Nykytilanne muualta Suomeen tulleitten kohdalla ei siis kovin merkittävästi eroa 75 vuoden takaisista tilanteista tässä armaassa Suomessamme.
”Yleinen käsitys siitä, että suomenruotsalaiset maanomistajat eivät ottaneet karjalaisia vastaan, joohtui tietenkin lakipykälistä, jossa sanottiin, ettei evakoiden tulo saisi muuttaa kielisuhteita kaksi- tai ruotsinkielisissä kunnissa”, kertoivat toimittaja Lena Selén ja Berndt Gottberg.

Mikäs on tilanne tämänpäivän Suomessa? Tuskin sellaista pelkoa on yhdessäkään kunnassa. Tosin Porkkalan ja lähiseudun ruotsinkielisissä kunnissa oli asunut karjalaisia jo ennenkin, joten heihin oli totuttu. Nykyiset kotoutujat tulevat täysin eri kulttuurista, mutta onko ihmisissä kuitenkaan eroa? Ei varmasti. Suuri osa haluaa tulla elämään tähän yhteiskuntaan ja rakentamaan elämäänsä alusta. Haluavat siis tulle tekemään työtä, oppia suomalaisen kulttuurin, suomen kielen jne.

Yhtälailla karjalaisilla oli oma kulttuurinsa, kieli oli perusmuodossa sama, mutta kun murteella haastettiin, niin silloin sijoituskunnan kanta-asukkaat putosivat kelkasta alta aikayksikön. Karjalaiset todettiin uhkaksi, yhtälailla kotoutujatkin. Pelättiin, että vievät työt ja vaikka mitä.

Kuitenkin karjalainen kulttuuri otettiin vastaan kiitollisuudella, vaikkei törmäyksiltäkään vältytty. Niin kävi yhtä lailla kaksikielisissä kunnissa. Suurin syy oli kuitenkin, ettei aina ymmärretty toistensa kieltä. Ei tämäkään poikkea nykyisestä tilanteesta, vaikka silloin oli kyse oman maan kansalaisista, jotka siirtyivät sotaa pakoon.
Nykyisessä tilanteessa ollaan ilmeisesti opittu liian hyvälle, eikä millään haluttaisi antaa omastaan Suomeen tuleville sotapakolaisille. Perustellaan vaikka millä keinoin. Mitähän suomalaiset pelkäävät?
Monella työalalla on pulaa työntekijöistä, varsinkin aputyöksi koetuissa tehtävissä, joihin ei tahdo suomalaisilla selkä taipua. Kuitenkiin ne pitää jonkun tehdä ja palkkaa vastaan kotoutujat ovat sitten valmiita osallistumaan Suomen uudelleen rakentamiseen.

Joukossa on aina monenlaisia onnenonkijoista lähtien, mutta niin on ollut aina ja tulee olemaankin. Ei maailma siis ole muuttunut niiltäkään osin. Urheilu on aina ollut myös yhdistävä tekijä.
Juankoskelle aikanaan sijoitetut karjalaiset tulivat mukaan sikäläiseen seuratoimintaan hyvinkin voimakkaasti. Yhteistyö hiipui siinä vaiheessa, kun kantaväestön urheilijat riittävän kauan saivat kokea tappioita. Sitäkös ne Juankoskella nyt sitten pelkäävät, kun afgaaninuorukaiset ovat tulossa mukaan urheilutoimintaan? Että vievät parhaat palat sillä saralla?

Närpiö on ollut suomalaisen mittapuun mukaan ”suuri yksinäinen”. Valtavasti kehittyneen työllisyystilanne kaupunkikunnan on suurelta osin 1980 – luvulta alkaen pakolaisina muuttaneiden ansiota. Kunnan työttömyysprosentti on 4, ei siis käytännössä ole työttömyyttä.
Kunta on alusta saakka ottanut vastaan pakolaisia, järjestänyt asumisolot, työt, kielenopetuksen, eikä ole pelonsekaisin tuntein reagoinut missään vaiheessa.

Onneksi Suomessa löytyy nykyisin myös kuntia, jotka tajuavat kotoutujien merkityksen, eivätkä vatvo selvää asiaa pelonsekaisin tuntein paniikissa, kuten näkyvät monet Pohjois-Savon kunnat tekevän.

Karjalaisilla evakoilla olivat omat tapansa. Suurin oli kuitenkin oma tahto ja sillä alettiin Suomea rakentaa ja tässä on tulos. Ilman 300 000 karjalaisen työpanosta moni asia olisi jäänyt tekemättä. Kun oli menetetty koti kaikkineen ja kahteen kertaan, ei jääty surkuttelemaan, vaan tartuttiin elämään kiinni tosimielellä. Tyhjin käsin ja jostain lainaksi saatujen työvälineitten avulla rakennettiin talot ja elämä.
Sitä samaa haluavat kotoutujatkin, mutta samanlainen pykäläviidakko on näköjään heidänkin esteenään ja vielä pahemmat ennakkoluulot. Suuri osa haluaa olla osa tätä yhteiskuntaa, haluaa oppia kielen ja kulttuurin, omasta kulttuuristaan luopumatta. Se varmasti tuo suomalaiseen elämänmenoon piristystä aivan samoin kuin karjalaistenkin kohdalla kävi.
Kielihän on oppimista varten, jos ei osaa, niin opettelee. Ei Tuovi Pajukaan osannut sanaakaan ruotsinkieltä tai muitakaan, mutta kun oppi, niin pääsi Yleisradioon töihin kielenkääntäjäksi ja siinä asemassa lasketteli sujuvasti niin ruotsia kuin muitakin.

Nykyinen tilanne ei ole aivan yksiyhteen 75 vuoden takaisten asioitten kanssa, muttei kovin kaukanakaan, kun verrataan evakkojen ja kotoutujien tilannetta Suomessa. Onneksi täällä ei ole sodanuhkaa, mutta kotoutujat ovat joutuneet jättämään kaiken ja matkustaneet tuhansia kilometrejä. Ei sieltä aivan turhantakia ole lähdetty. Eivätkä kaikki todellakaan ole pahantekijöitä tai viemässä väkivalloin keneltäkään mitään pois.

Eikä sitäkään voi vetää esteeksi, että Suomessa vanhusten olot ovat heikot ja rahaa riittämättömästi. Se ei pidä paikkaansa, sillä Suomesta on tullut vuosikymmenten aikana hyvinvointiyhteiskunta sosiaalietuineen ja -tukineen.
Eikä täällä kukaan kärsi sellaisista puutteista, joita esilletuodaan. On vain totuttu liian hyvälle. Suomessa sentään tunnustetaan ihmisarvo, joka ei kaikkialla maailmassa ole itsestäänselvyys.

Suomalaisten pitää opetella tunnistamaan kotoutujat ihmisiksi ja hyväksyä heidät ihmisinä. Siitä kaikki lähtee.