Karjalaispojan marjaisa joulupuuro

Alkaa olla aika hilkulla tämänvuotinen joulu. Siispä sanoista tekoihin. Mikäpä pitää parhaiten nälän loitolla ja kehon terveenä ja hyvävoimaisena kuin oma, perinteinen Karjalaispojan marjaisa joulupuuro.

Kerron seikkaperäisesti ensin raaka-aineet ja sitten tekemisen pienine lisukkeineen, joita voi sattua innostuneelle karjalaispojalle hilkkua vaille 71 v.

Tästä se lähtee:

Ainekset: Luomu ruisjauhoa, ruislesettä, ruisrouhetta, vettä, hienoa merisuolaa, nokare voita, mustikoita, puolukoita ja kourallinen tyrni-marjoja. Kaikkia sopivasti ja riittävästi sekä aivan lopuksi hienosokerin, ettei maku jää suolaiseksi. Marjat otan esille jo valmiiksi, vaikkei ole mitään merkitystä sillä, ovatko ne sulaneet vaiko ei. Mieluummin kokonaiset marjat, jotta niiden sisältämä mehu sitten marjojen sulaessa sekoittuu puuroaineksiin, eikä pääse yhtään karkuun.

Miulla on n. 3 litran teräskattila, johon laitan n. litran vettä eli 1/3. Siihen ripottelen omalla mitallani paketin reiästä suolaa ja nokareen voita. Miksi voita? En siihen löydä mitään järkevää selitystä, mutta tunne on vahva, että sitäkin tarvitaan.

Sitten karistelen ruisrouhetta ja ruislesettä silleen sopivasti, ettei tule todellakaan liian vahvaa. Vispilällä hämmentelen sekaisin ja lisään kilon pussista ruisjauhoja jonkin verran ja muovisesta taikinakulhosta, minne marjat kaadoin pusseista, ravistelen vähän kerrassaan joukkoon. Puuro kuumetessaan sulattaa marjat tehokkaasti.

Vähin erin lisään ruisjauhoja, jotta siitä alkaa tulla sakean oloista, ettei tarvitse ihan vellinä syödä. Koko ajan hämmennän ja laitan virtaa pienemmälle. Kun puurojauhot tuntuvat sekoittuneen ja turvonneen riittävästi, nostan kattilan liedeltä ja sauvasekoittimella survon marjat pääosiltaan rikki. Mustikka antaa vahvan värin, osa tulee puolukoista sekä enemmän makua tyrnistä.

Sitten laitan kattilan takaisin levylle ja virrat ykköselle sekä haudutan sitä siinä jonkin aikaa. Kuitenkin minuuteista on kyse, ei enemmästä. Kattilaan on parasta laittaa kansi päälle, niin puuro samalla hautuu.

Muutaman minuutin hauduttamisen jälkeen nostan kattilan pois ja katkaisen virran levyltä. Lisään puuroon hienoa sokeria silleen sopivasti taas, että tulee vähän makua siihen suolan päälle. Parasta maistella samalla, jotta maku kutkuttaa makuhermoja taas silleen sopivasti. Siis oman maun mukaan.

Ja lopuksi kansi päälle sekä kylmälle levylle hautumaan omia aikojaan eli tekeytymään. Kylläpä on vahva latinki estämään kaikenmaailman sairauksia flunssasta alkaen. Eipä tosiaan olekaan tarvinnut kärsiä niistä vaivoista viimeisen 60 vuoden aikana, tuoreet metsämarjat ja hanki, avanto ja kylmä suihku lisäksi pitävät kehon vastustuskykyisenä läpi elämän.

No niin, taas lipsahti vähän. Ei se mitään, terveellinen puuro on joka tapauksessa, eikä aikaa tekemiseen mennyt kuin 15 minuuttia. Siellä se odottaa syöjäänsä. Kattilallinen? Niin, säilyvyys on taattu jääkaapin alalokerossa, joihin vihanneksia tai muita säilötään. Vielä kahden viikon päästäkin puuro on täysin syömäkelpoista aamu-, väli- tai iltapalaksi jälkiruokakupista. Pienempikin määrä riittää pitämään verensokeria ja samalla nälkää tasapainossa.

Mitä kaikkea sitten miun tämänpäiväiseen puuron tekoon sisältyi sellaista, jota kannattaa varoa?

Kattilaa ei kannata jättää kuumalle levylle yhtään hämmentämättä ja jos sen tekee, niin jauhomainen puuro ottautuu aika tiukasti kattilan sisäpohjaan. Eihän sitä tarvitse tietenkään syödä sitä palanutta tai kiinnijäänyttä, vaikkei se mitään myrkkyäkään ole. Täysin kypsynyttä vain.

Toisekseen kannattaa sauvasekoitinta käyttää tasaisesti ja kattilasta nostettaessa on syytä olla varovainen, ettei siitä putoa edes paljaalle varpaalle, kuten miulle kävi. Oma jalka onneksi ja sen verran jo jäähtynyt siinä sauvasekoittinen varressa ettei edes polttanut. Oma jalka, omat bakteerit, oma suu. Ei se ehtinyt matkalla likaantua. Matto kannattaa keittiössä ottaa pois tai ainakin kauemmas, sillä siinä puuroa tehdessä saattaa jokin pieni murunen pudota matolle ja jättää jälkensä varsinkin tuo mustikka.

Jos tuolle jotain hauskaa keksisi, niin voi sen mustikkaläntin viereen kirjoittaa päivämäärän ja kelloajan. Sitten kun matto jää perintönä jälkipolville, niin näkevät siitä, kuinka ahkera ruoanlaittaja maton omistaja on ollue. Päivämääriä ja länttejä vuosikymmeniltä.

Kylläpä on todella dynamenttista puuroa. Jouduin tekemään sitä myös viime lauantaina, kun vierailin laulamassa Tukholman ulkopuolella Vallentunassa ruotsinsuomalaisten joulutilaisuudessa ja olin Eila Pölläsen vieraana. Jossain vaiheessa siellä tuli perjantai-iltana puhetta tuosta miun puurostani ja Eilahan tarttui aiheeseen ja antoi määräyksen, että lauantaina aamusta teet tuota puuroa. Ja miehän tein työtä käskettyä. Samanlaiset tarpeet oli ja kun sain kattilallisen puuroa, niin sitä sitten riitti heillekin vieraineen päivineen. Laulutilaisuuden jälkeen Eilan luo vierailulle tulleet sisar sekä käly saivat sitä maistaakseen ja mykistyivät kertakaikkiaan. Vei kielen mennessään.

Sen puoleen tuossa hiljaisessa hetkessä oli puolensa, kun kerrankin sain puheliaat naiset hetkeksi hiljaisiksi. Kovin olivat tyytyväisiä ja halusivat reseptin. Eila kirjoitti sen heille saneluni mukaisesti. Siellä se sitten Karjalaispojan marjaisa joulupuuro mennä viipottaa pitkin ruotsalaiskoteja. Eila sanoi, että ”onpahan kerrankin terveellinen puuro ja miten yksinkertaisesti sen mieskin pystyy tekemään, oli sitten peukalo missä tahansa tai olematta!”

Voiko sitä parempia kiitoksia saada, kun olen tällainen itseoppinut Kokki Kymmenen. Edesmennyt julkkiskokki Jaakko Kolmonen oli aivan ehdoton, sen vuoksi mie kuitenkin olen kaukana hänen takanaan.

Niin ja laulut, nekin upposivat kuulijoihin Vallentunassa Träffpunktissa, johon oli puolet kertynyt Suomesta joskus muuttaneita ja toinen puoli siellä syntyneitä perusruotsalaisia. Sattui joukkoon joku Ahvenanmaalta ja alkoi kärttää miuta ensi vuonna myös sinne laulamaan. Puurosta ei vielä silloin ollut puhetta, kun sen tein Eilan kotona.

Mikäs siinä, laulanhan mie aina siellä, minne kysytään ja vaikkei kysytäkään, niin voin laulaa siitä huolimatta. Puuroakin teen, jos vain tarpeet löytyvät.

Tämä resepti on kaikkien lainattavissa, kunhan mainitsee vain alkuperäisen nimen. Jos sitä ei muista, niin voi nimetä sen hetken mielijohteesta vaikka Savolaisen tolokunevvääksi tai miksi tahansa. Hyvää se joka tapauksessa on. Vähempikin riittää kuin tuo miun tekemä määrä, tosin lyhyemmäksi aikaa kuin kahdeksi viikoksi, mutta kukin omien tarpeittensa mukaan luonnostaan.

OIKEIN HYVÄÄ JA MAKOISAA JOULUNAIKAA PUURON KANSSA TAI ILMAN! TERVEENÄ SITTEN TULEVAAN 
VUOTEEN 2017, JOKA ONKIN JUHLIA TÄYNNÄ. MIKÄS SEN PAREMPAA TAPAA JUHLISTAA SITÄ ON KUIN 
Karjalaispojan marjaisa joulu-, juhannus-, aamu-, ilta- tai välipalapuuro!

O L K A A   H Y V Ä T !