Ei ole nyt helppoa Helsingissä(kään)!

Otsikossa mainituilla sanoilla alkaa myös kuplettimestari Eino Kettusen viisu Helsingin oloista joskus 1940-luvulta. Jos ei silloin ollut, niin eipä ole nytkään. Valtakunta lepää jonkinlaisessa kaaoksen ja ruususen unen välimaastossa. Laukkaa sinne tänne.

Päivän uutislehdet ja lööpit melkeinpä joka päivä kertovat vaikka mistä ”kauheuksista”. Kuinka joku saa vuodessa ”1000 € vähemmän”. Paljonkos se tekee kuukautta kohti? 83,34 €. Lopulta ei kovinkaan hirveitä summia. Pienellä viilauksella rahat riittävät. No, lainojen lyhennykset ovat vakio, kun niistä on erikseen sovittu. Entäs päivittäiset ruokaostokset, paljonkos se niihin vaikuttaa? Saadaan oikeammin näkyviin, kuinka suuresta summasta on kyse? 2,78 €! Tuoko on sitten niin valtava uutinen, että iltapäivälehden etusivu pitää täyttää tuolla! Toimittaja on ilmeisesti hyvinvointiaikakauden tuotos, joka on tottunut siihen, että aina vain palkkoja korotetaan, eikä koskaan lasketa. Ja tuo em. tonnin summassa on osansa lomarahoilla, joka ei sinällään vaikuta edes päivittäiseen rahankäyttöön tai ostotottumuksiin.

No, onhan silläkin perustelunsa, että työssäkäyvät voivat sitten lomallaan vähän rentoutua ja matkustaa. Miksi? Miksi yhteiskunnan pitää maksaa matkustamisesta? Joku tietenkin ajattelee sitä, että matkailupalvelut kärsisivät haaksirikon, jos ei kukaan matkusta lomanviettoon. Eihän se tuon lomarahan varassa voi mikään yritystoiminta levätä. Kyllä kaikki lähtee siitä, että laitetaan vuoden mittaan kuukausittain muutama seteli talteen sitä varten ja pidättäydytään ostoista niiltä osin. Sillä sen asian ratkaisee parhaiten.
Eikä peruselämistäkään voi lomarahan varaan laskea, kun se tulee vain kerran vuodessa.

Sote-asiat kuumentavat tunteita samassa mitassa. Lehdet revittelevät kuka minkäkinlaisilla uutisilla ”heitteillejätöistä, unohduksista, hoitamattomuuksista”. Kuitenkin kyse on vain ääritapauksista, joita tietenkään ei soisi olevan yhtään, mutta lehdissä saadaan asiat näyttämään hyvin, hyvin pahoilta, suoranaisilta kauheuksilta.
Kun on ihmisistä kyse, niin kaikkea voi sattua tahtomattaankin. Tuskin kukaan tietentahtoen haluaa aiheuttaa ongelmia työpaikoillaan hoitokodeissa tai muissa laitoksissa. Erehtyminen on inhimillistä, samoin unohtamisetkin. Jos vain ajatellaan, kuinka monta hoitotilannetta päivittäin Suomen maassa on, niin nuo tilanteet ovat harvinaisuuksia. Kuka tahansa kävelee punaisia liikennevaloja päin, ajaa lievää ylinopeutta, äkkijarrutuksissa auto puskee penkkaan, liukastuu kävellessään jne.

Suhteutettuna jokapäiväiseen elämään nuo tilanteet, puhutaan aivan ääritapaukista. Eihän niitäkään pitäisi sattua, mutta … sitä vain sattuu. Ihan yhtä lailla kotioloissa, vaikkei pitäisi ja kun suurin osa hoitoa vaativista voi tapahtua kelle tahansa. Heikko-osaisimmat ja jatkuvaa hoitoa vaativilla voi odottaa tietenkin täyttä 100 % huolellisuutta, ettei enää lisättäisi kuormaa, mutta kaikki on mahdollista aina silloin, kun on ihmisestä kyse.

Yhteiskunta elää murroksessa. Jatkuvaa rikastumista ei vain yksinkertaisesti voi tapahtua. Vaikka kuinka valmistetaan hyviä tuotteita, niin jossain vaiheessa tulee notkahduksia, otetaan ylioptimisia taloudellisia riskejä ja silloin yksinkertaisesti ollaan tilanteessa, että työpaikat vähenevät. Ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista kaikilla aloilla jatkaa huimaa kasvua. Kaikkien olisi omassa elämässäänkin huomioida se, ettei eletä liikaa lainarahojen ja vippien maailmassa, jätetään turhat hankinnat pois, vaikka kuinka niitä mainostettaisiin jokaiselle tarpeellisiksi. Mainokset houkuttavat ja olut ja tupakka koukuttavat, väkevistä puhumattakaan. silloin ei olla köyhiä eikä kipeitä, kun niistä hankinnoista on kyse.

Eikä loppujen lopuksi Suomessa asiat ole niin huonosti, eikä yhteiskuntasopimuskaan ole huono ratkaisu. On vain osattava elää suu säkkiä myöten ja yhtenä kansana otetaan jokainen omalta kohdaltaan vastuu velkapääoman pysähdyttämisestä ja elintason turhasta korostamisesta ylikalliilla hankinnoilla jne.

Vaikka joku taas ajattelee, ettei sota-ajalla ole mitään tekemistä tämän nykyisen tilanteen kanssa, niin se ei pidä paikkaansa. Silloin kansa lähti yhdessä liikkeelle rakentamaan maata uuteen uskoon sodan tuhoista. Niin on tehtävä nytkin, vaikkei sellaista samanlaista uhkaa ole näköpiirissäkään. Jokaisen on vain itse omalta kohdaltaan mietittävä asioita uudelleen. Siitä se kasvu lähtee käyntiin.

”Ei ole nyt helppoa Helsingissä, on Sörkassa surua”, jatkuu tuo alussa mainitsemani kupletti. Jätetään se suru sinne, siitä se helpottaa. Eikä elämä siihen lopu, jos välillä tekee välitilinpäätös itsekunkin elämässä. Nostettan kissa pöydälle, kuten sanonta kuuluu ja lähdetään siitä eteenpäin.

Eikä maailma siihenkään lopu, jos hivenen tarkennetaan oppilaitosten ja opiskelijoitten rooleja. Nostetaan sielläkin kissa pöydälle. Tietoa on jaossa ja ei opiskelukaan suoranaisesti miksikään muutu.

Nyt on vain elämisen tarkastusaika. Keskellämme on henkilöitä, joita sanotaan ”Luomakunnan kruunuiksi”. Löytyy heitä vastedeskin heidän joukostaan, jotka haluavat tehdä elämästään elämisen arvoista välillä vähän niukemmillakin varoilla. Työtä on jatkuvasti tarjolla. Kuinka aikanaan jopa lukio-opiskelijat kiersivät tekemässä milloin minkäkinlaista työtä saadakseen ruokaa. Nyt ei kukaan kärsi suhteettomasta nälästä, mutta jos niin on, niin pitää lähteä liikkeelle ja itse tehtävä asialle jotain. Ei voi jäädä rannalle ruikuttamaan, sillä silloin varmasti käy huonosti. Kautta aikain on ollut se tilanne, että on vain lähdetty liikkeelle, eikä jääty paikalleen.
Maailmassakin on niin paljon tekemätöntä työtä, että aina tekevälle löytyy. Niin on ennenkin löytynyt, eikä se ole miksikään muuttunut. ”Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset!”

”Aika entinen ei koskaan enää palaa”. Historia on historiaa, mutta siellä on riitävän paljon esimerkkejä, kuinka elämässä on selvitty pahoistakin tilanteista. Niistä voi aina ottaa oppia ja tehdä itse vielä paremmin.

Loppuun koko tuo Kettusen kupletti, joka kertoo siitä, että kyllä se elämä joskus helpottaa ja äkkiä unohdetaan pahemmatkin jutut. Sanat on siis kirjoittanut juukalaissyntyinen kuplettimestari Eino Kettunen muistellessaan kaihoisasti Toisella linjalla ollutta Ellin boksia – sen ajan kuuluisaa juomaseurustelupaikkaa ja sen pitäjää.

Välirauhan alkuaikoina

Ei ole nyt helppoa Helsingissä, on Sörkassa surua,
kun ei löydy enää Elliä – tuota kullanmurua.
Sain allapäin nyt astella siellä toisella linjalla,
en olisi Ellistä eronnut, en millään hinnalla.

En heilaa löydä Helsingistä Ellin vertaista,
niin rehtiä, niin reilua, niin hirveän herttaista.
Voi, voi miten raastoi rintaani ja sydämelle pahaa tek’,
kun kuulin, että saksalaiset Ellin veivät vek’.

Niin moni tyttö saksalaisia itkeä lillittää,
mutt’ tuskin kestää kauan tuota lemmen ikävää,
sill’ eräillä on haisua jo heilasta uudesta,
eikä Sörkan likka paljon piittaa kansallisuudesta.

Ei käy käteeksi hallitusherroja, eikä muitakaan päättäjiä, mutta siitähän heille maksetaan, että edes koettavat saada aikaan yksituumaisuutta, eikä vain hajottamista. Ei päättäjiksi kovin merkittävää tunkua tällä hetkellä ole missään päin maailmaa, mutta arvostelijoita riittää kaikkialla. Lopetetaan turhanpäiväinen arvostelu ja keskitytään jokainen ensisijaisesti omaan elämänsä ja omiin asioihin, mutta annetaan kalleimpaamme eli aikaamme toisten hyväksi. Sitä ei voi koskaan rahalla tehdä.
Nyt vain elämä on tällaista tällä hetkellä tänä vuonna ja tänä päivänä eli 01.03.2016 klo 23.39.

Asioilla on tapana järjestyä!

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Suoroo tekstiä. Ehkä ongelmat ovat pysyneet kautta aikain lopulta hyvin samanlaisina. Työtä on maailma ja kädet täynnä, mutta kuka siitä maksaisi, se lienee enemmän tai vähemmän herrasta kiinni.
    Uudelleenbudjetointi on päivän sana – tarkoitan tällä sitä, että menot eritellään ja sovitetaan tuloihin. Jostain olisi pienempi tuloisten hyvä saada lisätienestejä – sylihoito voi olla hyvä tulonlähde, mutta ei välttämättä täysin ongelmaton sekään. Pahin tilanne voi olla silloin, kun ei pysty antamaan läheisimmillekään syliä ahdistuksen takia.

    Ei arvostelu ole yksin pahasta, useimmiten se syntyy siitä, kun tehdään päätöksiä kysymättä asianosaisilta. Demokratiaksi tätä ilmiötä monet kutsuvat.

  • Hannu Musakka

    Kiitos Jari kommentistasi. Mie kun olen tällainen tavallinen ja yksinkertainen karjalaispoika, niin mie en osaa kirjoittaa muuten. Vain siten, kun ajattelen. Miun mielestäni ihmisille on tullut tavaksi valittaa. Ehkä negatiivinen ajattelutapa ruokkii valittamista. ”Ei voi kuin valittaa”, vanha sanonta on iskostunut liiaksi. Jospa se onkin perintöä vanhemmilta tai sukurasite. Sen vain olen huomannut, etteivät kaikki samassa tilanteessa elävät valita, vaan etsivät uusia polkuja edetä elämässä. Mie ilmeisesti kuulun myös tähän ryhmään. Peruspositiivinen ja etta kaikissa asioissa on aina toinen puolensa ja pitää osata etsiä se ja ottaa käyttöön. Valittaminen ei johda monessakaan tapauksessa mihinkään, vaan asiat ja elämä polkee paikallaan. Mie ajattelen näin. Joku toinen toisella tapaa, onneksi. Niistä syntyy lopulta kaikkia jollain tavalla tyydyttävä lopputulos. Ei riitelemällä, vaan keskustelemalla. Ei sotimalla, vaan etsimällä parasta tai tilanteeseen sopivaa toiseksi parasta vaihtoehtoa. Elämä on!

  • Jari Holopainen

    Olen parasta aikaa Kelassa. Aamupäivällä soitin sosiaalivirastoon. Luulen, että osa valituksista juontuu näihin yhteisöihin. Päätöksistä voi valittaa. Pääsääntöisesti ne ovat oikein, mutta onko asiakkaalla aina tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan? Näitä kysymyksiä joutuu välillä selvittämään.

    Tämä nyt vain ajankohtaan sopivana tilanteena.

  • Hannu Musakka

    Eihän ne kerro, jos et osaa kysyä. Sehän on vanha byrokraattinen käytäntö. Jos osaa ja jaksaa tivata: Miksi? ja niin kauan, että saa oikean vastauksen, niin siihen menee aikaa. Luukulta toiselle juokseminen tai soitteleminenhan se todellakin rassaa, eikä varsinainen asia niinkään. Sen miekin ymmärrän. Kenties miekään en sen vuoksi ollut suosittu kunnan töissä aikanaan, kun annoin asiakkaille tietoa enemmän kuin säännöt olisivat sallineet. Senpä vuoksi kypsyinkin kunnan töihin ennen aikojaan.

  • Jari Holopainen

    Tuosta kuvasta kysyisin vielä sen verran, onko kyseessä edesmennyt pallokuusi 5- tai Lahdentien varresta? Sen häviäminen oli suurehko uutistapahtuma muutama vuosi sitten. Sitä tosin en tiennyt, että pallolatva olisi käyty vartavasten sahaamassa poikki!

    Alla olevan uutisen mukaan tapahtuman jälkeen olisi käyty virittämässä puun latvaan vielä pallonkaltainen häkkyrä. Tuosta uutisesta tulee kohta 4 vuotta kuluneeksi.

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mita-ihmetta-erikoisen-pallokuusen-tarina-jatkuu/1877424

  • Hannu Musakka

    Kuusi sijaitsee keskellä Kaavin kirkonkylää, Sairaalanmäellä ja aivan sankarihautausmaan kulmassa kevyenliikenteen reunassa. Se on ilmeisesti haluttu jättää paikalleen, kenties voisi jopa rauhoittaa erikoisuutensa vuoksi. Tuskin moni on sitä huomannut, kun eivät osaa katsella ympärilleen, vaan jalkoihinsa vain. Käyppä joutessasi Kuavilla.

Kommentointi on suljettu.