Miksi Norja ja Ruotsi menestyvät?

Toiset maat keräävät mitaleja roppakaupalla ja toiset tekevät työtä saadakseen edes yhden. Mistähän sekin johtuu? Ilmeisesti siitä, että kaikki eivät voi kaikkialla olla yhtä hyviä. Mitä siitäkään tulisi!?
Parhaillaan käytävissä talviolympialaisissa on hyvä tunnelma. Kenties enemmän sen ja niitten maitten kansalaisilla, joitten urheilijat sijoittuvat lajissa kuin lajissa mitaleille. Ainahan se nostaa kansallistunteen huippulukemiin ja ”on uljasta olla norjalainen”, kun mitaleja ropisee joka päivä jostain lajista. Ja vaikka Ruotsin kunkku, jolle sattui erinomainen ja harvinaislaatuinen tilanne ruotsalaisen pujottelijan voittaessa hänen silmäinsä alla olympialaisen kultamitalin tai ruotsalaisnaisten samoin yllätyshopean ampumahiihtoviestissänsä. Rintaa rottingille vaan!

Onhan suomalaisetkin menestyneet ja voittaneetkin lähes jokaisissa talviolympialaisissa ja varsinkin silloin, kun lajikirjo oli paljon pienempi ja hiihtomatkoja vain perusmatkat perinteisellä tyylillä. Ei ollut joukkuekilpailuja, ei sprinttejä, ei sprinttiviestejä, kaukaloluisteluja, ei temppuiluja rinteessä laudanpalasilla tai kaiteita pitkin laskien ja niin edelleen kelkkailusta puhumattakaan.

Jotkut maat ovat tulleet ryminällä mukaan ja ottautuneet tosissaan markkinoimaan omaa maataan talviurheilun avulla, kuten nyt näkyy Norja ja moni muu tekevän. Suomelleko jää vain liisteet?! Se ei se ole VAIN, sillä nekin mitalit ovat merkki joka tapauksessa siitä, ettei sitäkään kansaa sovi aliarvioida.

Jos aina elettäisiin Paavo Nurmen, Veikko Hakulisen, Eero Mäntyrannan, Marja-Liisa Kirvesniemen,Matti Nykäsen tai jonkun muun menestyneen aikaa, mikään ei kehittyisi. Joka sukupolvella on omat mestarinsa. Toisten ura jatkuu pidempään, toiset tyytyvät lyhyempään tai joutuvat terveydellisistä syistä lopettamaan aiemmin. Nyt eletään tätä aikaa ja se, mikä on mennyttä, on historiaa. Nyt on tämä aika ja omat mestarinsa ja tulokset ovat niitä, mitä nyt syntyy.

Kaikki kehittyy, tulee uusia lajeja, sitä kautta uusia voittajia ja menestyjiä. Jääkiekossakaan ei aina löydy samanlaista joukkuetta, sillä jokainen maa, joka lajia vie eteenpäin, on oikeutettu myös menestymään olympialaisissa. Ei voida kenenkään otsaan painaa leimaa, että ”älä poika tai tyttö kuvittele menestyväsi”. Näissäkin kisoissa on nähty jo monta yllätysmenestyjää ja se onkin parasta.

Suomella on kaikissa lajeissa tulemassa uudet sukupolvet ja he kaikki tekevät parhaansa niillä eväillä ja ehdoilla, jotka itsekullakin on. Kun eivät ole robotteja, jotka tekevät kaiken aina samalla tavalla, niin lopputulos tiedetään vasta kilpailusuorituksen jälkeen.

Sen vuoksi ikävä kyllä ihmetyttää maininta Kanada-Suomi – jääkiekko-ottelusta, että ”kun Kanada sai sen ainokaisensa, niin peli oli siinä!” Tuossa pelissä ei varmasti ollut siinä tapauksessa valmentajalla eikä pelaailla kaikki pelissä, kun tuon maalin jälkeen oli vielä lähes 20 minuuttia peliaikaa. Ei tarvitse historiankirjoja kauas plarata, kun selviää, että viimeisellä minuutilla on tehty monta maalia.

Jääköön tuo asia nyt kuitenkin, sillä se olkoon poikkeustapaus.

Maitten välillä on eroja jo pelkästään historiassa: suomalaiset ovat metsäkansaa ja sen vuoksi hiihto perinteisellä tavalla on ollut vahvuus. Ei ole vuoria. Vain matalia töppyröitä. Maassamme on harjoitettu maataloutta ja kalastusta sisävesillä. On siis eletty erilaisessa kulttuurissa kuin esimerkiksi Norjassa, joka on Atlantin valtameren rannikkoa ja vuoristoa täynnä oleva pitkä maa. Kalastus merellä on ollut aivan toista kuin Suomessa, on kuljettu vuoristoa ja tuntureita. Valtameren takaa on tullut vaikutteita ja sinne on lähdetty. Sitten löytyi öljy, josta maa alkoi saada rikkauksia. Urheilu ja ulkoliikunta mahtavissa olosuhteissa kehitti ihmiset jo aivan eri tavalla kuin Suomen pienipiirteisessä maastossa.

Ne ovat kaksi tosiasiaa, jotka yleensä unohdetaan ja mistä kaikkea on lähdetty rakentamaan. Norjan öljyvarannot ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa metsä tai ”Nokia”. Eletään aivan erilaisissa olosuhteissa, eikä valtiot ole yhtä varakkaita. Norjalaisten menestyksessä se vain näkyy niin kesällä kuin talvellakin. Ilmeisesti eri valtioissa asuu kunnianhimoisempia ihmisiä enemmän.
Valtiot näkevät asiat eriarvoisina myös kaikissa Pohjoismaissa. Suomen ja suomalaisten eväät riittävät tiettyyn tasoon. Aina ei löydy sellaisia urheilijoita, jotka paistattelevat päivää maailman huipulla. Sekin on tosiasia.

On siten täysin turha verrata maita keskenään. Sekin vielä, että kun Ruotsissa on n. 3 miljoonaa ihmistä enemmän, pitää senkin näkyä jossain. Suomalaisten on täysin turha repiä vaatteitaan ja kateellisina verrata itseänsä Ruotsiin tai Norjaan. Jokainen on oma yksikkönsä ja sillä hyvä.

Yhtenä vuonna Suomesta tulee voittajia, toisena muualta. Niin se menee … ja onhan vielä kaksi mielenkiintoista lajia läpikäymättä eli naisten 30 km ja miesten 50 perinteisellä. Niitten matkojen voittajat ovat kingejä. Niinhän se on kesällä maratonillakin tai kävelyurheilussa 50 km:llä.

Katsotaan kisat loppuun, ollaan ylpeitä siitä, että suomalaiset ovat mukana, ovat käyttäytyneet asiallisesti ja fiksusti ja edustavat maataan ylpeinä toisten joukossa. Jätetään turha ulkopuolinen vertailu ja arvostelu pois. Se ei johda mihinkään, sillä kuten sanoin, vain urheilija itse juuri siinä tilanteessa tietää oman suorituksensa ja sen pitää riittää. Jos ei riitä, niin mitä sitten? Vaihtaako joku sen vuoksi kansallisuutta tai repii vaatteensa ja sirottelee tuhkaa päälleen?! ”Ubi bene, ibi patriae eli missä jalat, siellä maa”, kuten vanha viisaus kuuluu. Tai sitten pitää itse hypätä kehiin ja tehdä paremmin. Siinä ne vaihtoehdot ovat!