Hirveän kaunista, sanoisin!

HIRVEÄÄ, MIELETÖNTÄ, KAUHEAA!

Tämä aika on sitä, että jos on todella kaunista, niin se parhaimmillaan tai pahimmillaan on HIRVEÄN KAUNISTA! Mistähän se tuokin on tullut käyttöön, kun hirveä yleensä tarkoittaa aivan muuta kuin kaunista. Eikö voisi ennemmin sanoa erittäin kaunista.

Toinen on kauhea – sana. Kun on kauhean kivaa tai kauhean hyvää. Tai voihan se olla älyttömän tai poskettoman tai sikahauskaa! Entäpä mielettömän ihanaa! Millaista on, kun sikaa verrataan hauskaan? Onko se niin, että sika on itsessään hauska eläin ja sen vuoksi se otetaan vertailuun mukaan.

Tuntuu siltä, että nuo etusuperlatiiveillä halutaan asia saada näyttämään aivan päinvastaiselta kuin mitä tuo seuraava sana sitten kuvaa. Vai onko niin, että välimatka kauheasta tai hirveästä ääriasennosta kauniin ja hyvän äärirajoille kuvaa sitä nautintoa pahimmillaan tai parhaimmillaan.

Oheisiin käsitteisiin törmää jatkuvasti, oikeastaan ärsyttävää. Miksi ei voida sanoa aivan ihanaa, hurmaavankaunista, todella makeaa jne. Eikö suomenkielestä parempia sanoja löydy kuvaamaan hyvääoloa, makeutta, nautintoa jne. Onhan siellä, mutta liekö ne sitten liian arkipäiväisiä.

Vai tarkoittaako esimerkiksi ”älyttömän hauskaa” sitä, että ollaan kuin mielipuolet, jolloin mielenterveys on järkkynyt, eikä ymmärretä tekoa ja sen seurauksia.

TÄHÄN SANOISIN, ETTÄ …

Kuinka monta kertaa törmääkään jopa päivittäin haastattelutilanteessa siihen, että henkilö aloittaa sanontansa ehdollisessa merkityksessä ”sanoisin” ja sitten kuitenkin sanoo sen asian ja mielipiteensä, kuten on aikonutkin. Jos ja kun kerran sanoo, niin miksi pitää aloittaa lauseke tällä -isi- päätteellä.
Joku taas aloittaa sanomisensa: ”Olisin sitä mieltä, että …” ja sitten ilmaisee mielipiteensä suoraan ilman -isi – loppua. Eikö voi aloittaa lausuntoaan suoraan: ”Olen sitä mieltä, että …”, kun kerran on sitä mieltä loppuun saakka.
Tässä tulee mieleeni muuan savonlinnalainen kunnallispoliitikko, jolla oli halu ja tarve sanoa asioitten käsittelyn välissä mitäänmerkitsevän ajatuksensa: ”Olen sitä mieltä, en ole aivan varma, mutta tiedän sen!” Siis ei yhtään mitään, mutta saipahan taas välillä olla äänessä. Toki hän ei koskaan sanonut: ”Olisin sitä mieltä, …”, joten hänellä oli kuitenkin selkärankaa.

Oli sitten mikä asia tahansa, niin tämä valtakunnan poliitikkojen käyttämä: ”Olisin” – muoto on iskostunut jopa toimittajiin muista puhumattakaan.

KUN KERRAN ON JOTAIN MIELTÄ, NIIN EI SITÄ TARVITSE EHDOLLISTAA, VAAN ON ALUSTA 
SAAKKA SITÄ MIELTÄ, MITÄ ON LOPULLISESTIKIN.
Jos pelkää joutuvansa sanoistaan kiinni, ei sitä helpota yhtään se, että alussa on ehkä, mahdollisesti, kenties jne. jotain mieltä, kun sitten kuitenkin on jotain mieltä.

Muuan toinen edesmennyt kunnallispoliitikko tullessaan myöhästyneenä kokoukseen, oli mielestään ehdottoman varma asiastaan sanoessaan: ” En tiedä, mistä täällä on puhuttu, mutta olen asiasta puolesta tai vastaan tai päinvastoin!” Siis ei ollut mitään mielipidettä hänelläkään, mutta pitipähän päästä tomerasti sanomaan ajatuksensa julki. Hänellekin nostan hattua, koska oli ehdottomasti juuri sitä mieltä!

Onko aika lopettaa jo tuollaiset selittelyt, mitä edellä mainitsin, vaan sanotaan selkeästi mielipide, jos se kerran on olemassa, eikä selitellä että ”Ehkä mie olisin sitä mieltä, jos vaan saan mahdollisuuden olla äänessä. Kenties voisin jopa äänestää siitä asiasta, sillä se on mielestäni erittäin tärkeä!”

Olisiko pitänyt kenties sanoa, että ihan huuhaata tämä kirjoitus tai sitten sikamakeeta jaarittelua, vaikka olen sitä mieltä, ettei tämä sitä ollut, vaan täyttä asiaa alusta loppuun.
Mielenkiinnosta seuraan ja takerrun ensi kerralla kiinni kuin ”äkäinen emäntä kynsillään tai sontapaakku Junttilan seinään”.
 

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Minä sain jo kauan sitten nuorena kiireapulaisena Sokoksen miesten kalsariosastolla puhuttelun eräältä asiakkaalta (jonka tiesin äidinkielen opettajaksi) juuri tästä asiasta. Olin kehunut asiakkaan kädessä olevia kankaisia nenäliinoja hirveän kauniiksi. Puhuttelu myötäili yllä olevaa tekstiä. Silloin opin. En tiedä muistanko käytänössä kuitenkaan…

    • Hannu Musakka

      Kiitos Leena!
      Ei taida sellaista ihmistä ollakaan, joka aina muistaisi, mutta ehkä tästä taas jonkin aikaa. Siekin :)

Jätä kommentti

*