Kokeneet pelaavat hengellään

Voisi sanoa, surullisen uutisen myötä, että kokeneet ulkoilijat, retkeilijät, liikkujat ottavat tietoisesti turhia riskejä ja pelaavat ”venäläistä rulettia” hengellään, vähät välittämättä mahdollisesta surusta, mikä jälkipolville jää.

Ei päivää, ettei sellaista uutista.

Tai löytyihän sellainenkin, eilen, kun haastattelussa oli Veikka Gustafsson – takavuosikymmeninä kuuluisuutta saavuttanut kaikkien yli kasitonnisten huippujen valtaaja. Hän sanoi hienosti, että kun hänen ensimmäinen kiipeilijäkaverinsa kuoli nousuretkellä Mount Everestillä, se oli hänen henkivakuutuksensa. Ja silloinkin vuoren huippu jäi vain 700 metrin päähän. Joku olisi vain jatkanut ja on tehnytkin sen … viimeisenä matkanaan.

Silloin Veikka tajusi, ettei kiipeily mene koskaan elämän edelle. Kiitos Veikka koskettavista ja hienoista sanoista!

Miksi sitten nimenomaan kokeneille, joitten pitää tietää riskit, käy useimmiten huonosti? Siksi, kun he kuvittelevat olevansa kuolemattomia ja kuvittelevat hallitsevansa kaikki luonnonoikut, tilanteet. On köysiä, naskaleita repullinen. On tieto, kuinka avannosta selvitään. On tieto, miten köydessä riiputaan, laskuvarjolla tullaan turvallisesti alas, kanootilla tai kumilautalla villeimmätkin kosket, sellaiset, joita kukaan ei ennen heitä ole selvittänyt tai uskaltanut laskea. Ja paljon, paljon muitakin tilanteita.

Aivan naurattaa tuollainen tyhmyys. Pelata rulettia elämällään, kun elämässä on paljon muitakin mahdollisuuksia saada kokemuksia ja ilman riskinottoa! Tulee mieleeni muuan kuusamolainen koskenlaskija-yrittäjä, joka kovasti selvitti miulle, että kuinka hän hallitsee kaiken Kiutakönkäällä ja jos vaikka missä koskissa. Perusteeksi esitti, että hän on jo kolmannessa sukupolvessa yrittäjänä ja vie kumiveneillä turisteja koskiin, eikä koskaan ole sattunut mitään. Tähän mennessä!

Kuinka hän voi olla varma kenestäkään kyydissäolijasta, vaikka kuinka olisi antanut ohjeet? Ei tarvitse kovinkaan paljoa, kun tapahtuu ja silloin on kyse todella vakavasta asiasta. Niin kauan hänkin pullistelee. Koskaan ei ole samanlaiset olosuhteet, samanlaisia kyydissäolijoita. Täysin typerää ainakaan ääneen pullistella osaamistaan.

Kuinka monta kertaa on esim. Lapin erämaahan eksynyt talviaikaan ”kokeneita kulkijoita” unohtamatta tutkimusmatkailijoita Pohjoisnavalla tai Antarktiksella. Heillä oli unelmansa, mutta luonto ei kuunnellut heitä. Olosuhteet muuttuvat hetkessä ja on aivan tuuripelillä monet selvinneet. Yhtälailla valtameripurjehtijat ottavat rahan ja maallisen kunnian vuoksi riskejä tai tutuissa ympyröissä pyörivät kalastajat tai moottorikelkkailijat.

Kuten Lauri ”Tahko” Pihkala sanoi, ”matka ei tapa vaan vauhti”. Se pitää paikkansa missä liikuntamuodossa tahansa. Ja hän, joka riskit tiedostaen ”antaa hanaa”, pelaa hengellään välittämättä kenestäkään muusta. Rahan tai ennätyksen toivossa ”antaa palaa kuin Paajanen” ja mitä sitten? Kohta tulee toinen, joka kuvittelee olevansa vielä parempi. Elämänkilpajuoksu jatkuu koko ajan.

Kokeneet riskinottajat häviävät maapallolta ja he, jotka rakastavat elämää enemmän kuin hullua riskien ottoa, nauttivat läheistensä seurasta ja monesta muusta pienestä ja isommasta asiasta vuosikymmeniä eteenpäin.

On nimittäin syytä muistaa, ettei tätä päivää, 16.1.2018 ole ennen eletty eikä tätä talvea. Sen varaan ei voi koskaan laittaa mitään, että ”aina ennenkin on tähän aikaan talvesta käyty siellä ja täällä ja aina on ollut …!”
Sillähän ei ole mitään merkitystä, mitä on ollut, vaan sillä, mikä on juuri sillä hetkellä. Se ratkaisee kaiken. Jos ei ole jäätä järvissä, niin ei ole. Ei luonto elä historiaa, vaan juuri sitä hetkeä ja siihen on ihmisten tyydyttävä, halusi tai ei. Oli ja on sitten kokemusta vaikka kuinka.

Onkohan jo korkea aika kokeneittenkin järkiintyä ja jättää riskit vähemmälle. Jakaa kokemuksensa muulla tavoin jälkipolville kuin hautakivien kautta.

Osanottoni tähän loppuun viime yönä hukkuneen kokeneen retkiluistelijan omaisille. Elämää ei enää saa takaisin. Toivottavasti muistot kantavat elämässä eteenpäin.

Jätä kommentti

*