Keveitä muisteluksia elämästä 6

Entisajan yövartijasta laulaa Tapsa Rautavaara joskus 1970-luvun alussa. Laulu kuvaa hienosti ja hienovaraisesti vanhan yövartijan elämää ja kokemuksia. Seuraava, virallisempi nimike tunnettiin teollisuusvartijan tittelillä. Muutamia kokemuksia Helsingin suunnalta.
Muuan vartija joutui Helsingin asematunnelissa rauhoittelemaan vähän liian vilkkaasti ja rehvakkaasti esiintynyttä kansalaista. Oli vähän kopsauttanut pampullakin. Tästä kimmastuneena kolhittu oli ottanut yhteyttä vartijan työnantajaan ja antanut sinne selvitystä sekä vaatinut asianomaista vartijaa tilille tekosistaan.
Vartiopäällikkö kutsuin vartijan Hakaniemen pyöreään taloon toimistolle. Kysely alkoi: ”Minä tiedän, että sinä et tiedä mitään, et ole nähnyt mitään tai et ole kuullut mitään, mutta … tiedätkö jotain tästä tapauksesta?” Vartija katsoi esimiestään vakavana ja vastasi: ”En tiedä mitään”. ”Tämä asia on sitten selvä, eikä johda muihin toimenpiteisiin. Kiitos, voit poistua”. Tämä oli silloin tapana, miten lie nykyisin. Ehkä ei …

Muuan vartija, elopainoltaan toiselle kierrokselle viisarivaakassa menevä, oli omalla reviirillään silloisella Helsingin ratapihalla, jossa aina liikkui jos jonkinlaista kulkijaa. Tietoisena siitä, että eräässä isossa roskalaatikossa majaili asiattomia, ehkäpä asunnottomiakin. Alueella oli kuitenkin asiaton oleskelu kielletty. Eräänä yönä lähestyessään laatikkoa, sieltä kuului rauhallista kuorsausta useamman ihmisen voimin. Lähestyi roskalaatikkoa, huuteli herätystä, kopsautti pampullaankin laatikon kylkeä. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten kansi liikahti muutaman sentin. Silmänvalkuaiset vain näkyivät. Kansi painui kiinni ja kuorsaus jatkui. Vartija otti tehokeinot käyttöönsä. Hänellä oli pieni kyynelkaasupatruuna. Sytytti sen, raotti laatikkoa, pudotti sisään ja istahti koko 120 kg:n elopainollaan kannelle. Hetki oli rauhallista, mutta sitten alkoi elämä ja huuto. Tietäähän sen, mutta kun laatikko ei vain auennut. Hetken antoi vartija porukan melskata siellä ja kun nousi pois, niin kansi rävähti auki ja puolenkymmentä nukkujaa viiletti pitkin ratapihaa silmiään pyyhkien. Kylläpä nauru kelpasi vartijalle, eivätkä asukkaat enää samana yönä ainakaan ilmestyneet yksiöönsä.

Muuan lemmenpari oli löytänyt kohteensa junan matkustajavaunusta samaiselta kielletyltä ratapihalta. Vartija näki ikkunan läpi jotain liikettä sisällä ja päätti katsoa, mitä siellä tapahtuu. Avasi oven hiljaa. Romanttiset äänet kuuluivat yöllä varsin selvästi. Tapahtuma oli saamassa huippunsa. No, ei mies eikä mikään, joka ei joskus jäisi tapahtumaa seuraamaan. Lemmenpari eli nautinnon viime sekunteja, mutta samalla hetkellä vartijan radiopuhelimesta kuului kollegan jykevä ääni: ”Onko mitään erikoista?” Arvata saattaa, mutta sitä säikähti lemmenpari ja vartijakin, joka ei voinut muuta tehdä kuin kehottaa poistumaan vaunusta. Jonkinlainen säälintunne seuranaan näki edessään pettyneen parin, niin hilkulla, mutta siihen se jäi. Yllättävän nopeasti poistuivat vaunusta, suorien vaatteitaan vielä juostessaankin. Ehkäpä orgiot jatkuivat muualla, menetiedä …

Keskon vihreät pakettiautot olivat tuttu näky 1960- luvulla. Muuan kesäpäivänä vietettiin Lappeenrannassa ilmavoimien johtoportaaseen kuuluvan henkilön hautajaisia. Oli mahtavat ylilennot, koneet pauhasivat kaupungin yllä. Jossain vaiheessa hautajaissaatto lipui läpi kaupungin hyvin rauhallisesti. Saattoväkeä oli kertynyt kymmeniä autoja. Muu liikenne tietenkin joutui väistelemään ja odottelemaan vuoroaan. Saattoväki oli luonnollisesti surun murtamana, mutta kaikeksi lohduksi viimeisenä tuli Keskon vihreä paketti-mersu, jonka kyljessä komeili punainen kuvio ja teksti: VIRKISTY K-KAHVILLA!

Teollisuusvartijoitten elämä on joskus kiertelemistä suurellakin alueella, joskus pienemmissä paikoissa, kuten yksittäisissä teollisuuslaitoksissa. Elettiin 1970 – luvun alkua, jolloin keskiolut vapautui janoisten iloksi vähittäiskauppoihin. Lappeenrannasta Helsinkiin omistajanvaihdoksen myötä sodanjaloista siirtyneen heimokansan merkillä tunnettua juomaa valmistettiin ja lastattiin kesäaikana avolavaisiin kuljetusautoihin valmiiksi, jotta aamulla olisi nopeampi päästä lähtemään liikkeelle. Takapihalta puuttuivat valonheittäjät ja alue oli hämärä. Elettiin elokuuta.
Oli tullut tietoon, että kuormista oli hävinnyt olutta ja sen vuoksi vartijoille oli asiaa täsmennetty.
Muuan iltana vuoroon tullut vartija kohtasi yrityksen lämpökeskuksen katveessa konemestarin, joka kertoi ja näytti kädellään aitauksen ympärillä olevia porukoita. Konalantien varrelle katulampun loisteessa seisoskelikin vajaan kymmenen miehen porukka. ”Varmaan haluaisivat tulla hakemaan ilmaiseksi”. Vartija ehdotti sopimusta konemestarille: ”Entäpä jos tehtäisiin vähän kiusaa ensin ja jos vaikka menisitkin kuljeksimaan tuonne aidan vierustalle?” ”Sepä käy hyvin, otan taskulampun ja purkin mukaani ja menen muka matoja etsimään, kun on sen verran kosteaa heinikkokin”. Näin tekivät. Konemestari lähti ja vihelteli mennessään, eikä ollut huomaavinaan koko jengiä. Kaikessa rauhassa kulki ja oli muka etsivinään matoja. Samalla kuunteli porukan juttuja. Hetken viivähdettyään tuli takaisin ja kertoi vartijalle: ”Olutta niiden mieli tekee, kun tuntuivat puhuvan, että lähtisi tuo ukko h…ttiin, niin päästäisiin hakemaan”.
”Niinpä arveltiinkin. Jospa minä lähden vuorostaan kulkemaan, kun onhan tuolla aidassa tarkastusavaimiakin”. ”Tästä tuleekin aika hauska näytelmä”, tuumasi konemestari, ”ei näin vilkasta yötä ole vielä ollutkaan. Jään katsomaan tätä esitystä”. Naurahti ja vartija lähti. Kulki hidastetun filmin vauhdilla, liioitelun hitaasti avaimelta toiselle. Ei ollut huomaavinaan mitään. Vilkaisi syrjäsilmällä jengiä, joka hermostuneena liikahteli jo. Vartija kulki kaikessa rauhassa niin kauan kuin tiesi olevansa jengin näkökentässä. Sitten, kun pääsi rakennusten katveeseen, kiirehti lähemmäs autoja ja kuulosteli. Alkoi rapina, neljä rohkeinta oli tullut jo teräsverkkoaidan yli. Vartija hiipi lähemmäs kohteena ollutta autoa. Mietti mielessään, että mitä tapahtuu, kun yllätän teosta. Kumpi on varkaille tärkeämpää, olut vaiko karkuunpääsy? Pudottavatko korin, jolloin pullot särkyvät vai jähmettyvätkö paikoilleen korista kiinnipitäen.
Auton toiselta puolen kuului ääntä, kun kaljakoria varoen olivat nostamassa. Vartija tiesi, että alueella luvatta oleskelevalle ei mitään sanktioita tulisi, mutta kaljakori sylissä oli jo selkeä rikos. Tilanne tuntui kutkuttavalta. Vartija odotti, mutta samalla hetkellä teollisuuslaitoksen portilla päivystävä työkaveri kysyi radiopuhelimen kautta: ”Onko kaikki kunnossa?” Silloin tilanne keskeytyi, kori tuntui jäävän paikoilleen. Vartija syöksyi auton toiselle puolelle ja karjaisi:”Painukaa kuuseen, tänä yönä ei kannata tulla tänne!” Yksi jäi vartijan käsiin, nappasi niskasta kiinni, auton vierellä oli kolme muuta. Vartija ei ollut koskaan nähnyt raavaitten miesten pääsevän kaksimetrisen verkkoaidan yli niin nopeasti ja aidan takaa nousi saman verran porukkaa. Niin hirvittävällä vauhdilla juoksivat karkuun, että konemestari, joka oli nähnyt näytelmän finaalivaiheen, kiirehti avuksi ja nauroi tullessaan: ”Juoni onnistui ja tämä yksi konna viedään portille. Soitetaan sieltä poliisit hakemaan”.
Portilla ollut vartija ihmetteli, kun konemestarin kanssa tuotiin kiinnijäänyttä ja pyydettiin soittamaan poliisit paikalle. Sinä yönä ei kaljavarkaita enää näkynyt. Säikähtivät pahemman kerran.

Jätä kommentti

*