Kisat alkoivat – FIS sekoilee ja pelkää

Seefeldistä on suomalaisilla mahtavat muistot, heillä, jotka silloin elivät ja seurasivat, kuinka Eero Mäntyrannasta tuli Mr Seefeld. Oi niitä aikoja!

Tänään jaettiin ensimmäiset mestaruusmitalit. Norjalaiset veivät sekä naisten että miesten sprinttikisoissa kultaiset.
Suomalaisilla oli pohjakarvoitus ilmeisesti väärinpäin, kun ei aivan suksi kulkenut siten kuin oli ajateltu. Miehillä taisi olla sekä että, muttei molemmat karvoitukset samaan suuntaan. Jotainhan noista kisoista varmaan opittiin, ainakin se, että kaiken pitää onnistua, mikäli mitalit pujotetaan kaulaan.

No, senhän kaikki hiihtäjät tietävät, turha sitä on alkaa neuvomaan.

Kilpailu on kovaa ja raakaa, sen huomasi niin naisten kuin miestenkin kisasta. Naiset osaavat olla hivenen hyvätahtoisempia. Ei niin härskejä ohituksia kuin miesten kisassa. Nostankin naisille lakkia ja kaksin käsin. Ruotsalaisnaisilla oli epäonnea, mutta kun sitä on vain hyvää ja huonoa tuuria, niin kumpi sitten sattuukaan. Liukkaat sukset ja kovat latupohjat ja tasapainoaisti ja kehon asento ja mutka. Siinäpä sitä on ohjaamista.

Miesten finaali oli mielestäni jännä ja mielenkiintoinen muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta.

Ensiksikin se, että kuin yhteisestä sopimuksesta hiihtovauhti pysäytettiin korkeimmalla kohdalla ja siitä sitten ampaistiin taas. Kenelläkään ei ollut luontoa lähteä vetämään aivan yllättäen, vaan kaikki yhtä aikaa. Tuo on todella naurettavaa pelleilyä, eikä mielestäni kuulu kilpahiihtoon, saati tuollaiseen parinkilometrin rykäisyyn. Jos ja kun hiihdetään kilpaa, niin hiihdetään, eikä leikitä kuin keskenkasvuiset.

Toinen asia, mistä otan FIS:n tuomarineuvoston liipasimelle on Kläbon ja venäläisen Ustjugovin taistelu ladulla. Niin kauan se oli todella reilua ja rehellistä, mutta kun venäläinen meni sisäkaarteessa johtoon, niin mitä teki Kläbo?! Hän kiilasi venäläisen kiinni ratamerkkejä ja työntämällä työnsi siten, että venäläinen joutui väkisin hiljentämään hiihtoaan ja sitten Kläbo hiihti venäläisen suksien yli!

Jos formulasääntöihin verrataan, niin aivan samanlaista sääntöjenvastaista röyhkeyttä on juniori-Verstappen käyttänyt ja siitä häntä on rankaistu.

Mutta mitä tekin nyt sitten FIS, joka on miehitetty norjalaisilla: antoivat venäläiselle varoituksen ja hylkäsivät suorituksen! Siis todella härskiä toimintaa kertakaikkiaan. Ei mene mitenkään jakeluuni tuo Kläbon käyttäytyminen radalla, tuollaista väkivaltaista röyhkeyttä ei saa hyväksyä missään muodossa kilpahiihdossa! Venäläisestä tehtiin syntipukki sen vuoksi, että hän koki kokeneensa vääryyttä ja siitä huomautti norjalaiselle kultalusikka-pojalle parilla käsimerkillä. Senkö vuoksi Ustjugovista, etteivät missään nimessä uskaltaneet hylätä Kläbon suoritusta, kun pelkäsivät suuren öljymaan hiihtoväen reaktioita.

Jopa ovat ressukoita nuo FIS:n tuomarit, säälittäviä kertakaikkiaan. Ilmeisesti katselivat vain näpöttimiään ja tekstailivat kavereilleen tai ottivat selfie-kuvia tuttujensa kanssa sen sijaan, että olisivat tehneet sitä työtä, mitä varten olivat tuolla kisakeskuksessa. Vai olivatko ollenkaan? Epäilen vahvasti, että olivat huurteisilla paikallisessa.

Tuo on todella törkeää käytöstä niin FIS:n kuin Kläbon puolelta. On aika tehdä jotain tai kisat voi keskeyttää. Ei tuollainen linja saa olla MAAILMANMESTARUUSKISOISSA!

Jos joku epäilee miun näkemääni, katsokoon vaikka hidastettuna jälkikäteen Yle Areenalta. Sieltä se tilanne iskee silmille täysillä. Ja sitten vielä.

Ketä kuuluu tuomaristoon, nimiä ei uskalleta paljastaa, kun pelkäävät. Ressukoita nuo tuomarit, kertakaikkiaan!

Toivottavasti parisprintissä suomalaisia ei kohdella samalla tavoin. Mutta entäs jos? No, senpä saattaa arvata, että norskeja ei ainakaan mistään syytetä. Ei uskalleta! Toivottavasti Iivo ja Ristomatti sekä Krista ja Kerttu näyttävät, mistä puusta heidät on veistetty. Taistelijaluonteita kaikki! Onnea kisaan!

Jätä kommentti

*