Kiinnostavatko hyvät uutiset?

Oli päivä mikä tahansa ja kun uutiset tulevat, ei kovin montaa hyvää uutista satu kuulumaan. Miksikö vain ikävät ja dramaattiset asiat ja tapahtumat kiinnostavat? Onko niin, että ihminen on sen verran omahyväinen, että jos ei omalle kohdalle satu ikävää, niin tuntuu hyvältä.

On sitten kyse terrori-iskuista tai luonnonkatastrofeista. Toki niitten yhteydessä kerrotaan pelastuneista, mutta enemmän ”herkutellaan” menetyksillä tai vahingoilla. ”Mitäs piti sinne asti lähteä” tai jotain muuta.

Millainen on hyvä uutinen, joka kiinnostaa? Tämänpäivaisistä pitänee mennä ensiksi urheilun puolelle ja voittajista kertoviin uutisiin, paitsi, jos oma joukkue on ollut hävinneenä osapuolena. Mitä siinä tapauksessa sikäläinen lehti kirjoittaa? Ehkä siitä, että oma joukkue kärsi tuomarien virheistä ja menetti voiton tai oma pelaaja joutui aivan syyttä suotta jäähypenkille, kun jääkiekossa tänäänkin tapahtui.

Onkohan tämän päivän hyvänä uutisena se, että kaikkialla oli kaunis ja lämmin, ajankohtaan hyvinkin lämmin sää. Syntyykö siitä hyvää juttua, että haastateltaisiin iloisia ulkoilevia ihmisiä eri puolilta maata?
Muutamann sellaisen uutisen havaitsin: Muuttolintuja oli jo nähty, mutta toivottavasti eivät liian aikaisin ole liikkeellä. Eläinuutisissa kerrottiin norsun poikasen kastamisesta kookosmaidolla. Pääsiäisen paluuliikenne oli sujunut erittäin hienosti, toivottavasti kaikkialla Suomessa ja että varhaisperunaa on jo kylvetty

Kyllähän niitä myönteisiäkin uutisia on, mutta joku voi kääntää nuokin jutut negatiivisiksi sanoen: ”Hyvähän niitten on kylvää, jotka etelässä asuvat!” Niin onkin, mutta kun asuinpaikkansakin voi valita monessa tapauksessa. Eikä sekään ole keneltäkään pois, jos myyntiin tulee ennätysaikaisin varhaisperunaa. Siitäkin voi olla iloinen.

Onneksi omassa pihassa ei ole enää jäätä tai upottavaa loskaa. Onneksi tuli pidettyä lumimäärä vähäisenä pitkin talvea. Toivottavasti sekään ei ole huono uutinen vaikka viikon päästä, kun eletään vasta maaliskuun loppua ja talvi varmasti jatkuu: että unta ja pakkasta on vielä tiedossa, ainakin seuraavan täydenkuun aikaan. Perinteisestä Vapun säästä huolimatta. Ehkä olen väärässä, kun perinteistä Vapun säätä ei taida ollakaan, kun on niin monenlaisia jo ollut oman lyhyen elämäni aikana.
Jospa ikävät ja huonot uutiset terroristien vahingonteosta ja vaeltavista pakolaisjoukoista vähenisivät ja kerrottaisiin maahanmuuttajien päässeen hyvin sisään suomalaiseen yhteiskuntaan, eikä väärinkäytöksiä tapahtuisi.

Mie kun olen peruspositiivinen, niin koetan etsiaä kaikista asioista jonkun hyvän, vaikkapa vain pienenpikkuruisen puolen, oljenkorren, millä päästä eteenpäin. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, kuuluu vanha sanonta ja siihen luotan. Sateen jälkeen tulee aina pouta, asioilla on tapana järjestyä ja jossain paistaa aina aurinko, jos ei muualla, niin pilvien takana. Ulkokelit ovat yleensäkin vaatetuskysymyksiä.
Iloitaan pienistäkin asioista, sillä se, mikä on tapahtunut, sille ei voida mitään. On vain etsittävä ratkaisuja päästä eteenpäin. Toivottavasti uutisten tekijät koettavat löytää ikävistä asioista aina jotain hyvääkin. Se opettaisi monia muitakin, heitä, joilla on taipumusta nauttia ikävistä asioista ja varsinkin silloin, kun ei ole kolahtanut omaan nilkkaan, kuten jo alussa mainitsin..

Kevättä ja iloisia uutisia odotellessa. Olkoon tuo miun laatimani pääsiäiskortti ilontuojana ikävien asioitten vastapainoksi.