Ehdat kuopiolaiset jääkaappimagneetit

magneetit1 magneetit2

Toiset meistä tuntuvat saavan aikaiseksi enemmän kuin toiset. Hautalan Maru Savolanniemestä kuuluu ahertajanaisiin. Hän hoitelee äitiyslomallaan paitsi lapset, myös oman kodin rempat – mutta mikä ällistyttävintä, hän myös suunnittelee sisustuksia muille ja viimeisimpänä myös sisustustuotteita. Huh, sanon minä.

Nyt Maru on suunnitellut vaneriset jääkaappimagneetit, jotka kelpuuttaa myös tällainen vaativampi magneetinkäyttäjä. Valmistuksessa, toisin sanoen muotoonleikkaamisessa ja pakkausvalmistuksessa, Marun yhteistyökumppanina on kuopiolainen MOoCB, josta Savon Sanomat kirjoitti taannoin.

Kun Marun RIEMUpuotiin tulivat magneetit myyntiin, painoin minä klik, klik, ja näin tuli kaupat tehtyä, ja magneetit saapuivat postilokeroon.

Valitsin eri tuotevaihtoehdoista Koivu-nimisen, ja pakkaus sisälsi nuo koivunväriset, mustat ja valkoiset kolmiot, kaikkiaan 15 kappaletta. Sillä määrällä sain jo kuusimetsän aikaiseksi, kun rupesin pohtimaan, että mitähän näistä voisi rakentaa jääkaapin oveen.

Osa palasista päätynee meillä eteisen sähkötauluun, joka on otollisella paikalla viestejä ajatellen. On ne vaan kivat.

Kurkkaa Marun Nuapurissa-blogiin, jos haluat vaikuttua hänen tarmokkuudestaan. Ja jos et muista lukeneesi Marun kodista Savon Sanomista, niin lue koko juttu näköislehdestä ja katso myös kuvasarja.

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    täytyypä tutustua
    – missähän tämä Marun RIEMUpuoti on? jos poikkeaisi

Kommentointi on suljettu.