Kiitos nuorille auttajille

Olin viime viikonvaihteessa Jyväskylässä karjalaisten valtakunnallisilla kesäjuhlilla. Tunnelmaa riitti ja puhetta. Hiljainen karjalainen oli harvinainen näky. Kirkossakin pappi joutui harjoituttamaan hiljenemistä, kun Taulumäen kirkossa Yle tallensi Juhannuspäivänä ulostulevan Karjalaisen kansan messun TV 1 klo 10.

Paikalla oli myös nuoria, mutta otsikossani en heitä tässä nyt tällä kertaa kiitä, vaan kyse on lauantailta ja Matkakeskuksesta Paviljongille johtavalta sillalta.

Olin noussut sillalle Paviljongin suunnasta ja huomasin jotain erikoista. Aivan kuin jokin tapaturma olisi sattunut. Kohdallepäästyäni nuoret ihmiset olivat antamassa ensiapua eli sydänhierontaa – iskuja sydämen kohdalle iäkkäälle karjalaismiehelle, joka ilmeisesti oli saanut sydänkohtauksen.

Jäin seuraamaan tilannetta. Ambulanssi ei vielä ollut tullut. Vähän kuin jos tarvittaisiin apua. Nuoret vaihtoivat lennossa pumppaamista, väliin kokeilivat ranteesta pulssia ja tunnustelivat hengitystä. Tasaiset iskut seurasivat toinen toistaan. Kiristävä solmio ja tekarit oli otettu pois ja paidankaulus avattu. Olivat hyvin tietoisia, mitä ja millä tavalla. Määräähän sillä ei ole, kuinka kauan, vaan niin kauan kuin on tarpeen. Aikaa meni n. 10 minuuttia, kun eräs heistä tunnusteli hengitystä, toinen pulssia ja yhtäaikaa totesivat: ” Hengittää” ja ”pulssi tuntuu!”
Muutama ympärillä oleva huokasi helpotuksesta, silmänurkasta vierähti kyynel. Samalla juoksutti muuan ensiapumies kiireellä laitetta, millä jatkaa auttamista. Aplodit olivat nuorille paikallaan, jotka poistuivat ilman julkisuutta. Muuan kysyi, että ”tarvitseeko minun jäädä”. Samassa anbulanssi saapui ja hehkilöstö juoksi välineet käsissään paikalle. ”Kiitos, ei tarvitse, me jatkamme tästä. Kiitos sinulle ja kaikille teille”. Nuori henkilö lähti helpottunein mielin toisten perään.

Ihailin sitä tapaa, millä nuoret apuaan antoivat. Varmaankin ensiaputaitoja oli opeteltu myös käytännössä. Pyyteettömästi heti vain auttamaan. Ei pienintäkään epäröintiä. Ihmisiä kulki ohi, totesivat kulkeissaan:” Meitä ei tässä tarvita”.

Onkohan yleistä aikuisten välinpitämättömyys. Olisi ollut ainakin kysymys paikallaan: ”Tarvitsetteko apua?”

Niin kiire ei voi olla kenelläkään. Osa ei edes vaivautunut katsomaan, vaikka onhan ymmärrettävää, että kuolemankielissä oleva ihminen ei ole mikään mukava näky. Siitä huolimatta voi kysyä.

Kiitos teille nuoret. Pelastitte ihmishengen, kun jaksoitte tehdä työtä sydämen uudelleen herättämiseksi. Tuo karjalaismies on varmasti teille ikuisesti kiitollinen, ketä sitten olittekin. Mie myös.

Ambulanssin henkilökunta sai viedä elossaolevan ja hengittävän potilaansa sairaalaan hoitoa saamaan.

Tämä oli tietääkseni ainut läheltäpiti-tilanne, vaikka paikalla oli tuhansia iäkkäitä ihmisiä.

Kommentit

  • Pauli Kivelä

    Tosi hienoa toimintaa auttajilta. KIITOS heille!Hätäensiaputaito kuuluu kaikille suomalaisille. Kaikkien tulisi käydä harjoituttamassa taitoa SPR:n kursseilla Anne-nuken kanssa. Kertausharjoitusta aika-ajoin, jotta taito ei unohtuisi. Hätäensiapukoulutus tulisi saada pakolliseksi ala-asteella ja edelleen yläasteella, lukiossa kaikissa ammatillisissa kouluissa ja ajokortin yhtenä osana inssiajon yhteydessä sekä armeijassa.

    • Hannu Musakka

      Kiitos viestistäsi! Niinhän sen pitäisi olla. Kun on erilaisia ihmisiä, niin toiset epäröivät, pelkäävät, väistävät tilanteita, ettei vaan tarvitsisi. Ovat välinpitämättömiä. No, kulkihan tuossakin ihmisiä ohitse. Joku tuntui sanovan, ”ei meitä tässä tarvita”. Kenties ihan vilpittömästi, mutta siitä huolimatta se kalskahti korvaani aivan erilaiselta. Toivottavasti tuo mies saa jatkaa elämäänsä. Useasti käy huonommin. Oikein hyvää ja rauhallista Juhannusta, Pauli! Lippu korkealla, pää selvänä ja housunnapit kiinni vesillä liikuttaessa, niin ei käy vahinkoa. :)

Jätä kommentti

*