Hesarilla ”Fimean ongelma”

Luin juuri aamun lehdet: Savon Sanomat ja Hesarin. Mikä oli tärkeintä uutisoitavaa niissä?

Kuopiossa ilmestyvä laajalevikkeinen SS kertoi luonnollisesti presidenttiparin vierailusta hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Minna Canthia, sananvapautta ja naisen asemaa tuotiin varsin selkeästi näkyville. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä ja puolisollansa Jenni Haukiolla oli niin tärkeää viestiä kaikille suomalaisille, että sen olisi luullut leviävän kaikkialle, yli Suomen rajojenkin.

Mitä kirjoitti Hesari: Pormestarin valinta ei ole ainut tärkeä, vaan samalla kertaa kunnallisvaltuustojen ja -hallitusten eli kunnallisvaalit, jotka käydään vasta kuukauden kuluttua. Mikä mielenkiintoisinta, niin presidenttiparin vierailusta ja heidän sanomisistaan ei ollut sanaakaan. Siis: Ei sanaakaan!

Helsingissä taitaa olla nyt kriisi. Fimeastako kaikki alkoi vai onko Hesari ollut ja tulee olemaankin VAIN sen seutukunnan suurin paikallislehti? Näin näyttää olevan.

Olen kuitenkin saanut sen käsityksen, että Hesari on ainut maanlaajuinen valtakunnallinen lehti. Kuitenkin tämänpäiväisessä lehdessä oli muutama uutinen Kehäkolmosen pohjoispuolelta ja ne olivat: Mäntsälän kunnan yritystoiminnasta, Barentskeskukselta vietiin toimintarahat ja kolmas, joka ohjautui kohti avaruutta: Aalto-yliopiston aikaansaama satelliitti, tosin vain kermapurkin kokoinen, mutta varmastikin huipputeknologiaa.

Muuta maata koskevia uutisia kehäkolmosen ulkopuolelta ei lehdessä ollut!

Onkohan aika vaihtaa lehden uutistoimittajia, valita sinne muualta kirjoittavia ja laajaa näkemystä olevia journalisteja? Pitäisköhän tehdä Hesarin suhteen ”Fimean temppu” eli keskitetysti Kuopioon.
Mikään ei muuten selitä tuollaista näpertelyä valtakunnan ykköseksi julistautuvassa Hesarissa.

Kommentit

  • Lehtikuolemaitseaiheutettu

    Aiheesta kirjoitettu. Tilasin paperi savon-sanomat kun ajattelin saavani paikallis uutisia, mutta aika vähän on. Etupäässä stt uutisia, jotka voi lukea ilmaiseksi netissä.
    Lopetettuani ss tilauksen, tilasin digi hesarin,josta tykkään.
    Mutta tosiaan ei kirjoittelua hesan ulkopuolelta.
    Näin se on että ainuat lehdet jotka kertoo läpi suomen uutisia on nämä iltapäivälehdet. Näin se maailma muuttu.

    • Hannu Musakka

      Sattumiahan nämä ovat ja Sauli ja Jenni ovat Helsingissä jokapäiväistä herkkua.
      Verkkolehti tulee edullisemmaksi, muttei käy uuninsytytykseen niin hyvin. Sama vika Rahikaisella, kuten sanonta kuuluu ja varsinkin nyt myös SS, kun kuuluu tuohon Almamedia – perheeseen, mitä hallitsee Keskisuomalainen. Samoja uutisia tyrkitään joka lehteen, vaikka tuskin Joensuun päässäkään kiinnostavat Keski-Suomen perukoilta tehdyt uutiset. Kolarit ja rikokset näkyvät olevankin hallitsevia liian monesti. Iltapäivälehdet ovat tasapuolisempia, mutta halvemmiksi tulevat lukea ne verkossa kuin ostaa. Onneksi siitä olen päässyt eroon, ostamisesta.

      Tällaista tämä maailman meno on.

Jätä kommentti

*