Tulee mieleen mainoslause: Mitä meillä oli, kun ei ollut Flooraa? Millä tavalla viestiteltiin, kun ei ollut iPadia, älypuhelimia, nettiä? Toki silloin oli puhelin, kirjoituspaperia ja muste- tai kuivamustekynä. Viralliset allekirjoitukset kirjoitettiin kosmos-kynällä, jota ei saanyt pyyhittyä pois.
Kuitenkin yhtäläisyyttä oli useimmiten se, että kirjoitettiin käsin.
Koulussa opetettiin kaunokirjoitusta, joskus pitkänkaavan kautta eli samaa kirjainta, sanoja peräperään vihkojen sivut täyteen. Mitä siitä jäi käteen? Käsiala kehittyi, osattiin kirjeitä tai kortteja kirjoittamalla kertoa, mitä missäkin oli tapahtunut, kuinka matka oli sujunut ja millainen oli kenties terveyskin.
Kädentaidot kehittyivät, monesta tuli käsillätekemisen mestareita taidokkaine aikaansaannoksineen jne. Nyt on kirjoitustaito jäänyt sinne tekstauksen asteelle ja kädentaidot jäävät mielestäni puutteellisiksi. Käsiala jos ei kehity, niin ajatus on samanlaista pätkimistä, lyhytkestoista.
Takavuosikymmeninä opittu kirjoitustaito säilyy läpi elämän ja kuinka onkaan ilo lukea iäkkään ihmisen vielä tänäkin päivänä kirjoittamia kirjeitä. Ne ovat todellakin taideteoksia, joista saa selvää. Nykykirjoitustyyli on mielestäni kuin nykytaidetta ilman mitään selkeää viestiä, kunhan on vain rätkitty jotain kasaan ja sitten nimellä koetetaan saada katsojat ymmärtämään, mitä halutaan sanoa.

Sääli, ettei lapsille opeteta perinteistä kaunokirjoitusta. Samalla kehittyisivät myös visuaaliset taidot. Nyt luotetaan koneisiin ja siihen tekstimalliin, joka sinne koneelle on saatu tehdyksi ja tallennetuksi. Ei se kehitä ketään tai mitään taitoa. Olkoonpa jonkun mielestä ”kivikautista” ajattelua tämä miun kirjoitukseni, mutta silloin todella osattiin elää ja nauttia kaikesta siitä, mitä käsin saatiin aikaiseksi.

Toivottavasti Opetushallitus ottautuu tähän asiaaan uudemman kerran. Ei elämä voi olla niin nopeaa ja pätkittäistä, ettei olisi aikaa kirjoittaa kunnolla ja taiten. Miten mielellään haluaisin edelleen saada lastenlapsiltani käsinkirjoitettuja kortteja ja kirjeitä, sillä niissä on mukana samalla kertaa myös kirjoittajan sielu. Ei vie sen enempää aikaa, kirjoittaako tekstiviestiä kännykkään tai korttiin käsin. Kortit säilyvät, tekstiviestit häviävät, kun puhelin menee mykäksi. Koneethan eivät ole ikuisia, eivätkä kestä ihmisikää, mutta kirjoitustaito ja lähetetty kortti tai kirje säilyvät sukupolvilta toiselle. JA SE EI OLE PIKKUASIA TAI VÄHÄPÄTÖINEN, vaan niissä lähetyksissä on aina historiaa ja ajankuvaa.

Jospa opettajat ottautuisivat asiaan ja saisivat aikaan kouluissa kirjoitusvallankumouksen. Se jos mikä olisi VUOSISADAN TAI VUOSITUHANNEN KULTTUURITEKO. Kädet ja kynät ovat tarkoitetut ihmisille myös kirjoittamista varten. Jos joku itkee postimaksujen perään, niin kaikella on hintansa, ei se sen kummempaa ole. Jättää jonkun ”energiapurkin” ostamatta ja ilahduttaa ystäviään, vanhempiaan, isovanhempiaan korteilla tai kirjeillä. Muutaman postimerkin hinta ei vie ketään perikatoon, näin uskallan väittää, mutta lähetetty ja käsinkirjoitettu viesti on mittaamattoman arvokas saajalle. Muistaisitte edes tämän.