Gallupit täysin turhia!

Joka päivä julkaistaan tiedotusvälineissä milloin mitäkin kyselyä. Suurinta huvia tuntuvat tuottavan poliittisten puolueitten voimasuhteet ja niistä vedetyt kommentit.
Nuo kyselyt ovat täysin turhia ja tarpeettomia, eivät ne ketään palvele, eikä niiden pohjalta voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä.
Kyselytulokseen vaikuttavia tekijöitä on aivan liian paljon ja varsinkin nyt, kun valtakunnan hallitus koettaa saada jotain järkeä firman raha-asioitten hoitoon. Aina on joku, joka mielestään kärsii tai joku, joka hyötyy. Kyselyllä vain halutaan korostaa ja ennenkaikkea tuoda julki hallityspuolueitten epäonnistumisia ja opposition onnistumista. Istui siellä hallituksessa kuka tahansa, hän aina kärsii siitä jo ensin henkilökohtaisesti ja puolue kokonaisvaltaisesti.

Miten helppoa onkaan sivusta arvostella hallitusta, kun ei itse ole vastuusssa mistään. Jopa monet arvostelijat kaatavat kaiken muunkin päättäjien syyksi, vaikka aiemminkin esilletuomani peili paljastaisi todellisen syyllisen moneen asiaan.

Galluppeja tehdään lisäksi milloin mistäkin, on kyse paikallislehtien tekemistä, netin kautta tai puhelimitse toteutettaviin. Mitä niillä haetaan ja mihin ne tähtäävät? Täysin turhia ja tarpeettomia uutisoitaviksi, niitten uutisarvo on nolla. Suurta hupiahan ne ovat ja jos niitten kautta halutaan viihdyttää lehtien lukijoita, kääntää ajatuksia johonkin toiseen tapaan nauttia elämästä tai muuttaa ostotottumuksia, niin hukkaan heitettyä aikaa kaikki.

Gallupit ovat kuin viihdelehtien ”asiantuntijoilla” teettämät horoskoopit, joitten arvo on täysin olematon, mutta ihmiset ensitöikseen haluavat lukea ne, jotteivät tekisi päivän aikana niitä virheitä elämässään, mistä ”astrologi” varoittaa tai sitten päinvastoinkin.

Varsinkin sitten se, että jopa Yle on langennut halpaan ja uutisissaan julistaa monta kertaa päivässä ja kuukaudessa, mitkä ovat poliittiset voimasuhteet. Niin heppoisalla otannalla kuin niitäkin tehdään, niin niillä sitten täytetään kallista ohjelma-aikaa. Täysin käsittämätöntä. Kuinka monet uutiset päivän aikana tulekaan, milloin miltäkin radio- tai tv-kanavalta ja kuinka suurilla kirjaimilla asiasta kerrotaan tietokoneitten kautta kuin parempaakin tai pahempaakin asiaa!

Kovin ovat heikoissa kantimissa tiedotusvälineitten uutiset, jos nuo gallupit ovat pääosassa.

Jätä kommentti

*