Elämän sattumuksia

Vaiheeksi tuli mieleeni takavuosikymmeniltä määritteitä ihmisistä ja tilanteista, joita tähän nyt muutamia kertoilen:

Muuan pohjoiskarjalaisessa kunnassa oli liikuntapaikalle värvätty kaksi nuorta miestä, joille ei oikein työ maistunut. Ei ainakaan pomon mielestä.
Pomo mietti ja tuskaili, mitä tehdä, kun ei mielellään olisi erottanut, koska siitä meni hetkeksi päivärahat. Raja tuli kuitenkin vastaan.
Eräänä päivänä toisen ollessa eri kohteessa ja toisen paistatellessa auringossa, vaikka töitä olisi ollutkin, meni pomo kaverin luokse ja sanoi:
“Nyt ei tule enää mitään, on pakko antaa siulle lopputili”.
Nuori mies katsoi silmiin ja kysyi viattomana: “Miksi?”
“No, kun sie olet vielä laiskempi kun tuo toinen!”
“Aha”, sanoi ja jatkoi, “taidan sitten lähteä jo kotiin, johan tässä on aurinkoa saanutkin”.

Ei ollut yhtään pahoillaan, morjesti vielä lähtiessään pomoa ja hihkaisi vielä autostaan: “Miss’ sie tarviit hyvvää miestä, täss’ siull on sellane!” Ja nauroi päälle.

TOINEN TARINA 1960-luvulta. Muuan tukkuliikkeessä oli monenlaisia ja -ikäisiä työntekijöitä varastomiehinä ja pakkaajina. Kaikilta ei työ sujunut niin kuin olisi pitänyt. Pakettien oli jouduttava linja-autoihin eri puolille Etelä-Karjalaa. Yhden kaverin työtahti ei oikein miellyttänyt muita.
Yksi sai tarpeekseen: “Kyllä tuo Repa on laiska! Ei tule mittään!”
Toinen, iäkkäämpi siihen: ” Ei Repa laiska ole, se on vain vähätöinen!” Se sanonta jäi elämään.

KOLMAS JUTTU, kun aikanaan rakennettiin Saimaan kanavaa. Silloisen TVH:n palkkalistoille kerättiin työttömiä, joilta ei yleensäkään odotettu mitään, kun työllistäminen se tärkeintä oli. Kyllä kai sitä jotain jälkeä syntyi, kaikesta huolimatta.

Olivat viimeistelemässä nurmialueita Juustilan sululla. Yhtenä aamuna oli ilmestynyt uusi mies porukkaan. Pomon pelko oli vielä suuri ja aina kun näki pomon lähestyvän, työrytmi kiihtyi.
Kaverit siihen: “Elä helekutissa riehu, ei se pomokaan ole lännen nopeimpia ja meiltähän loppuu työt ennenaikojaan!” Kuulemma rauhoittui sen jälkeen. Toiset pelkäsivät sitä, että heidän hidas työrytminsä erottuu liiaksi.

NELJÄS TARINA tulee taas Etelä-Karjalasta ja muuan autoliikkeen rakennustyömaalta.
Ruokatunnilla alkanut korttipeli aurinkoisena päivänä ei ottanut loppuakseen, eikä kukaan siitä piitannut, vaikka työaikaa olisi siihen käytetty.
Muuan kaveri huomasi pomon lähestyvän, otti lapion ja alkoi luomaan sorakasaa seinänviereen.
Pomo tuli hymyssäsuin, istahti tyhjäksi jääneelle paikalle, katsoi kaveria ja sanoi: “Siulla taitaa olla huonot hermot!”
Ja niin korttipeli jatkui kahvituntiin saakka sinä päivänä.

VIIDES TARINA liittyy Rakuunapataljoonaan. Muuan varusmies ei ottautunut tehtäviin, kuten oli määräys. Hänellä oli jo ammatti ja työpaikka odottamassa, eikä tarvinnut omasta mielestään pingottaa yhtään. Kunhan vain saisi pakollisen ajan jotenkin selvitettyä.
Välillä istui putkassakin, kun ei kunnioittanut riittävästi esimiehiään ja vetäytyi välillä omiin oloihinsa.
Pataljoonan komentaja, muuan majuri “Peruna-K…nen”, puheäänestä tuo nimitys, kun puhui aina kuin olisi ollut kuuma peruna suussa, kutsui tuon ämpyilevän varusmiehen luokseen.
Nuori mies meni koputtamatta ja ennenkuin majuri ehti mitään sanomaan, hihkaisi ovelta:”Siull ol jottai asiaa, ko täll tavall lennätät keske hyvän päivän!?”

Majuri meni aivan hölmöksi, sai vaivoin sanotuksi:”Krhöm, emme tietääksemme ole tehneet sinunkauppoja ja tehän puhutte kuin vanhalle kalakaverille!”
Vikkeläpuheinen kaveri vetäisi heti: “Kuule, ei meist koskaa nii hyvvii kavereit tulekkaa, jott myö yhess kallaan mentäis!” Ja katsoi samalla majuria silmiin.

Majurilla keitti:”Ulos!” karjaisi ja nousi tuoliltaan. “Ei sitte, mut elä toist kertaa pyyvä miuta käymää, jos ei siull muuta asiaa ole”, sanoi kaveri ja lähti ja morjesti ovella mennessään.

Mitäpä tuosta seurasi? Viikko putkaa ja taas hurahti kaverilta muutama aamu lähemmäs siviiliin pääsyä.

VIIMEINEN TARINA tulee pääkaupungista. Helsingin Asematunnelissa oli ja kenties vieläkin verraten vilkasta, iitä syystä poliisit ja vartijat partioivat siellä edelleen.
Kerran muuan reilunkokoisen vartijan mielestä joku piti liian kovaa ääntä tai muutoin häiritsi. Otti pampun ja napautti kannikoille ja vähän turhan reilusti. Huuto vaimeni ja vartija poistui.
Seuraavana päivänä sai kutsun tulla selvittämään asiaa oman yrityksensä esimiehille. Pampusta saanut oli ollut jonkun lehden toimittaja ja oli aika ärtsynä vielä käynyt.
Käytäntö oli jo muotoutunut vartijoita suojelevaan suuntaan.
Vartija meni. Pomo sanoi ensitöikseen:”Minä tiedän, ettet ole kuullut mitään, ettet ole nähnyt mitään, etkä tiedä mitään, mutta … tiedätkö jotain?!”
Vartija oli hetken hiljaa, katsoi pomoaan silmiin ja sanoi: “En tiedä mitään”.
“Selvä, tämä asia on poissa päiväjärjestyksestä. Mene jatkamaan töitäsi!”

Yksinkertaisia juttuja, mutta tosia kaikki.

Elämässä voi sattua vaikka mitä ja asioita voi käsitellä monella eri tavalla. Opiksi ja ojennukseksi kaikki.

Jatkuu ensi kerralla!

Jätä kommentti

*