Karanteenin sisältä

Mistähän muusta sitä riittääkään puhetta nyt, kun lätkäsivät sieltä Kiinasta tämän koronaviruksen maailmalle. Massiivisia seurauksia hyvin lyhyellä aikaa, mutta onko tämä uutta?
Kyllähän se sitä on, sillä ei tällaista virusta ole ennen maailmalla kulkenutkaan. Rajoja on suljettu, kauppojen ovia laitettu säppiin, matkailukohteet lepäävät rauhassa. Liikennemäärät tien päällä ovat laskeneet.

Samalla kertaa toimittajat kaikkialla seuraavat aikaansa: Ilma on puhdistunut, päästöt ovat vähentyneet ja elämä puhtaassa ilmassa tuntuu piristävän kaikkialla.
Ihmiset kulkevat ulkona enemmän kuin aikoihin, paitsi terassikansa.
No, 70+:lta on rajattu monta mahdollisuutta pois: Kaupoissa ei saisi käydä, kenenkään kanssa ei pitäisi olla tekemisissä ennenkuin siivoaa suutaan desinfiointiaineilla. Ei ainakaan lähietäisyydellä, 2 metriä välimatkaa. Viihteestä puhumattakaan.

Tällä kaikella on tarkoituksensa, niin pandemialla kuin ohjeillakin.

Ainakin Suomessa vallitsee hyvin järjestyksenomainen tilanne ja se on hyvä.
Sensijaan koulua käyvien osalta tällainen etäopetus-tilanne on uusi, mutta kaikkeen tottuu. Kunhan pahin (?) menee ohitse, ehkä sitten koulunkäynti maistuu entistä paremmalta. Nyt jää väliinputoajia, kun kaikki eivät kunnolla hallitse tai viitsi tehdä kauko-opetuksessa läksyjään. Kenties siihen on syynsä muualla ja jokaisella omansa.

Tämä tilanne monella tapaa muistuttaa aikaa 80 vuoden taakse, kun sotatilanne vallitsi myös Suomessa. Silloin oli kuitenkin näkyvämpi tuo vastustaja. Nyt sellaista ei huomata. Virus hiipii salakavalasti. Siihen ei vaikuta ikkunoitten pimennys, kuten sota-aikana, vaan nyt vaaditaan pitkäkestoisia hermoja kaikilta.

Hallitus on onnistunut tähän saakka Saulia myöten ylläpitämään ohjeistusta monenlaisin määräyksin. Uhka kun on olemassa ilmassa näkymättömissä. Eivät ohjeet turhaan ole olemassa ja vaikka omalta kohdaltani tuntuukin joskus hetken liioittelulta, niin tähän on vain sopeuduttava, kunnes tulee uusia määräyksiä. Iän perusteella kuulun riskiryhmään, terveyteni kohdalta en, mutta kukapa sitä huomista tietää. Sitähän ei ole painettu edes kalenteriin huomista päivää. On vain määritelty, että se on 7.4. ja tiistai. Se on fakta, mutta kun eletään tiistaita, niin huominen päivä on taas sitten seuraava.

Siihen ”huomiseenhan” se loppui sen yhdenkin pojan odottelu, kun ”puistossa ison koivun alle huomisiltana suavuttaisiin”, vaan se Hilma teki oharit, kun hän vaan narrasi tuolla ”huomisella” ja kun tuo poika sitten monena iltana kävi tavoilleen uskollisena paikalla, mutta ”Hilima, tuo Hilima ei tullunnakkaan, minä iteksein sain jiähä vuan outtelemmaan”.
Ettei olisi käynyt niin kuin sille entiselle toiselle savolaispojalle, kun odotteli Kuopion asemalla kirjeenvaihtokaveriaan, tyttöä, Helsingistä. Ensi kertaa näkivät silloin silmäkkäin ja se jäikin viimeiseksi.
Poika erehtyi sanomaan tytölle, kun hän oli laskeutumassa junasta: ” Sin oot iha haaskannäköne!”

Eihän helsinkiläistyttö ollut savon murteeseen ennen törmännyt ja loukkaantui tuosta niin, että kääntyi ja lähti tiehensä ja seuraavalla junalla takaisin Helsinkiin. Poika jäi ihmeissään katsomaan ja miettimään: ”Mittee se nyt tuosta loukkaantu tuolla tavalla, kun hän olj minun mielestäinj ielleen iha haaskannäköne!”

Onneksi maan hallitus antaa selkeitä päivämääriä eri rajoitusten noudattamisille, ettei kävisi samalla tavalla kenenkään kohdalla, asui sitten Kuopiossa tai muualla päin Suomea.

Joku miulta kysyi, jotta ”kuinka kauan arvelet tämän pandemian kestävän Suomessa?” Mie siihen vastasin: ”Eihän se kauempaa kestä kuin aikansa. Sitten se helpottaa”. Niin se vain on.

Jätä kommentti

*