70 vuotta attentaatista – yhä selvittämättä, mutta mitä todella tapahtui!

Tasavallan Presidentti Juho Kusti Paasikivi piti päiväkirjaa, kuten niin monet aikalaisensakin. Professori Matti Klinge kokosi tapahtumat kirjoiksi. I.osa kertoo ajasta 1944 – 56.
Sotien jälkeinen aika oli tarkkaa elämistä ja tekemistä sen ajan Suomessa. Valvontakomissio piti tarkkaa kirjaa siitä, ettei voittajavaltiota kohtaan saanut esittää minkäänlaisia kielteisiä kommentteja. Jopa lauluja joutui esityskieltoon.

Mitä kerrotaan tapahtuneen

Paasikiven päiväkirjassa kerrotaan 16.5.1947: ”Leino luonani. Kertoi: Hän oli eilen kutsuttu Torniin Savonenkovin luo, joka oli kertonut, että Neuvostoliiton lähetystöä vastaan oli tehty attentaatti tarkoituksella sytyttää se tuleen. Hän kehoitti menemään Abramovin luo. Leino oli mennyt Abramovin luo, joka kertoi:

15.5.1947 kl 10 a.p. oli tehty sytytysyritys lähetystötaloa vastaan raketin avulla. Lähetystön toimihenkilöt …jne.!

Tästä alkaa uskomaton tarina, johon palataan päivittäin. Siihen valjastetaan kaikki parhaat mahdolliset voimat ja yksiköt. Neuvostoliitto painaa päälle. Käsittämätöntä, mutta asiaa ei saada missään vaiheessa selvitettyä. Parin vuoden päästä vielä jossain yhteydessä Paasikivi kirjoittaa jotain muistiin ja edelleen ihmettelee, miksi asiaa ei ole saatu selvitettyä.

Se johtuu tästä:

Eletään 1980 – lukua. Avo-sukulaiseksi ilmaantuu muuan helsinkiläismies, oppinut ja taitava. Ovat käymässä kylässä Pohjois-Karjalassa luonamme. Oli saanut käsiinsä edellisvuonna ilmestyneet Paasikiven muistelmat, siis edellämainitut päiväkirjat. Historiastakin kiinnostuneena ja sodat käyneenä oli uppoutunut lukemaan teoksia. Piti myös päiväkirjaa, ei tosin yhtä laajasti kuin Paasikivi, mutta almanakkaan oli joka päivälle jo sieltä lapsuudestaan saakka kirjoittanut asioita muistiin. Erilaisia luonnollisesti kuin valtakunnan poliitikot tai presidentit.

Oli päässyt lukemisessaan yllämainittuun päivämäärään ja tapahtumaan eli 15.5.1947, kun päässä alkoi raksuttamaan. Miten tuo ajankohta tuntuu niin tutulta? Etsi almanakan esiin vuodelta 1947 ja siellä se oli! Oli naurahtanut ensin, sitten oli soittanut kaikille kavereilleen, jotka siihen liittyivät. Joku ilmaisi mielipiteenään, että asiasta ei saa heidän eläissään puhua. Mitä he pelkäsivät, avo-sukulaiseni ei sitä ymmärtänyt, mutta halusi kunnioittaa ystäviensä mielipidettä.

Mitä siinä vuoden 1947 almanakassa sitten luki?

Siinä oli maininta: ”Oltiin kaveriporukalla Kaivopuistossa juhlimassa muuan täysi-ikäiseksi tuloa 15.5.1947 klo 10. Halusimme juhlistaa sitä ampumalla ilotulitusraketin. Laitettiin se pystyyn puiston penkin istuinlautojen väliin ja sytytettiin. Tuntui olevan tiukka. Joku meistä liikautti sitä jalallaan ja samalla raketti lähti hallitsemattomasti ja lensi Neuvostoliiton suurlähetystön ullakon avonaisesta ikkunanpuoliskosta sisään. Hajaannuimme heti. Eikä kukaan puhunut asiasta kenellekään!”

Hän kertoi seikkaperäisesti sen tapahtuman, kylässä kun olivat käymässä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä silloinkin, vaikka tapahtuneesta oli lähes 40 vuotta.
Sitä en tiedä, kuinka monelle muulle sivulliselle siitä on kerrottu, mutta aivan käsittömätön tilanne ja aivan vilpitön tarkoitus. Silloin sitä ei olisi kuitenkaan katsottu hyvällä, oli se ollut sitten kuinka vilpitön asia. Ilmasto oli räjähdysherkkä, kuten Paasikiven muistelmista sen aistii edelleen käsinkosketeltavasti.

On siinä ollut Suomen hallitus presidenttiä myöten lirissä, kaulaa myöten ureassa. Kehoitan lukemaan, on se enemmän kuin paras jännäri.

Totuus on kuitenkin tuo, minkä kerroin. Soitinkin siitä Matti Klingelle, muttei häntä kiinnostanut, koska hänen tarkoituksensa oli ollut kertoa Paasikiven päiväkirjamerkinnöistä. Kehotti ottamaan johonkin toiseen henkilöön yhteyttä. En soittanut. Tapahtuman osapuolista vielä ainakin yksi on elossa. Jos hän antaisi luvan, niin miksipä ei sitten.

Sen vuoksi tämän toin tähän ilman nimiä, koska maailmassa tuskin on toista yhtä viatonta ”sodanjulistukseen” rinnastettavaa tapahtumaa.
Kertojan perilliset ovat edelleen elossa ja heillä on tallessa ilmeisesti myös se almanakka isänsä jäljiltä.

Paasikivi oli tiukoilla ja vaikka kuinka suuri ja taitava porukka oli ollut tutkimassa ja vaikka kuinka silloinen Neuvostoliitto painoi päälle, asia ei vain selvinnyt ja siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät asianomaiset nuoret miehet uskaltaneet oman tulevaisuutensa pelossa siitä kertoa kenellekään.

Todellisuus on joskus aivan muuta, mitä on kirjoitettu. Tuskin tämä on ainut tapaus, mutta varmasti harvinaislaatuisin ja aivan tahaton. Kuinka se raketti lensikin juuri siitä korkeimmalla olevasta avonaisesta puoliskosta ja juuri Neuvostoliiton suurlähetystön ullakolle!

Kaverit levisivät välittömästi kuin tuhka tuuleen. Kukaan sivullinen ei ehtinyt heihin kiinnittämään mitään huomiota, vaikka oli päiväsaika ja kun katseet olivat keskittyneet ilmeisesti suurlähetystön ikkunasta sisään lentävään rakettiin.

TAPAUS ON EDELLEEN VIRALLISESTI SELVITTÄMÄTTÄ. 
Tässä se on kerrottu ensimmäisen kerran julkisuuteen, olkaa hyvät!

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mojova juttu – hyvin kerrottu – saattaa olla tosikin!
    – useinhan totuus on luultua arkisempaa.

    – Muistan kun Paasikiven päiväkirja 1. ilmestyi ja katsoin sitä kirjakaupassa; avasin jostain ja hämmästyin sen painoasua; oli kuin Raamatun lehdet; kaksi palstaa ja luvuiksi jaoteltu, päivämäärät olivat kuin jakeita: muistaakseni sattumalta lukemani teksti oli tapaan ”Suurus Erlanderille …” (aamiainen).

    – No, kutkutti makeasti pitkään, kun Uuden Suomen pilapiirtäjä oli ilmaissut asian siten, että pappi lukee saarnatuolista päivän epistolana kirjakaupassa silmäilemäni tekstin kohdan – ja toisessa kuvassa pyytelee anteeksi ”kun ovat niin saman näköisiä” –
    -muistaakseni minulla on ale-kappaleet, mutta lienenkö lukenut kaiken mistä kerroi

    • Hannu Musakka

      Lisäys vielä äskeiseen: Tänä aamuna keskustellessani tämän elossa olevan ”syntipukin” kanssa, niin hän kertoi valmistaneensa serkkunsa kanssa raketin yleisesti tiedossa olleen ohjeen mukaan ja kaupasta olivat käyneet ostamassa tarpeita.
      Kun luin tänään vielä sitä tarinaa päiväkirjasta, niin venäläiset olivat löytäneet palon jälkeen täysin samanlaisia jäänteitä kuin mitä hän miulle tänään kertoi. Itsevalmistettu, koska eihän silloin vielä 1947 ollut yleisesti myynnissä ilotulitteita. Kyllä meillä puhelimessa riitti naurua.

  • Hannu Musakka

    Kiitos kommentistasi! Kyllä se on aivan tosi, sillä asianomainen henkilö kertoi sen ja saman vielä hänen tyttärensä, joka asuu Espoon perukoilla. Opiskelijapojat olivat vain pitämässä hauskaa ja päättivät ampua raketin, jonka yksi heistä oli serkkunsa kanssa junaillut. Ja tälle raketin tekijälle soitin tänään ja hän kertoi hyvin seikkaperäisesti asian ja muisti tapauksen, vaikka onkin 91 vuotias. Edelleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Nimiä en tässä vielä voi mainita, mutta arvostettu julistetaiteilija ja suunnittelija yhä tänäkin päivänä. Se, miksi asiaa ei silloin tuotu julki, kun päiväkirjat ilmestyivät, johtuu siitä, että yksi heistä, setelien suunnittelija, oli tullut uskoon, eikä hänen omatuntonsa kestänyt julkaista tietoa. Olin yhteydessä tästä asiasta myös Matti Klingeen, mutta häntä ei luonnollisesti kiinnostanut, koska hän oli ”vain julkaissut Paasikiven päiväkirjat”, kuten hän miulle mainitsi.
    Hauska ja jännittävä kaikkineen. Venäläisethän olivat kokeilleet sitä, kuinka siihen avonaiseen ikkunaan pystyy ampumaan raketin tarkoituksella, muttei se ollut onnistunut.
    Eipä tietenkään, kun tuokin tapaus oli silkka vahinko ja se lähti siitä, että piti antaa vauhtia raketille, kun se oli hieman jumittunut puistonpenkin istuimen väliin. Silkka sattuma, mutta melkoinen älämölö.
    Tämä kyseinen henkilö kertoi tämän asian aika pian päiväkirjojen ilmestymisen jälkeen, kun oli tarkastanut omista muistiinpanoista omat merkintänsä.

    • Eino J. (maallikkona)

      Niin, ”rikos on vanhentunut” kuten tarinoissa tavataan sanoa (näin luulen, jos tuo vahinko nyt sen ajan lain tunnusmerkkejä olisi täyttänyt – ainakin kuvaamasi poliittinen arkaluonteisuus on ollut esillä?)

      – silmien vahingoittumisvaaran ja po. tulipalovahingon aiheutumisen vuoksi lienee Kuopiossa keskikylällä rakettien ampuminen kielletty uudenvuoden aikaan.
      – Aikoinaan ”tulitesota” alkoi jo heti joulun jälkeen, nyt se sentään keskittyy vain hetkellisesti.
      – Monta kertaa kävin ullakolla vuosien saatossa katsomassa, ettei siellä kytenyt mikään – raketteja viuhui joskus tiuhaan katolle ikkunaan (olisi voinut sujahtaa katon ja seinän raosta ullakolle – ilo ja vaara – siinä pulma

      • Hannu Musakka

        Niinä, mutta kunhan luet Paasikiven päiväkirjaa tuon 16.5.1947 kohdalta ja siitä vähän eteenpäin, niin kyllä siinä konfliktin vaara oli. Olihan Neuvostoliitto kuitenkin suurvaltana sodan voittaja ja heidän näkökulmastaan tuo tuhotyö oli attentaatti. Olisihan siinä pojilta perskarvat varmaan kärventyneet. Oliko rakettien rakentaminen laillista tai laitonta, mutta suurpalon vaara tuossa suurlähetystössä oli kuitenkin olemassa.

        Sukulaismies naureskelikin sitä, ettei siihen avonaiseen ikkunaan olisi mitenkään saanut osumaan tarkoituksella tuollaisella raketilla, mutta vahingossa se oli mahdollista. Tänäpäivänä riski on olemassa aivan yhtälailla ainakin maaseutupaikkakunnilla, missä saadaan ampua tai ammutaan raketteja ihan hulluna. :) Tuossa oli pitkäaikainen sota loppunut lopulliseen rauhaan, mutta kun Mainilan laukauksetkin olivat samankaltaista salamyhkäisyyttä, niin aivan oikeutetusti venäläiset nyt vuorostaan väittivät tiukkoina tämän olleen samansuuntainen toimenpide joltain suomalaiselta isänmaalliselta ääriainekselta.
        Onneksi ei pahempaa ehtinyt tapahtua. Mitä sitten olisikaan tapahtunut, jos tuosta olisi syntynyt pahempi selkkaus tulipaloineen ja uhreineen. Olisikohan sen yhden omatunto kolkuttanut entistä enemmän ja olisiko pystynyt olemaan hiljaa silloin ja sen jälkeen. No, mitäpä tuota miettimään. Se leikki päättyi noin, Paasikivi sai aihetta kirjoittaa päiväkirjaan ja venäläiset liikettä niveliinsä, kun yhtenään ramppasivat Suomen valtionpäämiehen luona. :)

Jätä kommentti

*