Ruoka sanansaattajana

Kaikella on olemiskehikkonsa: ajallinen, paikallinen ja kokemuksellinen elämänkehyksensä. Nyt sellaisena toimi hotelli Oscarin ravintola. Jo etukäteen olin sähköpostitse lähettänyt toiveeni: ”Annoksessa ei saisi olla kastiketta eikä öljyä lainkaan. Mitä kypsempi ja kuivempi (eritoten lohi), sitä parempi!” Vastauksessa luvattiin toiveeni toteutuvan. Lähtökohta oli siis hyvin myönteinen.

 

Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon myös ateriointiseura. Meitä oli koolla pieni ryhmä, jonka jäseniä yhdisti toisiinsa halki vuosikymmenten jatkunut toveruus. Se on olennainen seikka ilmapiirin ja keskinäisyyden ihanteiden näkökulmasta. Kaikkea ei tarvitse selittää, vaan monet asiat ovat jokaiselle tuttuja jo vanhastaan. Silloin on helppo olla läsnä ja olemassa. Keskelle alituista vaihtuvuutta ja katoavuutta syntyy hetkeksi jotakin pysyvää sekä muuttumattomana säilynyttä.

 

Samoilta kohdilta kukin meistä muistaa puisen Seuratalon, punatiilisen Mallasjuoman varaston ja torin reunalla olleen Tammisen kioskin. Yhtäkään niistä ei enää ole. Vanhasta kirkosta on jäljellä kellotapuli. Sekin on jo ammoin siirretty muualle. Tämänkaltaisine mietteineni sain annoksen eteeni.

 

Ruoka on ilmaisuvoimainen media. Se on tähdellinen sanansaattaja ihmisten, ihmisryhmien ja kulttuurien välillä. Olin jo aikaisemminkin pohtinut ruoan roolia airuena, lähettinä. Ruoan avulla ja ruoalla ihminen pystyy kertomaan jotakin välittämisestä, läheisyydestä tai omasta alkuperästään. Mieltäni askarrutti Jean Anthelme Brillat-Savarinin klassikkoteoksesta Maun fysiologia (1996, s. 15) taajaan toisteltu lainaus: ”Kerro minulle mitä syöt, minä sanon kuka olet.” Myös Ludwig Wittgensteinin pientä kirjasta Tractacus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma olin pohdiskellut (1971). Siitä löytyy kaksi monessa yhteydessä esiin nostettua virkettä (s. 67 ja 88): ”Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja” ja ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”.

 

Vastaisin sekä Brillat-Savarinille että Wittgensteinille näin: ”Kuuntele ruokatilaukseni, niin saatat tietää minusta jotakin. Milloin kieli ei riitä, valmista herkullinen ateria.” Tosin saattaisin vielä lisätä oheiset neuvot: ”Älä ehdota annokseni osaksi kieltä. Kun avaan suuni, tiedät, että olen Savosta.”

 

Pitkähkön johdatuksen jälkeen pääsen viimein ruoka-annokseeni. Konstailemattomuus lienee ollut gastronomisena ohjenuoranani. Joku voi tietysti ajatella lohiannokseni näyttäneen karulta. Totuus on kuitenkin juuri päinvastainen: annos oli hyvin maukas. Lohi oli ehkä yksi herkullisimmista, minkä olen milloinkaan syönyt. Tai täsmällisempi sanavalinta olisi ”nauttinut”. Myös parsakaali, vihreät pavut, herkkusieni, uuden sadon keitetyt perunat ja sitruunalohkosta puserrettu mehu olivat maukkaita. Olin saanut nautittavakseni gastronomisen taideluomuksen. Vesi oli ruokajuomavalinnoistani sopivin. Niin ikään Lapin Kullan alkoholiton vaalea ja tumma olut miellyttivät.

 

Lohi oli kerrankin riittävän kypsää ja kuivaa. Siitä kuuluu keittiölle iso kiitos. Usein saa lukea hokeman, että kala ”otetaan hengiltä” viimeistään uunissa. Se on silloin valmistettu liian kypsäksi ja kuivaksi. Väite on outo, koska ”märkä” kala se vasta hengetön onkin. Asiantila ei ole tieto-opillisesti perusteltavissa. Siksi on turvauduttava arvo-oppiin, jolloin yhtä ja ehdotonta totuutta on mahdotonta löytää. Sen tosion rohkenen tässä yhteydessä kuitenkin sanoa, että niin Helsingin Sanomien kuin Keskisuomalaisenkin torstaisten ruokasivujen teksti kaipaisi kielenhuoltoa. Muoti-ilmauksista kannattaisi aivan ensimmäiseksi hankkiutua eroon. Muuten pidän kirjoituksia nykyajassa tarpeellisina. Kuluttajavalistukseksi niistä ei silti ole.

 

Varkauden ruokaravintoloista esimerkiksi Amanda ja Kaks Ruusua ovat minulle tätä nykyä vieraahkoja. Lieneekö syy minussa vai ravintoloissa? Niihin kumpaankin yhdistyy eletty entisyys: linja-autoasema eli ”Mutteri” ja Kansankeittiö. Onkohan molemmissa tapauksissa siirrytty arkipäiväisyydestä juhlallisuuteen? Ihminen on otaksuttavasti varsin päihtynyt, jos näkee toisen ravintolan nimen muodossa ”Neljä Ruusua”.

 

Seuraavalla Varkauden-matkallani käyn tutustumassa lounastarjontaan. Silloin suuntanani on oleva Taitotaloksi mainittu Navitas. Siellä sijaitsee Sodexon kiinnostava lounasravintola. Toki siihenkin miljööseen liittyy menneisyys: vihreänsävyiset ja kaarevakattoiset autotallit, korkeat sahajauhokeot ja ränsistyneet kuljetinrakennelmat. Kaikki ne merkitsevät kuitenkin läheisiä asioita. Siitä on hyvä aloittaa.

 

Olkoon itse kunkin sydänsuvi oivallinen.

Jätä kommentti

*