Kaunis vai ruma, hyvä vai paha – ikuisia arvoituksia

Kuka pitää kenestäkin tai mistä, ovat vain makuasioita.

Jos ”huippukokki” omasta mielestään tekee hyvää risottoa, niin hän kutsuu sitä täydelliseksi. Joku sivustaseuraaja katsoo sitä ja maistaa ja sanoo:”Joo, ihan hyvää!” Tarkoittavatko nuo sitten ihan samaa. Toinen on hekuman huipulla, kun kerrankin onnistui, toinen sanoo mitäänsanomattoman. Voisko kokki olla pettynyt, kun ei mielestään täydellinen saanutkaan kaveria hurmokseen.

Sama toistuu lähes joka päivä, kun kokkiohjelmia seuraa. Samaa teatteria joka hetki ja kyse on vain ja ainoastaan kokkien henkilökohtaisista tuntemuksista. Vaikka kuinka niitä kehuu täydellisiksi, niin mitä se tarkoittaa? Sitä, että kun tulee toinen paikalle, maistaa ja mielessään ajattelee: ”Ei tämä ihan sitä ole, täytyy panna paremmaksi.
Ja leikki jatkuu.

Mitä tarkoittaa hyvä tai paha? Jos joku haavoittaa konkreettisesti toisia, niin se on paha asia, eikä siinä ole tulkintaa. Jos käyttäytyy sopimattomasti tai loukkaa vaikka sanoilla toista, niin se on paha. Ruoka, vaate, matkakohteet, muut nautinnot, ovat vain mielipiteitä, joihin jokaisella on oikeutensa, muttei niitä voi yleistää. Eikä niistä mainittu paha pidä paikkaansa, kun niin monta kuin on ihmistä, niin monta mielipidettä, eikä silloin mikään ole täydellinen.

Mikä sitten on kaunis tai mikä on ruma? Samanlaisia makuelämyksiä. Kauneus on katsojan silmissä, jokainen on omalla tavallaan kaunis. Rumia ihmisiä tai eläimiä ei ole olemassakaan. Jokainen on omanlaisensa ja jokaisella on oikeus olla juuri sellainen ja sennäköinen kuin on. Kenelläkään ei ole oikeutta moittia mitään tai toista ihmistä rumaksi. Luojan luomat ovat aivan kuin kukat, eläimet, linnut, muut kasvit, puut jne. Jokainen on omannäköisensä ja omalla tavallaan kauniita.

Miuta ärsyttää suunnattomasti se, kun ihmiset ovat kärkkäitä arvostelemaan toisia tai toisten tekemisiä moittimalla rumiksi tai pahoiksi. Antaisivat jokaiselle oman arvonsa, sillä ei kukaan arvostelijakaan ole täydellinen, eikä sen enempää kaunis, kun ei sellaista voi määritellä, oli sitten kauneuskilpailuja tai ei. Kaikki on makukysymyksiä.

Yhtälailla variksen ääni on omalla tavallaan kaunis, aivan samoin kuin orkesterissa on jos jonkin äänistä soitinta: On heleää huilua, möreää puhallinta tai kilkutinta. Aivan samoin luonnossa on eri äänisiä lintuja ja eläimiä. Onhan ihmisissäkin monenäänisiä ja jokaisella on oikeutensa olla juuri sen ääninen kuin on. Kokonaisuus ratkaisee. Eihän lintujakaan erottaisi toisistaan, jos kaikki olisivat samanäänisiä tai samannäköisiä. Ero tekee sen, että voi vertailla, onko joku basso vai tenori, altto vai sopraano. Huikeankorkeat tenorit ja sopraanot eivät kaikkien mielestä ole kauniita, vaikka ovatkin korkeita ääniä. Korva lakkaa ottamasta selvää esim. laulun sanoista, kun laulaa riittävän korkealta.

Jos taas ”mörisee” matalalta, niin ei sekään kelpaa kaikille. Mutta kun kaikki äänet laitetaan yhteen siten kuin kuoroissa tehdään, niin lopputulos on soinnillisesti todella kaunista, vaikkei aikansa huippubasso Kim Borg antanut mitään arvoa kuorolaululle. Se oli vain hänen mielipiteensä.

”Arvaa oma sijasi, anna arvo toisillekin” – on vanha suomalainen viisaus ja se pitää todella paikkansa. Jokaisella on oikeutensa ja arvonsa. Kellään ei ole oikeutta moittia ulkonäköä tai muutakaan ominaisuutta toisessa, kun kukaan ei ole täydellinen. Täydellistä ei ole olemassakaan, se on syytä muistaa.

Jätä kommentti

*