Ennen ja nyt

”Ennen oli ennen ja ennen oli Ruutu-näkkileipää. Nyt on nyt ja nyt on …!”
Saattaa sitä olla vieläkin.

Tuntuu kuitenkin siltä, että ennen olivat asiat paremmin, kun oli vähemmän tarjolla tuotteita kaupoissa. On sitten kyse ruoasta, kirjoista, huveista, vapaa-ajan vietosta, vaatteista, kulkuneuvoista jne.

Väitän, että ennen ihmiset olivat tyytyväisempiä, käyttivät vapaa-aikansakin hyödyllisemmin, liikkuivat jalan enemmän, eivätkä valittaneet tyhjästä ym. ym.

Paloitellaanpa vähän:
Lähdetäänpä ruoasta ja ruoka-ajoista. Ruoka oli yksinkertaisempaa, mutta terveellisempää. Suuri osa kasvatettiin ja valmistettiin itse. Jokainen ruokahetki oli yhteinen ja ruoalle sekä ruokahetkellä oli oma arvonsa. Tosin tämänpäivän työssäkäynti on muuttunut. Käydään monivuorotyössä, vanhemmat eivät näe moniin päiviin toisiaan, kun sopiva rytmi sattuu. Lapsille on jääkaapin ovessa lappu tai sitten ohje käydä ostamassa jotain kaupasta koulun jälkeen.
Ruokapöydässä istutaan yhdessä kenties kerran-pari viikossa, suuri osa ottaa ruokansa omaan huoneeseensa ja tuijottaa puhelinta näpytellääkseen kavereilleen viestejä tai miten tahansa se tapahtuukaan.
Ehkäpä sitä ei nykyperheet ja ihmiset kestäkään toistensa seuraa niin kauaa, että istuttaisiin kaikessa rauhassa pöydässä, vaihdettaisiin päivän kuulumiset ja sitten vasta omille tehtävilleen. Kuka lähtee milloinkin harrastuksiinsa, se säätelee yhteisiä hetkiä. Ehkä treenien jälkeen käväistään mäkkärillä ostamassa syömistä ja juomista, vanhemmat kiirehtivät omiin harrastuksiinsa. Kaikki ovat menossa yhtäaikaa joka suuntaan.

On se tietenkin ymmärrettävää, että vuosi 2017 eroaa totaalisesti vuodesta 1960 jo pelkästään yleisen kehityksen johdosta. Siitä huolimatta ruokahetkillä eikä ruoalla ole sitä asemaa, mitä vuosisatojen ajan sillä on ollut. Mielestäni ruokaa pitää kunnioittaa ja yhteisiä ruokahetkiä järjestää, jos vain on mahdollista. Annetaan sen töllöttimen ja härpäkkeiden olla kiinni ja keskitytään ruokailuun.

Mitä nykyisin on sitten ruokana? Pikasellaisia vaikka minkälaisia, ettei mene aikaa liikaa. Väitän, että jos hyvin osaa organisoida ajankäyttönsä ja tekemisensä, joka perheessa on aamuisin aikaa tehdä esimerkiksi puuroa oikeista aineksista, eikä vain ryynit lautaselle, vettä vähän sekaan ja mikroon. Kai se ruoasta käy, mutta samassa ajassa on tehty puuro perusaineksista, kaikilla on valmista tarjolla. Ruispuuro esimerkiksi tulee karkeista ruisjauhoista, ruisrouheesta, kun muutaman minuutin antaa kiehua, sitten sulkee levyn ja jättää kannen alle hautumaan. Ei tarvitse jonottaa mikrolle saati, että mikrouunissa oleva säteily poistaa ruoasta tehokkaasti valtavalla säteilykuumuudellaan kaikki mahdolliset ravinteet. Vain kuidut jäävät, hyvä niinkin, mutta levyllä tehtynä ravinteet eivät tuhoudu hauduttamalla tehdystä.

Tuosta voi olla eri mieltä, mutta ajankäytön voi todellakin suunnitella. Sama aika, mutta tehoja enemmän, jos vain viitsii ja jaksaa nousta vaikkapa 5 minuuttia aiemmin. Telkun ja netin katselun voi jättää vähemmälle.

Toinen asia, mikä tuli taannoin esille entisen juoksijan Antti Loikkasen Koillissanomien haastattelussa. Hänen ennätyksensä 1980 – luvulta olisivat olleet ylivoimaisia tämänpäivän juoksijoille. Suomen mestaruudet olisivat irronneet 1500 metriltä 10 000 metrin matkoilla suvereenisti. Tänä päivänä nuoriso ei osaa enää juosta, jotenkin vain hilppasevat. Aiemmin jalkaisin kuljettiin pitkienkin matkojen takaa kilpailuihin ja sama takaisin kilpailun jälkeen.
Yleinen kestävyys on hävinnyt, vaikka on jos millaisia urheilulajeja. Juoksu-urheilu ei kiinnosta. Olen tehnyt oman havaintoni Kaavilla. Ohiajaessani en kesällä nähnyt urheilukentällä sen paremmin päivällä kuin illallakaan minkäänlaista menoa. Ennen sentään viihdyttiin hyppäämässä, juoksemassa, työntämässä kuulaa tai heittämässä keihästä. Lapset ja nuoret viihtyivät yleisurheilun parissa.
Sen mukaisesti on suomalaisilla urheilijoilla myös mitaleita ja menestystä olympiakisoja myöten.

Nyt kun tuijotetaan härpäkkeitä ja olemattomia kulkiessa, kuvitellaan ulkoilemista tietokonepelimaailmassa, löhötään sohvalla, niin eipä mikään ihme, että nuorten ja lasten fyysinen kunto ei kestä edes muutaman kilometrin jalkaisin suoritettavaa matkaa, vaan autolla on lähdettävä liikenteeseen. Sen saa, mitä tilaa.

Tietenkin on hyväksyttävä tosiasia, että aika muuttuu, muttei se tarkoita sitä, että ihminen jättää tekemättä perusasioita ja tyytyy itseään pettämään olevinaan tekemällä jotain. On kaikenlaisia mittareita käsivarret täynnä kaiken huippuna aktiivisuusranneke! Mikä mittaa askelmääriä, joku toinen tehoja, joku kolmas energian kulutusta ja … huhhuijaa! Miksi pitää olla? Ei tarvitse!

Entisenä kestävyyslajien urheilijana pystyn väittämään, että kun ja jos juoksee ja liikkuu jalan tietyn ajan, joka tapauksessa tuloksena on nautitun energiamäärän kulutus. Muutenhan sitä lihoisi koko ajan. Mitä enemmän liikut, sitä enemmän kulutat ja sitä paremmin elimistösi voi ja jaksaa selviytyä paremmin arkityön vaatimuksista.
Aiemmin julistin kisan, että tarjoan sille henkilölle kahvit, joka pystyy juoksutuloksellaan päihittämään oman ennätykseni Cooperin testissä: 12 minuutissa 3960 m. Odottelen mielenkiinnolla, milloin ja mistä sellainen henkilö, ikä 25 vuotta, ilmaantuu. Mielelläni tarjoan ja onnittelen. :)

Vaikkapa lehtien haravointi. Ei siihen tarvita mitään ympäristöhäirikköä eli puhallinta, joka puhaltaa nurmelta kaiken mahdollisen luonnonravinnon. Tuskinpa siinä tehtävässä tulee edes hiki, kun kävelee tötterön kanssa pitkin pihaa ja puhaltaa naapurin puolelle kaikki puista pudonneet lehdet.

Linkoa ei tarvita peruspihassa kaava-alueella varsinkaan. Kun otetaan lumilapio, pitkävartinen kolalapio ja sillä puhdistetaan piha, niin kyllä käy tehokkaammasta tekemisestä kuin lingon avulla. Eipä tarvitse erikseen lähteä vielä kuntosalille.

Pitäisi jättääkin ostamatta suuri osa kauppoihin tunkevista ja mukavuutta lisäävistä välineistä ja tyytyä perusvasaroihin, lumilapiohin, haravoihin, jne. Siinäpä sitä on kuntosalia ihan riittävästi.

Teattereissa, kuten elokuvissa, käynnit olivat juhlahetkiä ja pukeuduttiin sen mukaisesti. Tehtiin itselle juhlaksi eli selvästi arjesta erottuvaksi tapahtumaksi. Tänä päivänä kun töllötin työntää ulos jos minkäkinlaista, niin elokuvat toistavat samaa, eikä käynti sen enempää erotu arjen rutiineista, tuotetaan kenties häiriötä toisille itsekkäällä käyttäytymisellä.

Vaikka tarjonta on lisääntynyt, siitä huolimatta pitää osata ottaa kaikki muutkin huomioon, vältettävä turhaa hillumista. Nopeusrajoituksiin suhtaudutaan yhtä välinpitämättömästi, muita ihmisiä ei osata kunnioittaa, vaan itse tungetaan ja rynnitään joka paikkaan. Sillä ei todellakaan voita yhtään mitään.

Ennen osattiin kunnioittaa omia vanhempia ja iäkkäämpiä ihmisiä. Suuri osa mennä koheltaa miten sattuu vähät välittämättä toisista. Kunhan vain itse saa, mitä muista.

Ennen oli ennen, ennen oli Ruutu-näkkileipää. Nyt on nyt ja nyt on …?!
Vaikka aika on toinen ja elämä eri uomissa, ihminen on aina sama ja samalla tavalla pitää suhtautua toisiin. Ei se ole miksikään muuttunut.
Kohtele muita siten kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Niin se on

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukavasti pohdittua, oikein hyvä, kiitos ajatuksistasi

    mutta
    ”Lähdetäänpä ruoasta ja ruoka-ajoista.
    + OK: Ruoka oli yksinkertaisempaa, mutta
    ??: terveellisempää. ” Tähän kohtaan voi liittää linkin Pohjois-Karjala -projektiin, minkä ansiosta rasvojen syönti väheni ja sydäntautikuolleisuus on pienentynyt
    + THL: Pohjois-Karjala projekti muutti terveysnäkymiä Suomessa ja maailmalla
    KYLLÄ: marjat, jauhovellit jne. olivat monen mielestä terveellisempiä kuin nykyiset pikaruoat – näin ollee?

    + HYVÄ havainto: ”Yleinen kestävyys on hävinnyt”, ehkä ei aivan kaikilta, mutta ruumiilliseen työhön kykenevien määrä varmaankin on (ojankaivuu ja vastaava on koneistettu), mutta on heitä kaltaisiasi, jotka vielä jaksavat

    • Hannu Musakka

      Kiitos Eino kommenteistasi!
      Kyllä mie sanon, että oli, kun saivat omasta maasta, viljat käsiteltiin käsin ja otettiin kaikki talteen ruumenia myöten. Siinä oli kuidut ja kaikki välttämättömät rasvat solujen seinämien hoitoon. Kaupan hyllyssä olevista jauhoista on rasvat keritty pois, etteivät härskiinny hyllyssä. Ajattelepas mm. nauris, suoraan pellosta laariin.
      No sitten: Mie olen koko ikäni käyttänyt voita, eikä nouse verenpaineet, eikä kolesteroliarvot. Eikä ole oikeammin ylipainoakaan, vaikka ripottelen sokeria mehuihin ja marjojen sekaan.

      Sitten tuohon ruumiilliseen työhön. Ihminen on hyvä keksimään itsellensä muka helpotuksia, mutta tekevätkin karhunpalveluksen. Sitten pitäisi käydä kuntosalilla tai sauvakävelyllä, kun sen sijaan etsisivät iäkkäitten ihmisten pihapiirit ja kävisivät vain kuntoillakseen auttamassa. Siinä on raikas ilma ja fyysinen työ. Nämä nykyajan apuvälineet tarkoittavat hyvää, mutta vievät pois lihasten käyttöä ja energiankulutusta.

      Tässä kohta kun täytän 72v, niin käyn rankasavotassa ja teen polttopuita. Nyt kun on melkoinen kasa rankoja, sen verran helpotan, että käytän pätkimiseen moottorisahaa, mutta pihassa sitten lyhennän kaarisahalla perinteiseen malliin ja kirveellä halkaisen. Odottelen innolla myös lumitöitä, kun urakkaluonteinen ruohonleikkuu työnnettävällä-vedettävällä koneella on taas kerran ohitse. Sellainen 7 tunnin urakkapäivä mukavasti hiveli lihaksia ja kulutti energiaa. Entisestä kestävyysjuoksutaustasta ja judoharjoitusten vetämisestä näyttää olevan edelleenkin hyötyä.

      • Eino J. (maallikkona)

        niinpä!
        hyvin tuo työ vielä maistuu – metsänhoitoa harjoittava mies pysyy paremmin kunnossa, ja muutenkin kun puuhailee jotain hyötyliikuntaa. Ammattisi on varmaan ohjannut sinut aikoinaan oikeille poluille.

        (voi on palannut tiskeihin: arvioivat jo aikoinaan että käyttää voita sen vähän mikä on tarve, kun ne margariinit kuitenkin pyrkivät matkimaan voin olemusta ja makua. Vaikka ei se enää oikea kirnusta otettu voi oikein maistunut, kun on jo tottunut noihin kevyempiin tai ohuempiin levitteisiin).

Kommentointi on suljettu.