Tuokiokuvia Varkaudesta: unohtamisen ja muistamisen rytmi

Portti _ Itkonen 2016
I Portti
Päivänvalo siivilöityy vehreyden läpi. Portti on lukittuna. Tie on kadonnut jonnekin vihreyden alle. Onko menneisyyskin kätkeytynyt samalla tavoin nykyajan sisään tai taakse? Merkitseeköhän muistamisen ja unohtamisen rytmi sitä, että jokin aikakausi on kestoltaan yhden ikäpolven mittainen. Se on olemassa niin kauan, kuin on olemassa muistajiakin. Kun viimeinen muistaja poistuu, poistuu myös koko aikakausi. Tulee nuorempia sukupolvia, mutta niiden jäsenet muistavat vain oman nykyaikansa.
 
Ei ole enää sitä arvokkaan näköistä rouvaa, joka oli ottamassa vastaan alkoholilähetyksiä. Hän oli joskus myös vastaanottamassa vieraita ja ohjaamassa heitä sisään rakennukseen. Kun portti sulkeutui, ihmisten mielikuvitus pääsi valloilleen. Ketkä saivat kulkea pääovesta? Keiden kuului käyttää sivuporttia? Ketkä olivat niitä etuoikeutettuja, joita Klubin tiloissa ylellisesti kestittiin? Mahtoiko tarjolla olla hummeria ja erilaisia viinejä? Millaisia maljapuheita pidettiin?
 
Arvatenkin jokainen kysyjä kykeni myös kuvittelemaan itseään miellyttävän vastauksen. Lieneekö silloin mielessä käväissyt tunne kateudesta? Jos käväisikin, niin se lienee ollut helposti sivuutettavissa olankohautuksella ja toteamalla lyhyesti: ”Herrat herrastelevat.” Tuskin kovinkaan moni ajatteli Terijokea tai kannakselaisuuden hehkua. Kukat kukkivat ja tuoksuivat kummassakin todellisuudessa: menetetyssä Karjalassa ja läsnä olevassa Varkaudessa. Myös Savon kauneus lumoaa.
 Sokos _ Itkonen 2016
II Sokos
Kunnonsali on Sokos, ja Sokos on Kunnonsali. Vai onko asia sittenkään niin yksinkertainen? Kysymykseen on helppo vastata: ”On ja ei.” Kun olin Kunnonsalissa voimailemassa, olin koko ajan tietoinen niin ikään siitä, missä kohtaa Sokosta milloinkin olin. Ellei ihmisellä ole kokemusta Sokoksesta, ei hän myöskään osaa itseään muualle kuin kuntosaliin sijoittaa. Silti tila on hänelle olemassa oikeanlaisena tilana: kuntosalin täytyy ollakin nimenomaan kuntosali. Aiemmat nykyisyydet ovat silloin merkityksettömiä.
 
Sale ei kuulu Sokoksen aikaan. Rosso oli osa jo Sokoksen aikaa. Birra oli ja katosi. Sekään ei yhdisty Sokoksen aikaan. Muistikuvissani Sokos on tavaratalona aivan ylivertainen muihin tavarataloihin verrattuna. Etenkin ruokaosasto teki minuun suuren vaikutuksen. Sieltä löytyi sekä Laihis-juustoa että Minora-juustoa. Niitä ei jokaisen ruokakaupan valikoimissa ollut. Onneksi Salessa on myynnissä viisiprosenttista Kadett-juustoa. Se on maultaan, koostumukseltaan ja suutuntumaltaan juustojen valioita. Jos joku sitä kumimaisuudesta moittii, taitaa kyse olla pelkästä ennakkoluuloisuudesta. Onneksi juustoja on kuitenkin olemassa niin monenlaisia, että luultavasti jokainen pystyy löytämään itselleen mieluisan vaihtoehdon. Se on tärkeä seikka.
 
Sokoksen kioski oli silloin joskus olennainen paikka. Sieltä onnistuin ostamaan hyvin usein juuri sen purukumin, jossa oli se minulta vielä puuttunut kuva. Olin ylpeä, kun sain kerättyä koko sarjan High Chaparral -purukumin kuvia. Ne ovat edelleen jäljellä. Enkä taida niistä luopuakaan.
 Leijona 2 _ Itkonen 2016
III Leijona
Jalopeura, joka syöksee kidastaan vettä – se jäi jo lapsena lähtemättömästi mieleeni. Altaaseen tai lähteeseen ihmiset heittivät kolikoita varmistaakseen sen, että onni olisi heille suotuisa. Onnenlantit kimmelsivät altaan pohjalla. Saatoin minäkin jotakin niiden avulla kohtalolta tai elämältä pyytää. Jos lienen jotain toivonutkin, en enää muista, mitä se mahtoi olla. Kolikkojen taikakimmellys oli aina pääasia.
 
Veistos voi lapsen kuvitelmissa olla hyvinkin elävä. Asuiko leijona kivisen muurin sisällä ja kurkisti ulos olemisikkunasta? Vai oliko se kivettynyt osaksi muuria? Vihaiselta kivijalopeura näytti. Sen harja muistutti maalauksen kehystä. Pystyiköhän leijona siivotessaan käyttämään omaa harjaansa? Olikohan se juuriharja? Leijolla oli oma hammasharja. Edelleen silloiset ajatuskulkuni hymyilyttävät. Harjaannuinkohan siinä huomaamattani filosofiksi? Ainakin oloni lienee ollut harjava: leijonapuistossa oli mahdollista oleilla lapsuusaikansa harjalla. Ne muistot lämmittävät mieltäni yhä.

Jätä kommentti

*