Juokseminenko vaikeaa?

Viime päivinä on mediassa pohdittu muunmuassa sitä, kuinka asevelvollisuuttaan suorittamaan hakeutuvat eivät osaa enää juosta. Mittarina pidetty Cooperin testitulokset ovat pudonneet vuosikymmenien takaisesta keskiarvostaan yli 600m 12 minuutin matkalla. Aiemmin keskiarvot olivat lähes 2600m ja nyt hädin tuskin 2000 m.

Lisääntynyt paino, helpompi elämä, kuljetukset erilaisiin harrastuksiin ja mikä muu tahansa elämää helpottava ja laiskuutta lisäävä toimenpide, saa aikaan edellämainitun tuloksen. Nykyisin ei kunnia-asiana olekaan fyysinen suoritus, vaan elektroniset pelit ja kisat. Massiiviset rahapalkinnot houkuttavat ja koukuttavat. Aikaahan niihin menee, mutta fyysistä kuormitusta ei juurikaan.

Pikaruoka, valmiit tai puolivalmiit einekset, sokeroidut ja makeutetut välipalat lisäävät energiaa, joka pitäisi luonnollisesti poistaa kehosta samassa suhteessa. Juoksu on yksi tehokkaimmista tavoista paitsi, että ”siinä tulee hiki ja sitten pitää taas käydä suihkussa, joka ei ole kivaa!” Kun vaan voisi olla ja lojua, niin se se vasta elämää onkin. Kuulokkeet korvissa, ettei vain kukaan pääse häiritsemään kuuntelua.

Voihan sitä juosta kuulokkeet korvilla, mutta siinä on silloin myös tapaturman vaara. Musiikki estää kuulemasta liikenteen ääniä, kun on niin lumoutunut johonkin räminään tai kolinaan. Muka siitä saa hyvän rytmin juoksemiselle. Pötyä!

Juoksemisen rytmiin ei tarvita ulkopuolista tahdittajaa, vaan se löytyy aivan luonnostaan, kunhan vain lähtee liikkeelle.
Juokseminen sinällään on helpoin ja nopein tapa liikkua jalan pitkin metsäpolkuja ja teitä. Se tiedetään jo vanhastaan. Kun on kiire jonnekin tai sanottakoon tiukka aikataulu, niin juoksemalla on nopeammin perillä kuin kävellen, yleensä.

Kun katsoo koulusta palaavia lapsia, niin miten kevyesti jalka nouseekaan. välitunnilla kirmaillaan pitkin pihaa hippasta ja jos jonkinlaista leikkiä. Sitten kun kasvetaan vähän yli 10-vuotiaiksi ja teini-ikään, niin juoksu unohtuu useimmalta. Suurin syyllinen lienee tiukka vaatemuoti ja se, ettei se ole trendikästä, muotia. Sääli!

Jos lapset ja nuoret ymmärtäisivät, kuinka paljon juoksuliikunnasta heille on hyötyä vielä ikääntyneinäkin, niin tekisivät vaikka omia kilpailujaan vapaa-ajallaan ja juoksisivat, mutta … kun ei kaverit, niin en minäkään. ”Ei se ole kivaa, kun siinä hengästyy ja kampaus hajoaa ja tulee hiki ja pitää TAAS KÄYDÄ SUIHKUSSA”.

Tänäpäivänä kaikissa kodeissa on pesumahdollisuus aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi 1950-luvulla, miun lapsuudessani ja nuoruudessani. Nyt joku taas sanoo, että ”ai milloin? ja että Eikö teillä ollut silloin suihkuja?”

Oli koulussa, muttei monenkaan kotona. Kenties oli pihassa sauna, mihin kannettiin vesi, laitettiin tulet padan alle ja siten saatiin lämmintä vettä peseytymiseen. Ei vaan ollut. Meilläkin oli kaivolta kantomatkaa ”vain” 20 m, talvella kelkan kyydissä ja muulloin kantaen.

Mutten tiennyt sen mukavampaa tapaa olla ulkona, käydä lenkillä kavereitten kanssa tai vaikkapa yksin. Sai jättää vähäksi aikaa kaikki muut askareet, kunhan vain oli ensin tehnyt oman osuutensa. Kun luonnossa vallitsi hiljaisuus, korvat saivat levätä. Autoja oli silloin vähän verrattuna tähän päivään. Juostessa sai kehittää vaikka mitä juttuja, ajatus kulki vilkkaammin. Tehokasta ajankäyttöä samalla.

Lenkiltä tultua oli todellakin hyvä ja rento olo. Painokin pysyi kurissa. Ja kun oli kavereita, joitten kanssa esimerkiksi 35 km:n lenkki sunnuntaisin meni todella kuin siivillä. Varsinkin, kun viimeinen kymppi otettiin pikataivalta, ei verenmaku suussa, vaan vähän kilpoja. Hyvin kestettiin ja siitä sai sopivasti lisää kuntoa selviytyä elämän haasteista tähän päivään saakka.

Mitä kaikkea hyvää terveyteen sainkaan tästä juoksuharrastuksestani? Erinomainen hapenottokyky, vahva luusto, erinomainen vastustuskyky, hyvä lihaskunto, vahva itseluottamus, ei kilometripelkoa myöhemminkään. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka, vaikka näin: Elimistön aineenvaihdunta koheni ja parani. Juoksuharrastuksen myötä terveellinen, vaikkapa yksinkertainenkin ruokavalio, on estänyt verenpaineen nousut, kolesterolit, on vahva sydän. Nykyisin laulamiseen liittyen, ei ole mitään pienintäkään ongelmaa esiintyä vaikkapa 1h 30 min yhtäsoittoa, vaihtaa vaatteita ja ajaa takaisin kotiin muutama sata kilometriä, yöpyä teltassa tai missä milloinkin.

Syntyy vain terveellistä väsymystä, jolloin aina saa unesta kiinni. Ei ole ollut koskaan sellaista tilannetta, että olisi joutunut valvomaan sen vuoksi, ettei uni tule. Kun terveellisellä tavalla väsyttää itseään ulkoilmassa, ei muuta unilääkettä tarvita. Lumenluonti, nurmikon ajot, polttopuitten teko. Kyllä jaksaa.

Jostain kumman syystä juokseminen on ollut miulle luontainen etenemismuoto, joskus kovempaa vaikkapa 30 metrin pikapyrähdys 3,1 s lentävällä lähdöllä eli sopivalla kiihdyttämisellä tai sitten Cooperin testissä 24-vuotiaana 3960 metriä hiilimurskaradalla Pajulahden urheiluopiston pääsykokeissa. Jäin tosin varasijalle, mutta onnekseni tajusin hakea, Espoossa asuvana, Solvallan urheiluopistoon Nuuksioon ruotsinkieliseen. Opin monipuolista liikuntaa, teoriassa ja käytännössä, ruotsin kielen lisäksi ja kaikesta on ollut valtavasti hyötyä koko lyhyen (kohta 72-v) elämäni ajan ja edelleen. Eipä väsy helposti, eikä hengästy. Solvallassa mitattiin hapenottokyky ja se oli samoja lukemia kuin mitä Juha Miedolla parhaimmillaan. Ja kaikki se johtui vain juoksuharrastuksestani.

Harrastus muuttui vähän kerrassaan vakavammaksi kilpaurheilun myötä ja tuloshakuiseksi. Tosin sitä voi joku miettiä, että mitä hyötyä on juosta 400 m lähelle 50 sekuntia tai 800 m kahden minuutin pintaan saati 25 km:n Kaisaniemen maraton 1.31,33 aikaan. Oli tästä se hyöty, etteipä tarvitse sairastella eikä lääkkeitä nauttia flunssapiikeistä puhumattakaan.

Kannattaa siis juosta nuorempana eli alle 30 vuoden ikää. Tällä hetkellä luuston vahvuus itselläni on alta 40-vuotiaan samoin kuin muukin terveys.

Ja miten helpolla tämä kaikki onkaan syntynyt? Lenkkarit jalkaan, verkkarit päälle ja menoksi. Joskus 10 km, toisen kerran 35 km ja muulloin siltä väliltä. Talvipakkasella vähän enemmän lämmintä päälle.
Ei se muuta tarvitse ja selviää elämässä paljon helpommalla monessa tilanteessa, missä milloinkin.

Jos jalat kipeytyvät juoksuharrastusta aloitettaessa, kannattaa ottaa välillä vähän kevyemmin. Bostonin maratonin v. 1962 2.sijan saavuttaneen LUM:n Paavo Pystysen ajatuksin: ”1. Jos jalat juostessa kipeytyvät, juostessa ne paranevatkin. 2. Ja vauhtia voi säädellä. 3. Kun laittaa kaksi kovaa vastakkain eli kipeät lihakset ja asfalttitien, toinen antaa periksi nopeammin ja pehmenee. Yleensä se ei ole asfaltti”.

Mistä tahansa työtehtävästä nykyaikanakin selviää helpommalla väsymättä, kun vain edes vaivautuu vaikka joka toinen päivä juoksulenkille. Jonkun mielestä pyöräily on parempi vaihtoehto. Okei, sovitaan niin, mutta siinä jalat tuppaavat jäykistymään. Sen vuoksi yleensä kaikki aktiiviurheilijat palloilulajeista alkaen komennetaan juoksemaan verenkierron ja hapenottokyvyn kehittämiseksi.

Kun lihakset saavat happea, niin ne jaksavat työskennellä vaikka ampumaurheilussa tai painissa tai nyrkkeilyssä tai … missä tahansa lajissa. Juokseminen on kaiken urheilun perusta. Niin se vain on.

Ja kaikkein yksinkertaisin tapa hoitaa terveyttään ja fyysistä kuntoaan, kunhan muistaa verytellä lenkin jälkeen. Ei suinkaan heti, sillä se rasittaa entisestään maitohappoista elimistöä ja lihaksistoa, vaan pari tuntia lenkin jälkeen, jolloin olo on tasaantunut. Silloin rauhallista ja rentouttavaa venyttelyä, ravistelua palauttaa lihaksiston nopeammin normaaliin lepotilaan. Silloin uni maistuu, eikä tarvitse houkutella millään.

Siis, juoksemaan vaan, vaikka päivittäin. Menee se aika muutoinkin, harvoin siitä muusta on koko loppuelämäksi hyötyä yhtä paljon.

Jätä kommentti

*