Juhannuksesta viikko

Kirjoitin aiemmin Jyväskylän nuorista auttajista. Tilanne on sikäli hallinnassa, että sydänkohtauksen saanut henkilö on elossa ja hänellä on todettu sepelvaltimotauti. Ennen tuota tapahtumaa, kardeologi ei ottanut tosissaan henkilön tutkimustuloksia sairauden toteamiseksi. Piti siis käydä lähellä kuolemaa, että ottautuivat. Kuinkahan monessa sairastapauksessa on samankaltaista tietämättömyyden piikkiin laitettavaa kohtausta, jotka eivät kaikki pääty yhtä onnellisesti. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä ja heidänkin tietotaitonsa on rajallista. Se, että myöntääkö henkilö asiakkaalleen tietämättömyytensä vaiko ei, siinä on asian ydin. Jos myöntää, mutta sanoo, että nyt on otettava yhteyttä asiantuntijoihin tai laitettava tarkempiin tutkimuksiin, sillä voittaa asiakkaansa luottamuksen. Mutta jos tiukasti pitäytyy kannassaan ja omassa rajallisuudessaan, moni tapaus ehtii saada kohtalokkaan päätöksen. Sitten vasta herätään, muttei sittenkään lääketieteen edustajat myönnä mitään, vaan selittelyt paranevat vain kaiken aikaa. Omakohtaisia kokemuksiakin on, vaikkei noin vakavaa kuin tuo Jyväskylän tapaus. Siitä huolimatta luottamus kyseiseen lääkäriin meni loppuiäksi.
Toisessa tapauksessa taas lääkäri myönsi, ettei tiedä, mutta että ”soitetaan Kuopioon asiantuntijalle” osoitti siltä lääkäriltä tiedonjanoa ja hänen käyttäytymisensä ansaittua luottamusta. Pienestä se on kiinni.

Sitten toisenlaiseen asiaan: Käytiin Juankosken Karjalaisten kanssa reissussa Tampereella ja Mäntässä Serlachiuksen museossa ja taidenäyttelyissä.
Opastettuja kierroksia parikin kappaletta. Oppaat olivat asiantuntijoita ja asiaansa perehtyneitä. Ensimmäisellä kierroksella Pyynikki tuli tutuksi, samoin Vapriikki – Finlaysonin tehdaskiinteistössä oleva näyttely sekä Tuomiokirkko. Kun tämä tuli puheekseni sukulaispaikassa sitten illalla, niin heidän pieni tyttärensä oli ollut kovasti pettynyt joskus aiemmin käydessään, kun ”mummo, siellä ei ollut Jeesusta!”
Lapsi oli tottunut kirkossa näkevänsä Jeesus-hahmon. Onhan siellä Tuomiokirkossa, mutta kun taiteilija oli kuvannut hänen lapseksi, niin se ei auennut tälle pienelle.

Taiteilijoitten luomukset ovat varsinkin lapsille monesti vaikeatajuisia, vaikkei tosin tarvitse olla lapsikaan ymmärtääkseen taiteilijoitten ajatuksenjuoksua. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaiken pitää olla näköistaidetta, kuten mm. suomalaiset Halonen, Edelfelt, Gallen-Kallela saivat aikaan, mutta lapsen mielikuvitusmaailma ei aina riitä.

Tampereen kaksi päivää hurahtivat äkkiä. Jälkimmäisenä tehty kiertoajelu – Juicen kierros – oli sen näköinen ja kohteet sen mukaan, missä milloinkin taiteilija oli asunut, istunut parantamassa maailmaa mm. Kaurismäen veljesten ja Matti Pellonpään kanssa. Käpylän kaupunginosassa asunut Juice oli määritellyt sen paikan osoitteeksi joululaulusta löytämänsä määritteen – Enkelparventie – niinkuin hänen ajatusmaailmansa kaikkine laajuuksineen on esilletullut monissa kappaleissaan. Kukahan ensimmäiseksi arvaa, missä laulussa tuo tie esiintyy? Helpotan hieman: ”Heinillä härkien kaukalon” – siinä se seisoo.

Pyynikin kesäteatterin näytelmä ”Niskavuoren nuori emäntä” oli näkemisen arvoinen. Istutaan katsomossa, näyttelijät kiertävät kehää, juoksevat paikasta toiseen, vaihtavat asusteita. Ei voinut muuta kuin ihailla sitä tarmoa ja menoa. Heikkokuntoiset olisivat pudonneet kyydistä jo alkumetreillä.

Serlachiuksen Gustaf-museolla kannattaa varata opastus, mutta on syytä myös varautua työhaastatteluun. Ei sinne niin helposti vain päästäkään. Opas oli ammattinäyttelijä ja hyvin sisäistänyt Gustaf Serlachiuksen aikaisen käyttäytymisen. Joku meistä olisi kelvannut apumieheksi maatilalle, joku karjakoksi, toinen konekirjoittajaksi jne. Kahden kerroksen väen elämä oli alkuaikoina hyvin tavallista. Mahtava näyttely kaikkineen aikakuvauksineen, malleineen. Kuulokkeet päähän ja jokainen kuuli selostuksen juuri niin kovaa tai hiljaa kuin tarvitsi. Siirryttiin huonetilasta ja tilanteista toiseen sujuvasti.

Gösta – taidemuseolla riitti nähtävää kaikkialta maailmasta. Oli Monnet Ranskasta, Ville Vallgrenin, Emil Vikströmin, Ellen Thesleffin töitä. Alkujaan teosten määrä v. 1933 oli n. 4000. Nyt taidetta on kaikkineen muutama kymmenentuhatta. Siis aivan valtaisa määrä.

Jos minne, niin todellakin suosittelen käymistä Mäntässä tai virallisesti sanottuna Mänttä-Vilppulassa, jos joku haluaa nähdä tai kokea jotain hyvin ainutlaatuista.

Mitä jäi käteen tästä viikosta? Kulttuuripläjäys oli melkoinen ja sillä elää kauan. Ikävät asiat kääntyivät loppuviikosta iloisiksi ja voisi sanoa, että asioilla on tapana järjestyä. Niin nytkin.