäkymä kattorakenteineen muistutti Alvar Aallon arkkitehtuuria. Jyrkkäreunainen aalto toi mieleen Jyväskylän kaupunginteatterin. Reunasta on mahdollista nähdä aallon sisään tai aallon sisältä ulos. Olikohan arkkitehti ajatellut ikkunaa elämään, aikaan ja olemiseen? Pystynkö edelleen vuonna 2016 uskomaan 1920-luvun tapaan konekulttuuriin, jonka arveltiin tuovan ihmisille vapautuksen ja avaavan oven valokylläiseen tulevaisuuteen? Vapautuksen mistä? Arkisuuden kahleestako? Vai liian hidastempoisesta olemisrytmistä?
Berliini 3 _ 2016
Pois lähtiessäni katselin rakennusta vielä yhdestä suunnasta. Mietteissäni olin päättänyt valita ruohon tai maan näkökulman. Jyrkkäreunaiset aallot olivatkin kuin näkötorneja. Ne tarkkailivat jonomuodostelmassa Berliinin syksyä. Aaltoina ne olisivat irrotettuja kanavan vesimaailmasta. Torneina niiden huipulta kyettäisiin näkemään eteenpäin, tulevaisuuteen. Taaksepäin aika oli umpinainen: se päättyi, vailla yhteyttä menneisyyteen. Vai oliko sittenkään? Eikö torniaika vaikuttanut pikemminkin läpinäkyvältä? Havainnoija saattoi katsella läpi useiden entisyyksien tai tulevaisuuksien oman sijoittautumisensa mukaan. Eli luomukset taisivatkin olla ajattomuusnäkötorneja. Tämän ajatuksen mielelläni hyväksyin.

Oli jatkettava matkaa. Olin edelleen liian loitolla Berliinin olemuksesta. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa pitää näistä aikavaelteluistani. Olinkohan oppinut hengittämään kaupungin rytmissä?

Kirjallisuutta
 
Le Corbusier. 1923/2004. Kohti uutta arkkitehtuuria. Suomennos P. Nurminen. Helsinki: Avain.

Funkis 1979. Funkis. Suomi nykyaikaa etsimässä. Toimittaneet K. Mikkola, T. Keinänen ja M-R. Norri. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo.

Sarajas-Korte, S. 1972. 20-luvun kasvot. Teoksessa 20-luvun kasvot. Työryhmä S. Sarajas-Korte, S. Sinisalo ja O. Pasanen. Suomen Tiedeakatemia 40. Helsinki: Suomen Tiedeakatemia, 1–2.

Jätä kommentti

*