Oltiin kilpailureissulla Kouvolassa silloin joskus 1960-luvulla. Kisan jälkeen nakkikoppi kutsui. Muuan Eko sattui jonossa seistessään pitämään suuta sen verran auki, että jonossa oleva ventovieras sanoi: ”Pistä poika suu kiinni, ettei sinne lennä itikoita!” No, Eko pani paremmaksi, katsoi kaveria silmiin ja tokaisi: ”Niin, tai kärpäsiä!” Siihen loppui se keskustelu.

Tällä samaisella Ekollä oli tapana juostessaan vetää henkeä niin, että näytti kuin olisi hymyillyt. Oli
kyseessä kuitenkin totinen kilpailu. Miehet radan varressa kannustivat Ekoa ja huusivat: ”Elä poika hymyile, anna mennä vaan!”

Kunnalliset hiihdot käytiin joskus Maaningalla. Sarjoja oli kunnanvaltuustoista alkaen virkamiessarjoihin. Yleisöä oli kertynyt radan varteen, kun kokeilivat suksiaan. Eräs isäntämies hihkaisi: ”Löytyykö pitoa?”, johon kokeilija silmiinkatsoen tokaisi: ”Ei pito parane, jos ei väki vähene”. Isännät hetken katselivat toisiaan ja nauruksihan se kuitenkin meni.

Muuan virkamies valitteli toiselle: ”On se merkillistä, mikä näissä mun asioissani niin kiinnostaa. Kunnanjohtajakin yhtenään ramppaa täällä, ettei saa yön päivän rauhaa”.
”No, mitenkä niin yhtenään?” kysäisi kollega. ”Ajatteles, kun kymmenen vuoden aikana on jo kaksi kertaa käynyt”.

Lehtitoimittaja haastatteli muuan vasta kuntaan tullutta nuorta viranhaltijaa: ”Mitä painoa laitat ensi vuoden budjetille?” Nuori mies hetken mietti ja vastasi: ”Palkkarahat, matkakorvaukset ja koulutusmäärärahat”. Katsoi silmiin naistoimittajaa, joka oli jotenkin ymmällään. Sitten älysi kysyä: ”Etkö muuta?”
”Miksi pitäisi, kun nuo asiat koskevat mua itseäni ja niistä on syytä pitää kiinni. Haluatko perusteita?”
”Mielelläni”, vastasi toimittaja.
”Katsos, kun on niin kireät ajat, niin on pakko huolehtia siitä, että palkkarahat on varattu aina. Sitten matkakorvaukset sen johdosta, että jos alkaa hivenen nyppimään, niin voi lähteä virkamatkalle vaikka naapurikunnan kollegan luo parantamaan maailmaa. Koulutusmäärärahat sen vuoksi, että jos todella alkaa pännimään pahimman mukaan, niin pääsee kurssille, kauas täältä”.
Vastatullut katsoi toimittajaa, joka oli vielä enemmän ymmällään vastauksesta. Hetken hiljaisuuden jälkeen sai kysyttyä: ”Mutta mitenkäs ne muut määrärahat?” Vastaus oli valmiiksi mietittynä: ”Niin, jos kuntalaisille haluavat tarjota mahdollisuuksia, niin sehän on valtuuston asia. Minut on valittu tänne ja ensisijainen tehtäväni on valvoa omaa etuani ja sen jälkeen sitten tuottaa niitä palveluja, mitä valtuusto haluaa kuntalaisilleen minun kauttani tarjottavan. Laitatko lehteen?”
Toimittaja oli taas hetken hiljaa, kunnes sai sanottua: ”Ei taida kärsiä?”
”No, se on sinun valintasi”, vastasi nuori viranhaltija ja hymyili.
Toimittajakin vapautui ja naurahti lähtiessään sanoen:”Jospa kuitenkin jotain saan sellaista yleisluonteista kirjoitettua”.

Muuan kuntaan vasta tullut raittiussihteeri oli paljon näkyvillä, milloin missäkin riennoissa ja aina selvännäköisenä. Ilmeisesti ei käyttänyt vapaa-ajallaankaan päihteitä. Erästä työkaveriaan asia kiinnosti niin paljon, että kahvitunnilla kysyi: ”Otatko sinä yleensäkään alkoholia?” Raittiussihteeri ajatteli hetken ja ettei tarvitsisi yhtenään vastailla ja sanoi: ”Pyrin enemmissä määrin välttämään työaikana tapahtuvaa juopottelua”. Hetki meni, ennenkuin työkaveri tajusi vastauksen. Ei kysynyt koskaan enää.

Erääseen kuntaan oli tullut kirjaesittelijä. Kunnantalon kahvilaan oli levitetty esille kirjoja ja kun riittävästi porukkaa oli paikalla, hän katsoi tehtäväkseen esitellä tuotteita sekä kylkiäislahjoja, joka sillä kertaa oli Joulukalenteri ja missä luki teksti: ”Portti sadun lumottuun maailmaan”.
Siitä sai muuan työntekijä kunnansihteerille ajatuksen: ”Tilaa jotain kirjoja kuntaan, niin saatte tuon kalenterin kunnanhallituksen oveen ja kun aamuisin tulette töihin, niin vuoronperään avaatte luukun kunnanjohtajan kanssa töihin tullessanne. Eikös tuo kunnanhallituksen huone ole kuin sadun lumottu maailma: mitä siellä puhutaan, niitä ei koskaan kuulla muualla, olivat ne puheet vaikka mitä!”
Muu porukka räjähti nauramaan, mutta naurusta tunnettu kunnansihteeri veti porot sieraimiin ja poistui paikalta. Ei tullut kuntaan kauppoja. Eikä kalenteria.

”Jatkuu huomenna”, kuten takavuosikymmenten PekkaLippos – seikkailut radiossa.