Aina sitä voi viisastua

Ei koskaan voi olla liian vanha, etteikö oppisi jotain uutta, jos vain haluaa. Miulle nimittäin kävi tänään niin. Ai, etteikö muulloin? No, tarkennan: Tänään viimeksi.

Tuli nimittäin ongelmia tietokoneen kanssa. Sanoi nimittäin sopimuksensa irti. Mihin tai millä lienen kopsauttanut konetta, mutta näyttö meni pimeäksi. Onneksi muuten käynnistyi. Sitä on tullut niin riippuvaiseksi tästä laitteesta, että muutama päivä vain meni tai vajaa viikko ilman, niin tuntui, ettei tiedä mistään mitään. Ei sen puoleen, onhan tämä niin mainio kapine tehdä vaikka mitä kirjallista tuotantoa laulukeikkoihini liittyen, että sen vuoksi olin vähän täpinöissäni.

En mie mikään nörtti ole ja sen vuoksi pitikin kutsua naapurin Ville hommiin. Häneltä kävi näppärästi kaikki. Samalla kertoili miulle mitä tekee, kun oli irroittanut entisestä koneesta kiintolevyn ja sen kanssa tuli sitten töihinsä.

Aiemmin olin ostanut monitoimitulostimen, jonka ohjeissa luki, että sillä voi monistamisen lisäksi faksata ja skannata. Olinhan mie kokeillut monta kertaa sitä skannaustakin, kun olisi pitänyt lähettää säestäjille nuotteja ym. mutta kun ajatus ei riittänyt siihen, miten langaton yhteys rakennetaan monitoimilaitteelle.

No, taas tietokoneelle. Ville selvitti, että “tuo siun mokkulasi on sellainen, että sitä voi käyttää ilman johtoja ja voi ladata tarvittaessa, mutta pitää vain olla oma johtonsa ja laturinsa. Koneessa sitä ei tarvitse pitää kiinni”. Mie kuuntelin silmät pyöreinä. Niinhän mie olin jostain ohjeesta lukenut, mutta ymmärrys ei riittänyt sen toteuttamiseen.
Tuskin olen yksin näitten vempeleitteni tilanteitten kanssa.

Saatiin mokkula pelaamaan. Sitten kerroin Villelle, että “tuo monitoimikone” ilmeisesti on myös sellainen, että sen pitäisi toimia langattomana, mutten tiedä, kuinka sen saisi sellaiseen tilaan!”

Näppäränä kaverina Ville luki ohjeita ja alkoi painella näpöttimiä ja kas kummaa! Kone lähti tulostamaankin ilman välijohtoja saati sitten skanneri. Sekin alkoi pelittää. Siinä vaiheessa muistin, että mokkulan kortillahan on puhelinnumero aivan kuten kännykässäkin. Sen kauttahan koneet pelittävät.

Sitten kertoi vielä Ville miulle, että “tuon mokkulan ei tarvitse olla edes samassa huonetilassa, kunhan on samassa talossa. Se pelittää seinien lävitse, kunhan vain katsot, että mokkulan akussa on virtaa eli se on siis langaton toimija, kuten ohjeissakin on varmaan lukenut”.

Varmaan onkin mainittu siellä ja olen mie varmaan ne ohjeet lukenut, mutta lienee käynyt kuin monelle koululaiselle, että vaikka lukee, niin ei ymmärrä. Nyt mie tiedän ja tämä viimeisin tieto tuli käytännön kokemuksen kautta, kun seurasin Villen toimintaa ja kyselin tyhmiä välillä. Tosin Ville väitti, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan, joten se lohdutti jonkin verran.

Aina sitä voi oppia lisää, vaikken mie vielä mikään vanha ole, vaikka olenkin vähän matkaa kahdeksannella kymmenenellä. Kukaan ei vielä ole osannut miulle kertoa, milloin ihminen on vanha. Korkeintaan ikäänkuin ikääntynyt.

Jospa tästä olisi toisillekin apua ja varsinainen opetushan on tämä: Lue käyttöohjeet ja jos et ymmärrä, niin kutsu ammattilainen apuun tai vie laite hänelle. Apua aina löytyy ja itselleen kannattaa myöntää, ettei kaikki voi tietää kaikkea. En miekään, vaikka viisaaksi itseni kuvittelenkin ja kun miulla ei ole ongelmia eikä telkkaria. Tämä aparaatti vain, joka riittää tiedonvälitykseen ja monenlaiseen tekemiseen.

Niin, miten sitten kävi sille entisen koneen kovalevylle? Mie olin vähän huolissani siitä, kun olin sinne kirjoittanut vaikka mitä, jopa oman elämäni historian ja kuvia valtavasti. Eipa mitä. Ville sanoi, että “osta sille kuoret ja johto, jolla voit kytkeä sen tähän uuteen aparaattiin. Siulla on siinä nimittäin ulkoinen kovalevy, jossa on siun aiemmat tekemisesi varmuuskopioina. Aina kun tarvitset etsiä entisiä, niin piuha vain koneeseen, niin sieltä löytyy”. Varmuuskopioinnista olin kuullut vaikka kuinka, mutten ollut kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Onneksi levy oli kunnossa, vaikka näyttö pimenikin.

Tuo tieto olikin kullanarvoinen ja huokasin helpottuneesti. Tietoa oli sisällä tuossa vanhassa kovalevyssä niin paljon, että uusi olisi mennyt jo heti turhan täyteen. Sen vuoksi säilytän tuota entistä kuin kukkaa kämmenellä, siellä ne ovat tallessa, eivätkä häviä minnekään. Historian kirjoittajat sitten aikanaan löytävät, jos sellaisia miun osalleni ilmaantuu, joskus tai sitten ei.

Tähän en nyt sitten saa kuvaa mukaan, kun ei ole sitä piuhaa, eikä kameran tiedostoja ole ladattu. Mutta kaikki aikanaan. Hellurei!

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Kuuleppa Hannu, minulla on vielä sellainen langaton etäpäätekin, jolle annan jonkin koodin, sillä se pistää minun koneen pelittämään, kun olen osannut sen aivot sotkea. Se kaukopääte vaan ei ruppee oikolukemaan näitä minun juttuja ja voi olla pareekin, vois jäädä tarinat muuten vähiin. On siitä jäläkikasvusta sitten iso hyöty ja vielä isompi ilokin!

    • Hannu Musakka

      Kiitos Ari lohduttavasta kommentistasi. Miullakin on viisi etäpäätettä, jotka neuvovat milloin missäkin, vaikka ovat lähes alle kouluikäisiä. Mutta joskus sieltä tarttuu jotain miun haaviini. Sen, mitä mie heille olen ihan konkreettisesti voinut neuvoa, on se, että oppivat lähettämään postikortteja tai kirjeitä ilman näitä värkkejä. Siis käsinkirjoitettuina. Ne postit jäävät talteen aina. Sähköisinä nekin häipyisivät taivaan tuuliin. Kunpa enemmän vielä ihmiset lähettäisivät tavallista postiakin. Ei kirjoitustaito ruostuisi ja viesteihin tulisi henkilökohtainen maku. Nämä sähköiset vempaimet ovatkin vain työvälineitä miulle, nuorelle pojalle.

Jätä kommentti

*