Ajankohtaista tänä talvena-kin

Löysin kätköistäni runon ja kun katselin vanhoja valokuvia, niin sieltä jotain tähän liittyvää. Aiheena on Lumiukko. Näin se menee, olkaa hyvät, ei ole kovin pitkä, mutta vanhanaikainen ja riimitetty jotenkin:

Lumiukko

Seisovi tuossa keskellä pihaa,
melkein kuin oisi verta ja lihaa.
Valkoinen asultaan, päässänsä hattu,
uusi ei liene, vaan vähän paikattu.
Siinä paikallaan, porkkananenä,
sylissään kynttilä, lämpöisenä.

Vahtien kaikkia, menevät ohi,
luudalla ketään ei koskaan sohi.
Hymyilee hiilihampaillaan ihan,
nauravin ilmenin valaisee pihan.
Valkoinen huntu on hänellä yllä,
lieköhän öisin viel’ kävelyllä?

Pakkasen myötä myös ryhtikin pysyy,
kun ohimennessään joku ain’ kysyy:
”Kuinkas on suvella, vieläkö silloin
seisot siinä ja nautit illoin?”
Kuulee kyllä ja ymmärtää hyvin
kieltä, on sisällä tunteista syvin.

Keväällä muuttaa hän kauemmas majaa,
kyytiin nousten, muualle ajaa.
Pohjoiseen, missä on lumi ja tuisku,
kesätkin käytössä talvinen huisku.
Pohjoisnavalla kaikilla heillä
on omat kekkerit jäisillä teillä.

”Älä hätäile yhtään, ystävä pieni.
Palaan vielä, käy luoksesi tieni.
Uuden talven lumien myötä
pihalles astelen ennen yötä.
Minulle asun saat saman sä laittaa,
porkkananenä, mmm … se hyvältä maittaa.

Näin kuiskaili minulle, tuntien kevään
tulossa olevan, pienoisen evään
otti vain matkaansa. Hiilet ja luuta,
pitkin maata myös hattu, ei muuta.
Tiedän, ett’ hänen hyvä on olla
Pohjoisnavalla kuutamolla.

Jätä kommentti

*