Kiipeilyn mestareita päiväkodista

Olipa ilo lukea lehdestä metsään toimintansa ulottaneesta päiväkodista. Kiipeily erityisesti on niin tyttöjen kuin poikienkin mieleen. Samoin kaikenlaiset ulkoleikit. Kun niihin sitten lisätään marjaretket, kasvien ja luonnontuntemukset, niin tulevan Suomen luonnon suojelijat ovat saamassa hyvän vahvistuksen.

Luonnon puu kiipeilypaikkana on verraton, kunhan vain huolehditaan turvallisuudesta. Tosin muistan omasta lapsuudestani kiipeilyt alaoksattomiin puihin. Se kiinnosti erityisesti niitä poikia, jotka halusivat käydä lintujen pesillä ja tarkemmin räksien eli räkättirastaitten. Tuo lintulaji ei oikein ollut kenenkään mieleen silloin, eikä ehkä nykyäänkään.
Yksi reissu kävi muuan Hanetsolle vähän köpelösti, kun räksän pesästä munat piti laittaa suuhun, kun unohtui reppu. Alastullessa metrin – parin korkeudesta ote lipesi ja poika tuli alas sukkana. Muuten hyvä ja hallittu alastulo, mutta munat onnettomat särkyivät … suuhun. Vieläkin näen sen ilmeen silmissäni, kun hän hyppynsä jälkeen kokosi itsensä. Moni ammattinäyttelijä olisi ollut kateellinen kasvojen ilmeestä. No, en sen enempää siihen puutu, jokainen voi vain kuvitella, miltä räksän risat munat suussa maistuvat.

Lasten puissa kiipeily on tervetullut liikuntamuoto muuten maanpinnalla tapahtuvaan liikkumiseen. Siinä lihasvoima kehittyy aivan eri tavalla, samoin tasapaino, kenties korkean paikan kammo, vaikkei kovin ylös puun korkeudesta johtuen kiipeäisikään. Teolliset kiipeilyseinät ja puut ovat tietenkin lisänä, mutta luonnonpuu on aina eri juttu.

Vahvaoksainen käkkyrä mänty on oikeastaan paras. Iäkäs, matalakasvuinen, jossa voi oksanhangassa istuksia kuin satusetä Topelius kirjoittamassa tarinoita ja katsella maailmaa uusin silmin vähän maanpintaa korkeammalta. Onhan se nähty niin monesti, kuinka ihmiset kilvan etsivät korkeita ja avaria paikkoja, näkötorneja, Kolin huipullekin mieluillaan, tunturien laet kiinnostavat myös. Silmien pitää antaa levätä ja maanpintaa korkeammalta näkee puurajan ylitse kauas horisonttiin. Sitä on syytä opettaa myös lapsille ja vaikkapa päiväkodeissa.

Mitä sitten on kiipiminen? Onko se eri asia? Heitän ajatukseni tähän: Politiikka ja valta aiheuttavat kiipimistä. Silloin ei katsota, kuka kärsii tai kenen yli kiivetään. Tällaisilla henkilöillä on se alastulo varmaa, mutta voi olla kivuliastakin. Kun ei se putoaminen, vaan äkkipyssäys. Vallanhuipulle kiipeäminen ja sieltä putoaminen tuntuu varmasti yhtä pahalta kuin räksänmunat suussa. Paha maku siitä jää.

Sen vuoksi tulisikin edetä rauhassa, luontoa ja muita kunnioittaen. Silloin jää asioista hyvä maku suuhun.

Oikealla tavalla kiipeämisen opettaminen jo päiväkodissa antaa pohjaa myös vallanhuipulle pyrkiville. Eivät kurota liian ylös niin, että latva katkeaa ja tapahtuu vahinkoja.

Yksi tarina vielä entisestä kotikunnastani Lappeenrannasta. Selvitän vähän: Entisessä Lauritsalassa oli sellainen kauppalanosa kuin Tirilä, tanssilavat ja kaikki.
Oli ammattikoulun päättymisjuhla. Varsinainen ohjelma oli jo takana. Vallitsi hetken hiljaisuus. Silloin muuan Jake arvellen kuiskaavansa Masalle sanoi ärrän sorauttaen: ” Hei Masa, koha päästää täält, nii lähetäänkö Tirilän mettään tartsanoimaan?” Hiljaisen hetken johdosta se asia sai julkisuutta samantien. Pojilla korvat punottivat, mutta sinne Tirilään lähtivät … tartsanin jälkeläiset. Se ÄRRÄN SORAUTTAMINEN herätti vielä enemmän hilpeyttä kuin varsinainen asia. Sitä voi jokainen itsekseen vaikka kokeilla.

Kannustan jatkossakin päiväkoteja entistä enemmän siirtymään ulkotoimintoihin ja luontoon. Se kasvattaa ja opettaa valtavasti aina. Ja voihan sinne joskus pyytää isovanhempia mukaan ja kasvitieteilijöitä, jotka kertovat mitä kaikkia siellä luonnossa, metsässä tai kukkaniityllä, on ja mitkä ovat syötäviä. Kun lapsena kerrotaan seikkaperäisesti, silloin elämään löytyy sisältöä lisää siihen näpöttimien maailmaan, joka tänä päivänä aivan liikaa vie aikaa. Kyllähän mie sen ymmärrän, että tärkeitä laitteita ovat, mutta kun ympärillä on muuttuvailmeinen luonto aivan oikeasti, ei sitä sieltä näpöttimistä voi aistia.