Kesästä ja syksystä

Elokuisia elämyksiä

Onpa mennyt aikaa. Touhua täynnä, kun metsä on kutsunut marjaan, todellisten ”pokemonien” perään, kuten aiemmin kirjoittelin. Olen joskus kärkäs ottamaan kantaa asioihin, kun tuntuu siltä, etteivät kaikki osaa nähdä ympärillään olevaa kaunista ja marjojen sekä sienten täyttämää luontoa. Kuljetaan tuijottaen jotain olematonta. Kaipa siinä liikuntaa tulee, mutta kuinka paljon enemmän sitä tulisikaan, josa havainnointikyky olisi todellisuudessa. Jokaisen on elämänsä, kunhan eivät sitten valittaisi rahanvähyyttä, terveysongelmia, säätä, liikennettä ja jos vaikka mitä.

Niin, löytyihän niitä marjoja aivan sen verran kuin vuodessa kuluu miulla omassa käytössäni: 50 litraa mustikoita ja 65 litraa puolukoita. Ne täyttävät sopivasti pienen pakastimeni, mutta siitä se vajuu. Sieniä keräsin vain vähän, kun entisiä oli viime vuoden urakoinnin seurauksena. Kuinka paljon puolukoita metsässä kaikkineen onkaan! Ei mikään ihme, että marjafirmat hankkivat ahkeria kerääjiä muualta kaukomailta saakka. Onhan siitä vaivaa, kun joutuu lähtemään metsään ja siellä tulee jopa hiki. Entäs sitten itikat, paarmat, hirvikärpäset, käärmeen! Voi kauheaa! Sanonpahan vaan! Kaikista niistä selviää. Itikoita ja paarmoja varten on olemassa omat myrkkynsä, jotka tehoavat varmasti. Käärmeitä ei aivan kaikkialla ole, mutta niihinkin löytyy apu melko hyvin. Hirvikärpäset ovat kiusallisia, jonkun mielestä. Mie tosin nautin, kun saan nitistää ne kynsien välissä.

Oli yksi hirvikärpänen, joka halusi muuttaa siviilisaatioon ja aamulla kun peilin edessä tihrustelin herättyäni, niin eikö mitä! Uninen hirvikärpänen kömpi tukasta otsalle ja venytteli siinä kaikessa rauhassa, siivettömänä tietenkin. Otin sen kynsieni väliin ja totesin sille: ”Ei siun elämäsi tänne kuulu, joten hyvää matkaa vaan kärpästen taivaaseen!” Tuijotin viimeiseen saakka hirvikärpäsen elottomiksi muuttuneisiin saakka ja laitoin roskikseen, tosin hivenen kunnioitusta tuntien. Jokaisellahan on omat tarkoituksensa, mutteivät hirvikärpäset mahdu miun asuntooni ja sen vuoksi piti laittaa ”puukirstuun”. Ei vuokraemäntäkään olisi tykännyt hyvää, jos olisin alivuokralaisen tähän asuntooni ottanut.

Jopa saunavasta on ”monikäyttöinen”. Tämä tarkoittaa miun kielessäni sitä, ettei yhden kylpykerran jälkeen kannata heittää pois, vaan kuivattaa, sitten seuraavalla saunomiskerralla hautoa kuumassa vedessä ja taas on käyttökelpoinen. Haudevettäkään ei tarvitse kaataa pois, vaan sitä kun nakkaa kiukaalle, niin kylläpä tulevat koivun terveelliset tuoksut saunaan. Ei tarvita keinotekoisia aineita sekoitella löylyveteen.

Kylmä vesi pitää virkeänä. Kannattaa heidän kokeilla, jotka sitä vierastavat. Löylystä tultua kun suihkuttaa tai letkusta/sankosta kaataa päälleen, tuntuu kuin kaikki huolet ja murheet häviäisivät samantien ja iho alkaa hengittää aivan eri tavalla.
Mikä on sitten kylmää vettä? Se on tietenkin makuasia, sillä jos se on kovaa, niin se on jäätä ja jos sulaa, niin se on tietyn lämpöistä. Onko siinä sitten +4 tai enemmän, niin se on vain tottumuskysymys. Mie huljuttelen itseni ja peseydynkin sellaisessa +12 asteisessa. Pesun jälkeen kun sitten menee ulos tai viileämpään tilaan, eipä palella yhtään, kun ihohuokoset ovat ummessa, eikä lämpö pääse karkuun ylimääräisen hikoilun takia. Suosittelen lämpimästi käymään aina viimeiseksi ”kylmässä” suihkussa. Siihen kun tottuu, niin mikään ei ole liian kylmää. Ei edes tunturipuron vesi, jos sillä joskus pesee vaikka hiuksiaan, kuten mie aina silloin, kun käyn syksyisin Pohjois-Norjan kirkoissa laulamassa ja yövyn välipäivinä tunturissa purojen äärellä.
Kirkkoon on mentävä puhtaana ja sen vuoksi on välttämätöntä peseytyä. Eipä tunnu tuulet ja myrskyt, kun iho on ummessa ja jäähdytetty.

Elämysmatka kutsuu

Lähden vajaan tunnin päästä tämänsyksyiselle laulukierrokselleni pohjoiseen seuraavalla reitillä ja aikataululla: 11.9. Hammerfest, 14.9. Båtsfjordin kirkko, 16.9. Kirkenes (Kirkkoniemi), 18.9. Vardö (Vuoreija), 20.9. Bygoynes (Pykeijä), 21.9. Vadso (Vesisaari, 22.9. Saariselkä, 23.9. Karigasniemi ja 25.9. Alta Elvebakkenin kirkko. Yhtä Pykejän juttua kaikki muut ovat kirkkokonsertteja. Pykeijän Ystävät tulevat saunomaan Jäämeren saunaan Elsa Ingila Haldorsenin luo ja laulan heille. Sitten tuolla Hammerfestissa ja Altassa laulan ensin messussa muutaman laulun ja Båtsfjordissa käyn vanhusten palvelukeskuksessa vanhan tavan mukaan laulattamassa ja laulamassa jotain. Kirkkoniemeen tulee kenties samalle illalle vielä yhdet laulut, kun keskisestä Suomesta on tulossa muuan linja-autoporukka vähän myöhässä ilmoitettuun klo 18 sikäläistä aikaa ja lupasin heille pitää omat laulunsa.

Menishän tuo aika pahempaankin kuin laulamiseen. Majapaikkana on teltta silloin, kun ei ole tarjolla sisätilaa. Nyt näyttää siltä, että puolet yösijoista on sisätiloissa ja puolet omassa yksiössä jossain tunturissa tai Varanginvuonon rantamilla. Aivan sama, lämmintä on ja omat eväät. Ei hätää.

Kerronpa sitten tultuani kokemuksia matkaltani. 19 vuorokauden mittainen reissu on melkein sellainen, että onneksi käyn välillä Suomen puolella verestämässä suomen kieltä, kun tuolla melkeinpä pääsääntöisesti saa seurustella sikäläisten ihmisten kanssa heidän kielellään. Harvemmin kuitenkiaan suomeksi, vaan norjaksi.

Mietin joskus, että mikä miuta tuonne Pohjois-Norjaan vetää. Sain serkultani kuitenkin kuulla, että äitini isovanhemmat olivat silloin pahimpina nälkävuosina asuneet jonkun aikaa tuolla ja selvinneet hengissä. Sen kun kuulin, niin silloin miulle tuli todella suuri kunnioitus heitä kohtaan ja samalla tunnen olevani niin suuressa kiitollisuuden velassa heille. Enhän mie muutoin olisi tässä kirjoittamassa näitäkään, kun ei äitinikään olisi ehtinyt syntyä. Ja kun isä on Laatokan rannalta Pyhäjärveltä, niin miun elämänlankani kulkeekin Jäämereltä Laatokalle, poikki Suomen.

No, tällaista tällä erää. Oikein hyvää kolmiviikkoista elämää kaikille. Mie lähen!