Hus, tiehesi siitä!

Kaikkea pitää päivässä kestää,
mikä tämän kiukkuni voisikaan estää
ja mikä on tähän tänään syy,
kuningas-kobra vai tavallinen kyy.

Niskaansa kalistaen päätänsä nostaa,
jotain aikoo tehdä tai pelkästään kostaa.
Tuijottaa kauan, ei iskekään, syystä,
jota en tiedä, johtuuko kyystä.

Niskasta nappaan ja seinään heitän,
istun ja huokailen, kahvia keitän.
Jopas oli tiukassa kiukku ja mieli,
aivan kuin kyyn suusta vilkkuva kieli.

Sinne se lähti kiukku, ja kupin
toisenkin tyhjennän, puukkoon tupin
etsin, mutt’ kuitenkin, varmistan, viskaan
käärmeet. Ei kiukku hengitä niskaan.

Joskus on kiukulle saatava lupa,
kaikelle ilolle muuten on hupa.
Sitten on kevyt olo, aurinkomieli.
Kun kiukku on poissa, niin laulavi kieli.

Jätä kommentti

*