Helppo elämä lihottaa?

Viime ajat on lehtien palstoilla taitettu veistä siitä, mistä johtuu lihavuus ja miten sitä pitäisi hoitaa.

Joku kaveri oli hyvin positiivisella mielellä, kun vastasi: “Hei Hannu, mulla on paino pudonnut!”
Siihen luonnollisesti vastasin: “Sepä hyvä”. Kun kaveri jatkoi: ” Nyt se jo menossa vyöstä ohi!”.

Nauruksihan se siinä tilanteessa meni, muttei se ole leikin asia. Ylimääräisestä painosta kertyy monia terveysongelmia ja yhteiskunnan sote-kulut vain kasvavat.

Painosta ei ketään pidä syyllistää, sillä henkilökohtainen asiahan se on.
Muuan kaveri taas vastasi kysymykseeni: “Ei minulla omasta mielestäni ole ylipainoa!” Niinpä, ei varmaan ollut, kun oli tullut toimeen itsensä kanssa. Ulkomuoto-kysymys oli sitten toinen juttu, mutta sekin oli hänen oma asiansa.

Olihan sitä miullakin joskus tasan 100 kg, pituutta ei kuitenkaan ollut kertynyt kuin 177 cm. Aika pullukka olin, kävelykin hengästytti, juoksua ei kannattanut edes ajatella. Nivelet vain olisivat paukkuneet.

Tuo painomäärä oli tosin aivan tahallista noususuhdannetta, sillä halusin kerrankin olla aivan terve. Isommat pojat kun lasettelivat ihan tosimielellä, että “alle 100 kiloiset ovat riisitautisia” ja kun mie halusin olla täysin terve ja ilman riisitautia.

Muistan kyllä kotona jutut, että “oletpa sie lihonut”. Tiesinhän mie, mutta kun halusin tuon rajan saavuttaa, niin en sanonut mitään, hymyilin vain. Oletin, ettei miulle, perusterveelle ihmiselle hetkellisestä ylipainosta koidu mitään hankaluuksia.

Aikanaan nuorempana juoksu-urheilua ja liikuntaa enemmälti harrastaneena painoni oli alle 70 kg, siis aika hoikka poika. Iän myötä lihaksisto luonnollisesti vahvistuu, eikä poikasten painot vanhemmalla iällä ole mahdollisia, jos ei aivan tikku ole, jolta kaikki ravinto virtaa ulos heti nielaisun jälkeen.

No niin!

Tuota painon nostoa tehdessäni, liikunta jäi sellaiseksi hiipimiseksi. Söin monenlaista kiinnisaatavaa, juoksevia ja epäilyttäviä ruoka-aineita vältin. Herkkuja sensijaan vähän enemmän. Ja yksi kaunis päivä: Nousin puntariin ja siinä se oli. Nousin pois ja taas takaisin: Tasan 100 kiloa!

Makustelin ajatusta, että “nyt ei tunnu riisitautia, saati muitakaan vaivoja”. Sitten mietin, miltä muuten tuntuu ja tulin siihen tulokseen, että vähemmälläkin pärjään. Vaatteet olivat käyneet pieniksi ja sivuprofiilia tutkiessani totesin, että “aika outo kumpu tuossa vyön yläpuolella”.

Ei se aivan löysää ollut, sillä olin muuten lihaksistoltani vahva. Vatsanahkani oli vain venyvää sorttia, mutta hyvin vyön kanssa kestivät kasassa.

Kuitenkin totesin, että olin saavuttanut tuon tavoitteeni painon nostamiseksi ja kun arvelin tulevan vähemmälläkin toimeen ja ettei tuosta syömisellä hankitusta varallisuudesta ole jälkipolville iloa kuitenkaan, rasitusta vain! Saattaisivat sitten viimeisellä etapilla joutua käyttämään trukkia. Eihän ole koskaan varmaa, onko kantajia sitten riittävästi.

Ajattelin helpottaa kantajien osuutta ja aloin laihduttamaan. Vähensin syötävää ruokaa, otin veden ruuan kyytipojaksi ja aloitin jalkaliikunnan. Vain kävellen.

Jotain sain aikaiseksi parissa kuukaudessa, mutta kun en ollut oikein varma siitä, miten pitäisi toimia ja millaisia ruokia olisi hyvä käyttää, oli vähän epävarma olo.

Sitten kuulin maailmalta, että on tulossa todella huippujuttu painonhallintaan. Seisautin omat epämääräiset juttuni ja jäin odottamaan. Jalkalenkkiä tein kuitenkin kesäaikaan ja vähän kerrassaan sain matkaa pidennettyäkin.

Syyskuun alussa kyseisenä vuonna sitten sain tuon mainitsemani systeemin käyttöön, vaimon kanssa silloin molemmat.
Ja sehän tehosi. Sitä mukaa kuin aikaa kului, niin samassa rytmissä lähti energiaa kehosta elämiseen. Systeemi tuntui toimivan, molemmilla. Naisillahan on oma hormonaalinen juttunsa, joten hetken vie aikaa se vauhtiin pääsy, mutta toimi kuitenkin.

Jalkalenkkien pituudet lisääntyivät miulla: 7, 10, 15, 20, 25 km ja km-vauhti parani samassa suhteessa kuin painokin putosi eli rasvaa kehosta hävisi.
Kahden kuukauden kuluttua oli miulta jo lähtenyt 11 kg ja kun päästiin tavoitteeseemme, 17 kg molemmilta, niin vasta neljä kuukautta oli kulunut. Ja kun se oma, aiemman harjoitteluni painoni pudotukseen lasketaan mukaan, niin yhteensä 20 kg kevyepi olo oli vuoden loppuun mennessä. Aikaa oli mennyt 6 kk eli puoli vuotta. Terveys oli vahvistunut tai ainakin pysynyt yhtä vahvana. Vaimolla oli yhtä hyvä tulos. Kumpikin olimme tyytyväisiä tulokseen.

Jouluksi oli hyvä olo. Joulupukkia tuuratessa piti nyt laittaa tyyny vyön alle, edellisjouluna tyynyt saivat olla rauhassa. Kun sukulaisilta tuli suklaakonvehtirasioita, niin ei tehnyt yhtään mieli. Taisin yhden maistaa, en rasiaa, vaan kappaleita. Edellisjouluna oli Ruotsinlaivalta joulua varten tuodut Budapestit – viisi rasiaa, hävinneet jo ennen joulua kirkkaasti.

Sen myötä paino on nyt pysynyt kohdallaan, ruokatottumuksiin tuli luonnollinen tapa välttää makeisia, makeita ruokia. Ei vaan ole merkittävästi tehnyt mieli. Ei se sitä tarkoita, että pitää totaalisesti kieltää itseltään jotain herkkupalaa, kun sen tietää. Yksittäiset sillointällöin nautitut eivät painoon vaikuta yhtään.

Teetin joitakin vuosia taapäin mittatilauksella paitoja ja pukuja pari. Sitten ostin pulleana aikana yhdet housut ja kun tein päätöksen, että niihin on mahduttava vuoden päästä, niin sekin päätös on pitänyt. Housut ovat edelleen sopivat yli 10 vuotta ostohetkestä ja vielä ehjätkin. Ja moni muukin vaate on sopiva.

Ostaessani kerran Kuopiossa käydessäni mustat suorat housut, niin arvata saattaa, miltä ajatuksissa tuntui, kun rekistä löytyivät sopivat housut HOIKKAA – mallia!

Kun olen sijoittanut sopiviin vaatteisiin, niin se on pitänyt painoa kurissa. Sen verran itsetunto kolkuttaa, etten anna enää periksi. Enää en aio vaatteita uusia sen vuoksi, että en pystyisi pitämään painoa kurissa.

Laihduttajan pahin vaiva on ilmavaivat, kun joutuu nieleksimään tyhjää. Joku puhuu läpihengittäjistä, mutta puhukoot. Pitää vain yleisillä paikoilla osata käyttäytyä, ettei päästä saasteita ilmaan.

Tosin joku pahanilkinen väittää, että “Eduskunta saastuttaa eniten, kun puhuvat sontoo päevät pitkät!” No, se oli hänen mielipiteensä.

Tai sitten muuan kaveri Lappeenrannassa silloin joskus, kun Kaukaan tehdas päästi hajunsa ilmaan. Paikallisbussissa oli kuulemma helppo silloin päästellä paineita, kun eivät erottuneet millään tavalla.

Tai sitten toinen juttu, sattui myös Lappeenrannassa. Olivat odottamassa bussia keskustaan. Muuan kaveri päästi ilmat pihalle hajujen kanssa ja selvitäkseen piinasta, taputti tuttavamiestä olalle sanoen: “Elä välitä, käyp miullekkii joskus vahinkoja!”
Toinen naamapunaisena seisoi ja mitä siinä väittelemään, “etten se mie ollut!” Kaveri veti pisteet kotiin ja tuttavamies bussin tultua, naamapunaisena ja hämillään nousi samaan kyytiin.

Miten nuo liittyvät lihavuuteen ja liikkumiseen? No sen verran, että jos paljon lihaa syö, niin sieltä se kaasuina pyrkii ulos. Hitaasti sulavaahan se on. Kenties ei muuten.

Kannattaa kuitenkin jossain vaiheessa miettiä, mikä olisi itselle hyvä ja varsinkin silloin, jos muussa terveydessä alkaa tuntua kaikenlaisia vaivoja sydämentykytyksestä verenpaineisiin ja kolesteroliarvoihin.

Itselleni oma ratkaisu oli paras, joku muu elää toisella tavalla. Jos asia tuntuu aiheuttavan ongelmia, parasta tarttua asiaan ja pyytää asiantuntijoilta ohjeita.

Kevyempänä on joka tapauksessa parempi olo. Jaksaa tehdä kaikenlaisia asioita marjastuksesta alkaen.

Sopivia ratkaisuja toivon kaikille. Jokaiselle omansa. Se on kuitenkin syytä muistaa, että ylimääräisen painon kanssa ei kannata liikunnalla alkaa rehkimään ihan poskettomasti, vaan tasaisen rauhallisesti.

Kun paino alkaa vähenemään, niin liikunnan tarve lisääntyy ihan luonnostaan. Ei siihen muuta tarvita. Vähän kerrassaan syntyy hyvä tulos.

Kaikkineen 15 vuotta olen saanut pidettyä painon hallinnassa, eikä tuota tuskaa edelleenkään. Suosittelen päätöksiä. Kokeilut on syytä jättää, sillä se ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin paluun entisiin tapoihin.

Päätöksen myötä vasta elämä muuttuu kevyemmäksi, jos sitä todella haluaa!

Jätä kommentti

*